23.05.2019, kello 08.35

Energiaverojärjestelmä vaatii kokonaisremontin

Sitran Kestävän verotuksen raportissa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä asteittain työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen.

Verotuksen kokonaisuuden kehittäminen on kannatettavaa, sillä myös energiaverojärjestelmämme tulee tulevalla vuosikymmenellä tiensä päähän.

Koko energia-ala on murroksessa. Fossiilisten polttoaineiden käyttö laskee energiantuotannossa marginaaliseksi ja vähenee merkittävästi myös muilla yhteiskunnan sektoreilla, kuten liikenteessä.  

Olemme pian tilanteessa, jossa fossiilisia polttoaineita verottamalla ei saada verotuloja, vaikka painopistettä näihin siirrettäisiin voimakkaastikin. Tämä muutos tunnistetaan Sitran raportissa heikosti.

Verotuksen perusperiaatteena tulee olla verotuksen tuoton ylläpitäminen, ja verojen ohjausvaikutuksen hyödyntäminen niillä aloilla, jotka ovat päästökaupan ulkopuolella. 

Esimerkiksi sähkön kohdalla verojen korottaminen ei tuottaisi merkittäviä ilmastohyötyjä, sillä sähköntuotanto on hyvin vähäpäästöistä jo nyt. Sähköveron korottaminen päinvastoin hidastaisi siirtymistä puhtaampien energialähteiden käyttämiseen.

Sähköveron laskeminen saattaisi sen sijaan nostaa sähköveron kertymää, jos esimerkiksi siirtyminen öljylämmityksestä sähkölämmitykseen olisi taloudellisesti houkuttelevaa ja sähkönkäyttö lisääntyisi. Samalla myös päästöt vähenisivät.

Yrityksille verotuksen muutos on mittava haaste ja toimintaympäristön on pysyttävä ennakoitavana, että investoiminen kannattaa. Siksi muutos on valmisteltava huolella ja huolehdittava riittävistä siirtymäajoista. Samalla on huolehdittava, että yrityksillä on varaa lähteä energiamurrokseen mukaan kehittämällä ja kokeilemalla uusia teknologioita.

Ilmasto-ohjauksen näkökulmasta meillä on jo käytössä erittäin vahva taloudellinen ohjauskeino eli EU:n päästökauppa. Sen piirissä on puolet Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Kotimainen päällekkäinen verotus ei lisää ilmasto-ohjaavuutta, sillä jos jokin raaka-aine tai tuotantomuoto verotetaan pois, päästöoikeudet vapautuvat johonkin toiseen EU-maahan. Myös tuotanto saattaa seurata perässä. Tehokkainta ilmastopolitiikkaa olisi päästökaupan piirin asteittainen laajentaminen koskemaan esimerkiksi asumista.

Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Silakkasushit tai silakkaa perulaisittain – Silakka taipuu trendikeittiön tarpeisiin

Silakasta on moneksi. On hyvä muistaa, että kotimainen luonnonkala on maukas ja monipuolinen vaihtoehto kasvatetulle lohelle tai kirjolohelle. Silakka taipuu myös nykyaikaiseen ruuanlaittoon. Lue lisää

Uutiset

Ilmastositoumus linjaa energiateollisuuden tavoitteet - Puolitetaan päästöt!

Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomen olisi syytä olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kirjattu myös hallituksen ohjelmaan. Lue lisää

Pääkirjoitus

Hinta ja ilmastoystävällisyys ratkaisevat lämmitysvalinnan

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeimmät tekijät lämmitysratkaisun valinnassa ovat ilmastovaikutukset ja hinta. Lämpöyhtiöt ovat jo pääosin siirtyneet ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin ja samalla kestävään kehitykseen hinnoittelussa. Lue lisää

Energiatehokkuus

Suomalaiset tuntevat melko hyvin eri ruokien ilmastovaikutukset

Ruoan ilmastovaikutukset ovat nousseet vahvasti keskusteluun ilmaston lämpenemisen myötä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset osaavat sijoittaa eri ruoka-aineet melko hyvin järjestykseen ilmastovaikutusten perusteella. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Lämmitys

Lämpöyhtiöt kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja vastuullisuusajattelu energiayhtiöiden tärkeimmät syyt siirtyä kiertotalouteen. Lämpöyhtiöt ovat vahvoja kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia. Kiertotalous kaukolämpöalalla hyödyntää myös muilla sektoreilla syntyvää energiaa. Lue lisää

Kodintekniikka

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Johdoton pölynimuri, jolla voi myös mopata

Pussittomista, akkukäyttöisistä varsi-imureista on tullut erittäin suosittuja. Ja syystäkin, koska markkinoiden parhaat ovat sekä käteviä että tehokkaita. Roidmi on markkinoiden uusin laatumerkki. Todella tehokas ja innovatiivinen pölynimuri, joka osaa myös mopata lattiasi. Lue lisää

Blogi

Syksy jo saa – ja saakoon

Punertaa marjat pihlajain/ kuin verta niillä ois/ On kurkiaurat lentäneet/ jo yli pääni pois. Lue lisää