Elämä on napakkaa

21.02.2018, klo 16:27Kommentteja 0

Kävin huonekaluliikkeessä makoilemassa. Loikoilin ensin siellä täällä, minkä jälkeen keskityin erityisesti kahteen vierekkäiseen runkopatjaan.

 

Toisen runko oli kova – tai myyjän sanoin napakka – ja toisen medium. Näitten päälle oli tarjolla vielä muotojen mukaan muovautuvaa sekä perinteisempää, selvästi pehmeäpää petauspatjaa.

Makoilin hetken yhdellä rungolla, kummallakin kyljelläni ja selälläni. Tämän jälkeen kierähdin viereiselle sängylle ja toistin saman koreografian. Sitten kiepahdin takaisin lähtöpisteeseen. Vaihtelin loikoilusuoritusten kestoa. Siirtelin säännöllisin väliajoin myös petauspatjoja sängystä toiseen – eri variaatioitahan oli tarjolla loputtomasti tai ainakin neljä.

Kun tätä oli jatkunut noin tunnin ajan, niin vieressä seisoneen myyjän hymy oli muuttunut jo hieman väkinäiseksi. Hän ei jaksanut enää kysyä, että miltäs nyt tuntuu.

Vaimo oli jo kauan sitten karannut myymälän toiselle puolelle sisustustyynyjä pöyhimään. Kielsi tuntevansa minua, koskaan nähneensäkään.

 

***

 

No niin, vaimo olisi siis tahtonut uudet sängyt, mutta sillä kertaa ne jäivät ostamatta. Minä halusin vain itselleni napakan runkopatjan, mutta en liian napakkaa, vaan sellaisen, joka olisi samalla kertaa myös napakasti pehmeä.

Mutta miten ihmeessä tuollaisen voi löytää muka vähän vain kokeilemalla? Ja jos sänky tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä, niin tuntuuko se enää siltä pitkäaikaisessa käytössä?

Myönnetään, että minulla taitaa olla näissä asioissa jonkinlainen osaamiskapeikko.

Saan varmaan pian porttikiellon kenkäkauppaankin. Kun olen käynyt kenkäkaupassa, niin joutuvat sen jälkeen myymään käytettyjä kenkiä.

 

***

 

Viime aikoina olen pohtinut, että minkähän verran teemme ylipäätään isoja ostoksia tuosta vaan, mutu-tuntumalla, mutta ilman oikeaa tuntumaa.

No, minäkin varmaan lipsun periaatteesta joskus. Olen esimerkiksi ajanut koko ikäni yhden merkkisillä autoilla, ilman sen järkevämpää syytä kuin että auto on jotenkin sympaattinen. 

Mutta muuten siis.

Kun ostimme esimerkiksi uuden jääkaapin, niin oli oikeastaan kiinnostavaa perehtyä tarkoin eri malleihin ja niiden ominaisuuksiin. Pohdin investointia, energiatehokkuutta ja mietin myös laitteen kustannuksia koko elinkaaren aikana – halpahan tulee maksamaan usein paljon pitkällä tähtäimellä.

Oho, sanoinko, että ostin? Tarkoitan tietenkin, että olemme ostamassa. Vähän täytyy vielä tutkia ja tunnustella.

 

Markkanen

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Liikenne

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää

Blogi

Duran Duran Duran

Minulla on varaston kaapissa iso pino c-kasetteja. Lp-levyt, jotka ovat nykyään ihan oikeasti trendikkäitä, komeilevat olohuoneessa kunniapaikalla. CD:t löytyvät työhuoneen kirjahyllystä. Lue lisää