Tulevaisuuden kodissa on automaattinen valaistus ja aurinkosähkö

17.01.2013, klo 15:28Kommentteja 0

Valo on tärkeä hyvinvoinnin lähde ja valaisimia tulee lisää niin koteihin kuin toimistoihinkin. Sähköalan yhteinen visio vuodelle 2030 ennakoi, että valaistus ja monet muut kodin toiminnot hoituvat lähes automaattisesti. Energiana käytetään myös itse tuotettua aurinkosähköä.


- Tulevaisuuden yksilölliset valaistusratkaisut osaavat huomioida millaista valaistusta kukin käyttäjä tarvitsee. Ne säätävät itsensä liikkeen, läsnäolon ja vaikkapa päivänvalon mukaan, kuvailee energiatehokkuusratkaisuista vastaava johtaja Tarmo Kämppi Elektroskandiasta.

Valaistus tulee osaksi laajempaa talotekniikan kokonaisuutta ja liittyy kodinohjausjärjestelmään. Älykäs ohjaus tarjoaa valoa oikean määrän sinne missä sitä tarvitaan ja juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Näin turha valaistus jää pois ja tarjolla oleva luonnonvalo käytetään hyödyksi.

- Toinen iso muutos koetaan uusien valonlähteiden myötä. Hehkulampuille heitettiin jo hyvästit ja ledit ovat vahvasti tulossa. Tämä vaikuttaa myös valaisimiin, jotka voivat olla entistä pienempiä ja niitä voi sijoittaa vapaammin.

Tällä hetkellä elämme siirtymävaihetta, jossa useimmat kotien valaisimet on suunniteltu hehkulampuille. Näihin kaupasta löytyy monia energiaa säästäviä lampputyyppejä kuten halogeenilamppuja, jotka sopivat suoraan hehkulampun tilalle.

Valaisin tunnistaa valon tarpeen

Tulevaisuudenkuvassa "Hyvinvointia sähköllä – Visio 2030" älykäs automaatio ohjaa talon toimintoja ja pitää huolta asukkaista. Sähköistys lisää mukavuutta ohjaamalla mm. valaistusta ja ilmanvaihtoa tarpeiden mukaisesti.

- Erilaisilla tunnistimilla ja sensoreilla valaisin voidaan liittää osaksi jokapäiväistä elämää. Niiden avulla voidaan tunnistaa saapuminen huoneeseen ja kytkeä tarvittavia valoja. Tieto liikkeestä ja läsnäolosta auttaa välttämään turhan valojen polttamisen.

Käyttäjälle vaivaton vakiovalotoiminto tarjoaa esimerkiksi työpisteeseen aina yhtä hyvän valaistuksen. Valaisin tunnistaa päivänvalon ja laskee itsenäisesti, kuinka paljon sitä tarvitsee täydentää keinovalolla.

- Nykyteknologialla voimme sitoa valaistuksen yhteen esimerkiksi kulunvalvonnan kanssa, jolloin valaistus tietää keitä tilassa on ja millainen on heidän valon tarpeensa, Tarmo Kämppi kuvailee.

Enemmän valoa vähemmällä energialla

Valaistuksen tarve ja määrä kasvavat jatkuvasti, vaikka samaan aikaan tulisi säästää sähköä. Riittääkö älykäs valaistuksen ohjaus hillitsemään energiankulutusta?

- Lamppujen nopea kehitys tarjoaa tähän ratkaisun. Tarjolle tulee jatkuvasti yhä energiatehokkaampia valonlähteitä, jotka tuottavat entistä enemmän valoa aiempaa pienemmällä energiamäärällä.

Teknologian kehitys on ollut nopeaa ja tulee myös jatkumaan nopeana. Monille jo tuttu ledi ei ole vielä paras ratkaisu jokaiseen tarpeeseen. Ledit tulevat kuitenkin yleistymään ja tarjoavat ennen pitkää vaihtoehdon lähes kaikille nykyisille valonlähteille. Liikkeelle voi lähteä toki jo nyt ostamalla valmiin ledivalaistuspaketin, joka sisältää kaiken tarvittavan.

Valaistuksen suunnittelussa huomioidaan yhä enemmän yksilöllinen valontarve eikä mitoitusta tehdä ainoastaan maksimitasojen mukaan. Valon tarve on hyvin yksilöllistä, sillä esimerkiksi vanhemmat ihmiset tarvitsevat enemmän valoa kuin nuoret. Toisaalta nuoret eivät tarvitse täyden tehon valaistusta. Kun tason voi säätää sopivaksi, säästyy energiaa.

Aurinkoa ei ole unohdettu

Kämpin mukaan tulemme käyttämään entistä enemmän aurinkoa ainakin kahdella tavalla. Ohjausjärjestelmät voivat huomioida päivänvalon ja täydentää sitä valaisimilla. Tänä päivänä uudet tilat lasiseinineen, atriumeineen ja erkkereineen pyrkivät tuomaan luonnonvaloa sisälle. Näissä älykkäällä valaistuksella saadaan aikaan huomattavaa säästöä. Toinen muoto hyödyntää aurinkoa on aurinkosähkö, jonka pientuotanto tulee yleistymään. Tarjolla on jo valmiita kuluttajille suunnattuja aurinkoenergiapaketteja.

- Jatkossa energiankulutusta mitataan tarkemmin ja tietoisuus omasta kulutuksesta lisääntyy. Myös tätä kautta saadaan säästöjä aikaan, kun sähkön käyttäjät eli me kaikki kiinnostumme kehittämään omia tottumuksiamme.

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

Lahja voi olla myös palvelu

Joulupukin säkissä on nykyään yhä useammin myös aineetonta hyvää, esimerkiksi lahjakortteja erilaisiin palveluihin. Lue lisää

Pääkirjoitus

Hinta ja ilmastoystävällisyys ratkaisevat lämmitysvalinnan

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeimmät tekijät lämmitysratkaisun valinnassa ovat ilmastovaikutukset ja hinta. Lämpöyhtiöt ovat jo pääosin siirtyneet ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin ja samalla kestävään kehitykseen hinnoittelussa. Lue lisää

Energiatehokkuus

Suomalaiset tuntevat melko hyvin eri ruokien ilmastovaikutukset

Ruoan ilmastovaikutukset ovat nousseet vahvasti keskusteluun ilmaston lämpenemisen myötä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset osaavat sijoittaa eri ruoka-aineet melko hyvin järjestykseen ilmastovaikutusten perusteella. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Johdoton pölynimuri, jolla voi myös mopata

Pussittomista, akkukäyttöisistä varsi-imureista on tullut erittäin suosittuja. Ja syystäkin, koska markkinoiden parhaat ovat sekä käteviä että tehokkaita. Roidmi on markkinoiden uusin laatumerkki. Todella tehokas ja innovatiivinen pölynimuri, joka osaa myös mopata lattiasi. Lue lisää

Blogi

Syksy jo saa – ja saakoon

Punertaa marjat pihlajain/ kuin verta niillä ois/ On kurkiaurat lentäneet/ jo yli pääni pois. Lue lisää