Valitse koululaisen huoneeseen riittävä ja häikäisemätön valaistus

23.08.2017, klo 09:09Kommentteja 0

Pienet ja isommatkin koululaiset ovat jo aloittaneet lukuvuotensa. Uusien koulutarvikkeiden lisäksi on hyvä muistaa pimenevät syysillat ja hyvän valaistuksen merkitys opinahjoissa ahertajille.


Valaisimen päivänvalo lamppu antaa hyvän työvalon.


Onko teillä kotona eskarilainen, koululainen tai vaikkapa varhaisteini, joka on lukukauden alettua aloittanut opiskelun?

Työpöytä, reppu, puhelin ja lenkkarit ovat ehkä olleet hankintalistojen kärjessä monessa perheessä, mutta hankintalistaan lisättäväksi tai päivitettäväksi kannattaa ottaa viimeistään nyt myös koululaisen huoneen valaistus.

 

Vireänä ja viihtyisästi riittävässä valaistuksessa

Valaistus vaikuttaa huomattavasti koululaisen vireystilaan ja viihtyvyyteen.

Koululaisen valaistuksen pitäisi mukautua läksyjenlukuun ja muutenkin opiskeluun ja myös rentoon vapaa-aikaan ja lepoon.

Koululaisen huoneesta kannattaa tehdä rauhallinen, sillä läksyt vaativat keskittymistä.

Koululaisen työpöytä kannattaa rauhoittaa peleiltä ja muilta viihdykkeiltä, jotta läksyihin keskittyminen onnistuisi parhaiten. Kunnolliseen työpöytään ja tuoliin kannattaa myös panostaa. Läksyjen tekeminen selkä kaarella sängyssä ei tee hyvää pienelle eikä isolle koululaiselle.

Esimerkiksi jo eskarilaiset tekevät pöydän ääressä esimerkiksi väritystehtäviä, leikkivät pienleluilla ja vähän vanhemmat koululaiset lukevat kokeisiin.


Valaisin on hyvä olla lukemista varten.

Laadukas työvalaistus koululaiselle

Työskentelyvalaistus on kattovalaisimen lisäksi hyvin tärkeä ja myös sängyn vieressä on hyvä olla häikäisemätön lukuvalo.

Huoneen yleisvalaistuksen lisäksi sängyn viereen seinään kiinnitettävä ja erikseen kytkettävä lukuvalo valaisee mukavasti.

Koululaiselle kannattaa hankkia laadukas valaisin, joka kestää kovaakin käyttöä. Valaisimesta ei saa irrota osia ja valaistuksessa kannattaa huomioida myös tietokoneen käyttö.

 

Pienen yökulkijan valaistus

Tunnelmallinen, himmeää valoa antava valaisin sopii ilta-aikaan. Pistorasiaan kytkettävät lediyövalot saa aktivoitua esimerkiksi hämäräkytkimen tai liiketunnistimen avulla. Pieni koululainenkin voi pelätä pimeässä nukkumista ja öiseen aikaan voi tulla tarve käydä esimerkiksi vessassa.

Kuulostaako tutulta, että murkkuikäistä on vaikea saada heräämään kouluun?  Useimmille koululaisille tulee niitäkin aamuja, kun vanhemmat ovat jo lähteneet töihin ja herääminen jää oman aktiivisuuden varaan.

Kuinka moni painaakaan puhelimen torkkua kerta toisensa jälkeen siirtämään heräämistä. Aamuherätysvalo sytyttää kello-ohjatusti valaistuksen ja samalla valon määrä nousee hitaasti. Taustalla voi kuulua lempeästi linnunlaulua, radion lempikanava tai vaikkapa mielimusiikkia.

Miltä teidän koululaisen huone näyttää? Huoneesta tulee persoonallisempi, jos esillä on jotain harrastuksiin liittyvää, jotain itse tehtyä ja koululaisen lempivärejä.

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Eeva Kangas

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

EU-alueesta vahva kansainvälinen ilmastovaikuttaja

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. EU-komissio on esitellyt kunnianhimoisen ilmasto-ohjelman, jolla tulee olemaan maailmanlaajuisia vaikutuksia päästöjen vähentämiseen. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiantuotannon päästöt vähenevät vauhdilla

Energiateollisuus ry on sitoutunut puolittamaan päästöt nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähköntuotannosta on jo yli 80 prosenttia päästötöntä ja myös lämmöntuotannon päästöt putoavat vauhdilla. Jo nykyisellään suomalainen sähkö on eurooppalaisissa päästövertailuissa kärkipaikoilla. Lue lisää

Energiatehokkuus

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

Korvaako varsi-imuri perinteisen imurin?

Imurivalmistajat uskovat varsi-imureihin ja niiden mallikirjo lisääntyy vauhdilla. Joko varsi-imurista on perinteisen perässä vedettävän letkuimurin haastajaksi, kodin ainoaksi imuriksi? Testasimme muutaman varsi-imurin. Miten kävi, tuliko koti puhtaaksi vai pitikö kaivaa letkuimuri kaapista korjaamaan siivousjälkeä varsi-imurin jäljiltä? Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvia kahvihifistelijöille

Aitoa italialaista espressoa, cappucinoa tai americanoa sekä höyryävän suklaista kaakaota yhdellä hipaisulla. De´Longhin Maestosan kahviautomaatin kylmäkahviohjelmalla loihdit myös kahvipöytään trendikkäät jääkahvit ja kylmät kahvidrinkit. Lue lisää

Blogi

Elämä on juhla

Pian on joulu, sitten uusi vuosi. Sen jälkeen koittaa pitkä ja harmaa arki. Lue lisää