Säästöt helpommin arvioitaviksi

04.04.2011, klo 13:09

Viimeistään kuluvan vuoden aikana postitetaan kaikkiin sähkölämmityskoteihin raportti energiankäytöstä. Se auttaa arvioimaan esimerkiksi ilmalämpöpumpun tai muun lisälämmitysjärjestelmän kannattavuutta.

- svsaastot1low.jpg

Ilmalämpöpumpun sopivuuden arviointi omaan taloon helpottuu etäluettavien sähkömittareiden myötä. Etäluettavien mittareiden myötä historiaan jää arviolaskutus, joka perustuu vuoden välein tehtäviin mittarinluentoihin.

Ajantasaisempaan lukemalaskutukseen perustuva etäluenta antaa kaikille sähkönkäyttäjille ja etenkin pientaloasujille arvokasta tietoa omasta energiankulutuksesta. Samalla on myös helpompi arvioida energiansäästömahdollisuuksia.

Ilmalämpöpumppu vaikuttaa vain lämmitykseen

Ilmalämpöpumpun hankinnan kannattavuutta arvioitaessa on ensimmäinen askel tiedostaa, että ilmalämpöpumpulla voi pienentää ainoastaan lämmitysenergian osuutta kokonaiskulutuksesta. Ilmalämpöpumpulla ei voi vaikuttaa kotitaloussähkön tai lämpimän käyttöveden energiankulutukseen.

Sähkölämmityksen tehostamiseen tähtäävä Elvari-ohjelma on kerännyt ilmalämpöpumppujen käyttöön liittyvää tietoa eri puolilla Suomea sijaitsevissa sähkölämpötaloissa. Näissä omakotitaloissa ilmalämpöpumpun säästöpotentiaali oli noin 2000 – 4000 kWh vuodessa.

Jopa 5000 kWh:n säästöjä

Asiantuntija-arvioiden mukaan parhaimmillaan ilmalämpöpumpulla voidaan säästää noin 5000 kWh eli noin 500 euron arvosta lämmitysenergiaa. Mikäli talouden lämmitysenergian kulutus on pienehkö verrattuna mahdollisiin säästöihin, voi lisälämmitysjärjestelmään investoiminen olla kuitenkin turhaa.

Tämän vuoksi on tärkeää tuntea oman sähkönkulutuksen rakenne. Rakenteen selvittämiseen etäluettavista mittareista saatava ajantasainen tieto on arvokasta.

Parhaiden energiansäästölukujen saavuttaminen edellyttää myös ilmalämpöpumpun aktiivista huoltoa ja säätöä. Pumppu ei myöskään pääse oikeuksiinsa sokkeloisissa taloissa. Pumppu on myös asennettava oikein ja rakennuksen lämmönsäätöjärjestelmien tulee olla kunnossa.

Lämmitykseen puolet

Pientalon energiankulutus jakautuu karkeasti kolmeen osaan – lämmitysenergiaan, kotitaloussähköön ja käyttöveden lämmitykseen. Näiden keskinäinen jakautuma on monen tekijän summa.

- svsaastot2low.jpgToiset lotraavat enemmän, joissain talouksissa erilaiset kodinkoneet ja laitteet kuluttavat huomattavan osan kokonaisenergiasta ja pohjoisempana asuvilla taas lämmityskustannukset saattavat olla suhteellisesti suuremmat.

Energiankulutuksen rakenteeseen vaikuttaa myös perheen koko ja asunnon pinta-ala sekä talon rakenne-, eriste- ja ilmanvaihtoratkaisut. Tietysti myös omilla energiankulutustottumuksilla on suuri vaikutus. Lämmitysenergia vie Suomen olosuhteissa tyypillisesti noin puolet vuotuisesta energiankulutuksesta.

Kotitaloussähkön määrä vaihtelee

Kotitaloussähköä on kaikki muu kuin lämmitykseen ja lämpimään veteen kuluva sähkö. Normaalikokoisessa, normaalilla laitetasolla varustetussa noin 120 m2 omakotitalossa kuluu kotitaloussähköä noin 5000 – 7000 kWh. Isommissa ja runsaammilla laitteilla varustetuissa noin 200 m2 omakotitaloissa saattaa kotitaloussähköä kulua jopa 10000 kWh vuodessa.

Jos kotona on vain televisio, jääkaappi, pakastin, kahvinkeitin ja valot, voi kotitaloussähkön kulutus jäädä jopa 3000 kWh:iin vuodessa.

Vedenlämmityksessä hajonta suurta

Lämpimän käyttöveden normaalikulutuksena voidaan pitää noin 1000 kWh asukasta kohden vuodessa. Kulutus voi olla suurempaa esimerkiksi perheissä, joissa on pieniä lapsia.

Elvari-ohjelman 40 pilottikohteessa on tutkittu myös vedenkulutuksen vaihteluita. Näissä kohteissa vedenkulutuksen lämmitystarve vaihteli huimasti, jopa 500 – 1500 kWh vuodessa henkilöä kohden. Tämä osoittaa konkreettisesti kuinka kotitalouksien elämäntilanne ja veden käyttötottumukset vaikuttavat energiankulutukseen.

Kesä – talvi vaihtelut

Tulevan energiankulutusraportin tulee lain mukaan sisältää vuosittaisen energiankulutuksen tiedot kuluneelta vuodelta ja vertailun vuoksi vähintäänkin edeltäneeltä kolmelta vuodelta, edellyttäen että asiakassuhde energian myyjään on näin pitkä.

Tuleva vuosiraportti kertoo selkeämmin lämmityskauden ja kesäkuukausien energiankulutuksen vaihteluista. Se antaa perspektiiviä oman keskimääräisen kulutuksen arvioimiseen.

– Tietenkin erilaisilla vuosilla on oma merkityksensä. Vuoden 2010 talvikausi oli kylmempi kuin keskiarvotalvi. Tämä aiheuttaa noin 10 prosenttia suuremman lämmitystarpeen ja tämä näkyy varmasti lämmitysenergian kasvaneena kulutuksena, muistuttaa asiantuntija Antti Kokkonen Motivasta eri vuosien eroista. – Sen sijaan vuodet 2008 ja 2009 olivat hieman lämpimämpiä. Tyypillinen oman energian kulutus asettuu jonnekin näiden vuosien välimaastoon.

Karkeasti voidaan arvioida, että kesä- ja talvikuukausien kulutusero muodostuu lähes kokonaan lämmitysenergiasta. Tietenkin pimeänä ja kylmänä vuodenaikana kuluu enemmän energiaa myös valaistukseen ja autonlämmitykseen. Näiden vaikutus on joitakin satoja kilowattitunteja kuukaudessa ja kesällä kosteiden tilojen lattialämmitykseen kuluu 500 – 1000 kWh kuukaudessa.

Tulosta

Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Raparperi on kirpeä herkku

Raparperi on jokaiselle suomalaiselle tuttu kirpeän hapan kasvi. Raparperi tuottaa satoa jo aikaisin keväällä, kun muut kasvit vasta ihmettelevät tulevan kesän haasteita. Lisäksi raparperi viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla kaikkialla Suomessa. Siksi raparperista valmistetut herkut ovat suomalaisen keittiön kestosuosikkeja. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiaverojärjestelmä vaatii kokonaisremontin

Sitran Kestävän verotuksen raportissa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä asteittain työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää