08.10.2018, kello 12.34

/media/kuvat/3_18/sv_leskela5_netti.jpg

Energiateollisuuden Jukka Leskelä: Ilmastohaaste on ratkaistavissa

Energia-alaa edustavan Energiateollisuuden (ET) toimitusjohtaja Jukka Leskelä pitää hyvänä, että hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viesti kannustaa päättäjiä rohkeaan ilmastopolitiikkaan. Haaste on ratkaistavissa. Ilmastotutkijoiden sanoma on vakava, mutta ei lamaannuttava.

- Energiateollisuus on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin. Puhtaan teknologian käyttöönotto, uudet toimintatavat ja asenteet vauhdittavat energiamurrosta ja matkaa kohti ilmastoneutraalia energiajärjestelmää. Ilmastohaaste on suuri, mutta muutos on tehtävissä.

- IPCC:n tutkijoiden viesti päättäjille on selvä. Polku päästöjen vähentämiseksi vuosisadan puoliväliin on päätettävä nyt. Haasteena on, että poliittiset sitoumukset eivät kansainvälisesti vastaa Pariisin sopimuksen tavoitteisiin. Suomen on oltava aktiivisesti tukemassa ja viemässä eteenpäin vahvaa ilmastopolitiikkaa EU:ssa, Leskelä painottaa.

Suomessa energia-ala toimii sen puolesta, että sähkö ja kaukolämpö ovat ilmastoneutraaleja jo ennen vuotta 2050.

Ilmastohaasteita ei ratkaista yksin julkisella rahoituksella

- On tärkeää, että markkinat valjastetaan globaalisti kestävän energiajärjestelmän tueksi, koska ilmastohaastetta ei ratkaista yksin julkisella rahoituksella.
Maailma sähköistyy ennennäkemätöntä vauhtia. Suomi on maailman huippua älykkäissä energiaratkaisuissa. Täällä on korkeaa osaamista esimerkiksi ilmastoteknologioissa ja energiaintegraatiossa, kuten kaukolämmityksessä, -jäähdytyksessä ja hukkaenergioiden hyödyntämisessä.

ET:n Leskelä painottaa, että Suomella on lupa ja velvollisuus hyödyntää tietotaitoa, joka mahdollistaa ilmastoratkaisujen kaupallistamisen ja muuttamisen vientituloiksi.

Siirtymä ilmastoneutraaliin energiajärjestelmään vauhdittaa samalla liikkumisen, asumisen ja muun energiankäytön palveluiden ja puhtaiden vaihtoehtojen lisääntymistä.

- Ilmastotutkijoiden sanoma on vakava, mutta ei lamaannuttava. Tarvitsemme päättäjiltä selkeät päästötavoitteet vuosille 2040 ja 2050. Energia-ala toimii edelläkävijänä sen puolesta, että ilmastotavoitteet saavutetaan, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Kesäiloa parvekkeelle ja terassille

Kuuma kesäpäivä. Parvekkeella on kenties silmiä hivelevä kukkaloisto ja ihanat yrtit houkuttelevat ruoanlaittoon. Veden hiljainen solina kruunaa rentouttavan ajanvieton parvekkeella. Sähkökäyttöinen vesiaihe on ihana katseen- ja mielenvangitsija. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Kodintekniikka

Noin kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine: Verenpainemittari on kodin elintärkeä sähkölaite

Kärsitkö tietämättäsi kohonneesta verenpaineesta? Reilustikin kohonnut verenpaine on usein oireeton tai oireet ovat epämääräisiä. Elämäntavat voivat nostaa verenpainetta yllättävästi. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää