Jo käyttötapamuutoksilla säästöä sähkölaskuun

27.09.2012, klo 09:30Kommentteja 0

Sähkölämmityksen tehostamishanke Elvarin tutkimustuloksen mukaan sähkönkulutus voi pienentyä jopa 30–40 prosenttia vain käyttötapoja muuttamalla, ilman suuria investointeja. Pilottikohteissa on tutkittu tehostamiskeinoja jo vuodesta 2008.

Ennen suurten lämmitysjärjestelmäinvestointien toteuttamista, kannattaa tutkia voiko omilla käyttötapamuutoksilla saada aikaan säästöjä.

Sähkölämmitteisessä asunnossa energiankäytön tehostamisessa on tärkeintä asettaa ja pitää sisälämpötilat lämmitetyissä tiloissa suositusten mukaisina, estää hallitsemattomat ilmavuodot ja käyttää ilmanvaihtoa tarpeen mukaan.

Helpolla merkittävää säästöä

Oikeisiin ja oleellisiin asioihin puuttuminen tarkoittaa myös sitä, että jo muutamilla toimenpiteillä voi saada merkittävää säästöä sähkönkulutukseen. Tutkimuksessa ilmeni, että käytetyt tehostamiskeinot ovat vanhoja tunnettuja toimintatapoja.

Suurin säästöpotentiaali on huonetilojen lämmityksessä. Lämmitykseen kuluu sähkölämpötalossa noin puolet käytetystä sähköstä.

Elvari-hankkeen pilottikohteissa keskityttiin ensisijaisesti lämmityskulutuksen alentamiseen. Tyypillisesti sähkölämmitteisen kodin sähkönkulutus jakautuu seuraavasti: huonetilat 50 prosenttia, käyttövesi 20 prosenttia ja taloussähkö 30 prosenttia, näin myös useimmissa pilottikohteissa.

Toimenpiteitä vuodenajan mukaan

Lämmityksen kesä- ja talvikäyttöön siirtymisessä kannattaa seurata säätietoja, eikä toimia pelkän kalenterin mukaan. Mieti, onko asunnossa tarpeen lämmityskauden alussa kytkeä heti kaikkia lämmittimiä päälle vai voiko osan lämmittimistä kytkeä päälle vasta myöhemmin. Toimi päinvastoin lämmityskauden lopussa.

Useimmissa pilottikohteissa huonelämpötilat olivat suositeltuja korkeampia, kuten useimmissa kotitalouksissa. Säätämällä asuinlämpötilat 21–22 asteeseen saatiin jo näkyvää säästöä sähkönkäyttöön. Eräässä kohteessa alennettiin myös autotallin ja varaston lämpötila 20 asteesta 15 asteeseen – näin kohteen sähkölasku pieneni 15 prosenttia.

Sisälämpötilojen säätäminen tarkoitustaan vastaavaksi lisää sekä asumismukavuutta että tehostaa sähkön käyttöä. Huonetilojen sisälämpötilojen tehokkain säätö ja tarkkailu tehdään aina erillisen lämpömittarin eikä termostaatissa olevan numeroarvon mukaisesti.

Varmista aina lämmityskauden alussa, että lämmityksen termostaatit todella myös toimivat. Vialliset termostaatit nostavat helposti huonelämpötilaa tarpeettomasti.

Ilmalämpöpumpun käyttö

Ilmalämpöpumpun käyttö tukilämmityslaitteena varsinaisen lämmitysjärjestelmän rinnalla voi alentaa lämmityskustannuksia. Ilmalämpöpumppu ei sovellu rakennuksen ainoaksi lämmityslaitteeksi, koska sen tuottama lämpöenergian määrä vähenee pakkasten kiristyessä.

Ilmalämpöpumppua käytetään aina ennen muita lämmittimiä sen paremman hyötysuhteen takia (ILP 300 %, sähköpatteri 100 %). Huonelämmittimet säädetään menemään päälle vasta, kun ilmalämpöpumpun teho ei yksinään riitä.

Säädä huonelämmittimien asetusarvot 2–4 astetta alemmalle lämpötilalle kuin ilmalämpöpumpussa. Molemmissa laitteissa on omat lämpötilan säätimensä, joiden lämpötila-asteikoilla ja säätötarkkuuksilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tarkista molemmat erikseen riippumattomalla lämpömittarilla. Voit myös todeta molempien laitteiden olevan päällä tai pois päältä vaikkapa kädellä.

Huomaa myös, että ilmalämpöpumpun sisäyksikkö sijaitsee usein ylhäällä katon rajassa (tai yläkerran portaikossa). Huonelämmittimet sen sijaan ovat ikkunoiden alla lattian rajassa. Niiden termostaatit sijaitsevat lämmittimien alakulmassa, huonetilan kaikkein kylmimmässä paikassa.

Kun ilmalämpöpumpun lämpöteho ei enää yksin riitä huonetilojen lämmittämiseen, huonelämpötila laskee. Tällöin pitää nostaa ilmalämpöpumpun asettelua reilusti haluttua huonelämpötilaa korkeammalle (25–30 astetta). Näin varmistetaan, että ilmalämpöpumppu toimii koko ajan eikä säädä tehoaan alaspäin, kun täydelle teholle mitoitetut huonelämmittimet alkavat myös lämmittää. Lisäksi palautetaan huonelämmittimien asetukset halutulle huonelämpötilalle. Tällöin ilmalämpöpumpun ja huonelämmittimien ajojärjestys säilyy, ja huonelämpötila pysyy halutulla tasolla.

Kaikkein kovimmilla pakkasilla tulee harkita ilmalämpöpumpun pysäyttämistä, ja huonelämmittimien asettelua normaalille halutulle huonelämpötilalle.

Kun päivä- ja yösähkötariffin hinnat ovat lähellä toisiaan, kannattaa osittain varaava lattialämmitys kytkeä jatkuvatoimiseksi. Vaihdon edellytyksenä on, että lämmitysryhmien ohjauksissa on termostaatti.

Ohjelämpötilat:

• Oleskelutiloissa 21–22 astetta, makuuhuoneissa pari astetta viileämpää.
• Pesutiloissa 23–25 astetta.
• Varastotiloissa ja autotalleissa 10–15 astetta.
• Pidä kylpyhuoneiden ja pesutilojen ovet kiinni, koska niissä pidetään korkeampaa lämpötilaa.
• Pidä tuulikaapin molemmat ovet kiinni ja säädä tuulikaapin lämpötila reilusti alle huonelämpötilan.
• Varmista aika ajoin, että ilmankierto on vapaa lämmittimien läheisyydessä.
• Tarkkaile sisälämpötiloja lämpömittarista ja säädä tarvittaessa huoneittain.


Tulisijan (takan) avulla sähkönkäyttö tehostuu

• Tulisijat ovat useasti teholtaan ylimitoitettuja huonetiloihin.
• Vähennä erityisesti osittain varaavan lattialämmityksen käyttöä reilusti ennen tulisijan käyttöä.
• Ylilämpöjen syntyminen pienenee tai vältyt niiltä kokonaan.
• Voit polttaa kerralla enemmän puita, myös leudolla säällä.
• Nosta poissaolon jälkeen sisälämpötila mukavuusalueelle takan ja sähkölämmityksen avulla.
• Polta puita varaavassa tulisijassa myös ennen poissaolojaksoa ja ennen lämmön alentamista. Se hidastaa sisälämpötilan laskua poissaoloaikana.
• Pidä huoneiden ovet auki tulisijan käytön jälkeen, jotta lämpö leviäisi mahdollisimman laajalle.
• Polta kuivaa puuta.
• Tuo polttopuut etukäteen sisälle lämpiämään.
• Avaa uunin luukut hyvissä ajoin ennen tulen tekemistä varaavan tulisijan päivittäisessä käytössä. Tulisijan lämmön siirtyminen huonetiloihin tehostuu.

Vinkkejä lattialämmityksen tehokkaaseen käyttöön

• Jo yksi huonetermostaatti keskeisellä paikalla estää ylilämmittämistä. Etutermostaattina huonetermostaatti kytketään sarjaan tavallisen lattiatermostaatin kanssa.
• Huonetilassa olevan lattiatermostaatin voi korvata myös uudella, hyvillä säätöominaisuuksilla varustetulla yhdistelmätermostaatilla.
Vältä peittämästä lattialämmitteisiä lattioita eristävillä materiaaleilla. Ne estävät lämmitystä, lisäävät häviöitä alaspäin ja vaikeuttavat lämmityksen säätöä sekä ohjausta. Esimerkiksi mattojen tulisi läpäistä lämpöä mahdollisimman hyvin.

Teksti: Ari J.Vesa
Kuva: Photodisc

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Silakkasushit tai silakkaa perulaisittain – Silakka taipuu trendikeittiön tarpeisiin

Silakasta on moneksi. On hyvä muistaa, että kotimainen luonnonkala on maukas ja monipuolinen vaihtoehto kasvatetulle lohelle tai kirjolohelle. Silakka taipuu myös nykyaikaiseen ruuanlaittoon. Lue lisää

Uutiset

Ilmastositoumus linjaa energiateollisuuden tavoitteet - Puolitetaan päästöt!

Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomen olisi syytä olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kirjattu myös hallituksen ohjelmaan. Lue lisää

Pääkirjoitus

Hinta ja ilmastoystävällisyys ratkaisevat lämmitysvalinnan

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeimmät tekijät lämmitysratkaisun valinnassa ovat ilmastovaikutukset ja hinta. Lämpöyhtiöt ovat jo pääosin siirtyneet ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin ja samalla kestävään kehitykseen hinnoittelussa. Lue lisää

Energiatehokkuus

Suomalaiset tuntevat melko hyvin eri ruokien ilmastovaikutukset

Ruoan ilmastovaikutukset ovat nousseet vahvasti keskusteluun ilmaston lämpenemisen myötä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset osaavat sijoittaa eri ruoka-aineet melko hyvin järjestykseen ilmastovaikutusten perusteella. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Lämmitys

Lämpöyhtiöt kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja vastuullisuusajattelu energiayhtiöiden tärkeimmät syyt siirtyä kiertotalouteen. Lämpöyhtiöt ovat vahvoja kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia. Kiertotalous kaukolämpöalalla hyödyntää myös muilla sektoreilla syntyvää energiaa. Lue lisää

Kodintekniikka

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Johdoton pölynimuri, jolla voi myös mopata

Pussittomista, akkukäyttöisistä varsi-imureista on tullut erittäin suosittuja. Ja syystäkin, koska markkinoiden parhaat ovat sekä käteviä että tehokkaita. Roidmi on markkinoiden uusin laatumerkki. Todella tehokas ja innovatiivinen pölynimuri, joka osaa myös mopata lattiasi. Lue lisää

Blogi

Syksy jo saa – ja saakoon

Punertaa marjat pihlajain/ kuin verta niillä ois/ On kurkiaurat lentäneet/ jo yli pääni pois. Lue lisää