Energian säästäminen taloyhtiöissä kiinnostaa enemmistöä

27.11.2017, klo 13:11Kommentteja 0

Suomalaisia taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan osakkaista 64 prosenttia on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi.

Taloyhtiöiden osakkaat ovat eniten kiinnostuneita vedenkäytön seurantaan ja tehostamiseen liittyvistä hankkeista. Näistä kertoi olevansa kiinnostunut 58 prosenttia vastaajista. Vastaajista hiukan yli puolet (55 %) oli kiinnostunut sähkön käytön seurantaan ja tehostamiseen liittyvistä toimenpiteistä.

- Kiinnostus vedenkäytön sekä sähkönkulutuksen seurantaan on ymmärrettävä, sillä näillä on suora vaikutus osakkaiden vastikkeen suuruuteen, Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Timo Aarvala sanoo.


Energiansäästötoimia tehty vähän

Vain 27 prosentissa vastaajien taloyhtiöistä on jo tehty energian säästöön tähtääviä toimenpiteitä, joista osakas oli tietoinen. Vastaajista 11 % kertoi, että heidän taloyhtiössään on parhaillaan käynnissä energian säästöön tähtäävä hanke. Lähes kolmannes vastaajista (32 %) ei osannut sanoa, onko omassa taloyhtiössä toteutettu tällaisia hankkeita tai tehty toimenpiteitä.

- Vaikuttaa siltä, että Suomessa osakkaiden keskuudessa on paljon epätietoisuutta taloyhtiöissä suunnitteilla sekä meneillään olevista toimenpiteistä. Isoissa taloyhtiöissä epätietoisten osuus oli tutkimuksen mukaan vielä suurempi. Tämä kertoo siitä, että taloyhtiöiden hallitusten sekä isännöitsijöiden on viestittävä entistä aktiivisemmin erilaisista hankkeista. Positiivista on, että kiinnostus energiansäästöä kohtaan on olemassa, sillä 43 prosenttia vastaajista toivoi enemmän energian säästämiseen tähtääviä projekteja omaan taloyhtiöönsä, Timo Aarvala sanoo.

Taloyhtiön hallintoon tarvitaan tämän perusteella lisää avoimuutta ja asioiden esittelemistä sekä keskusteluja osakkaiden kanssa. Taloyhtiöissä on nyt energiansäästöasioiden lisäksi ajankohtaista hoitaa kuntoon sähköautojen latausmahdollisuudet.


Osakkaat valmiita investoimaan energiahankkeisiin

Osakkaista 64 prosenttia oli valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästösyistä ja 28 prosenttia vastaajista ympäristösyistä. Ainoastaan 12 prosenttia osakkaista ilmoitti, ettei ole valmis investoimaan energiansäästöön tähtääviin hankkeisiin. Investointi tarkoittaisi esimerkiksi yhtiövastikkeen nousua lyhyellä tähtäimellä energiansäästöhankkeen toteuttamiseksi.

Tärkeänä energian säästöön tähtäävissä hankkeissa osakkaat pitivät saavutettavia euromääräisiä säästöjä ja sitä, että energiatehokkuutta voidaan parantaa muiden korjaushankkeiden yhteydessä. Myös asumismukavuuden parantuminen koettiin tärkeänä asiana energiansäästöön liittyen.

Realia Isännöinti tutki suomalaisten näkemyksiä energian säästöön tähtäävistä hankkeista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena online-kuluttajapaneelissa lokakuussa 2017. Kyselyyn vastasi 204 osakasta. Tutkimuksen toteutti GoodHouse Oy.


Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Raparperi on kirpeä herkku

Raparperi on jokaiselle suomalaiselle tuttu kirpeän hapan kasvi. Raparperi tuottaa satoa jo aikaisin keväällä, kun muut kasvit vasta ihmettelevät tulevan kesän haasteita. Lisäksi raparperi viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla kaikkialla Suomessa. Siksi raparperista valmistetut herkut ovat suomalaisen keittiön kestosuosikkeja. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiaverojärjestelmä vaatii kokonaisremontin

Sitran Kestävän verotuksen raportissa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä asteittain työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää