23.05.2018, kello 11.03

/media/kuvat/2_18/svautohankinta_paakuva.jpg

Kiinnostaako uusi sähköauto – tutustu eri hankintatapoihin

Moni kuluttaja ei tunne autonsa todellisia kuluja. Jos laskee huolella autosta koituvat kaikki kulut, päädytään melko suuriin lukuihin.

Tähän rakoon ovat tulleet erilaiset leasingratkaisut, yhteiskäyttöautot ja muut nykyaikaiset palvelut, joissa auton kuukausikulut ovat tiedossa etukäteen. Esimerkiksi sähköauto on helppo hankkia yksityisleasingilla ilman riskiä.

Lähes kaikki alan toimijat tarjoavat kuukausihintaan perustuvaa autoilua. Perinteisten autoliikkeiden rinnalle ovat lähteneet myös esimerkiksi vuokra-autoyhtiöt ja rahoitusyhtiöt. Kuluttajalla riittääkin valinnanvaraa, mutta samalla myös vertailtavaa. Tietenkin auton voi edelleen ostaa kuten aiemminkin eli itselleen ja kantaa itse vastuu arvon alenemisesta ja kaikista muista kuluista. Oman auton yhteydessä onkin jo vaikeampaa laskea kaikki kulut oikein.

Kuluttajalle tarjotaan käteisellä ostamisen lisäksi erilaisia kuukausimaksuun perustuvia osamaksurahoitusmalleja tai yksityisleasingvaihtoehtoja.  Yksityisleasingissa on etuna se, ettei auton jäännösarvosta tarvitse kantaa huolta, vaan se jää leasingyhtiön riskiksi.

Leasing tarkoittaa oikeastaan määräaikaista vuokrasopimusta, jolla hankitaan auton käyttöoikeus, ei omistusoikeutta. Leasingsopimuksen pituus on tyypillisesti 2 – 4 vuotta.

 

Ennakoitavat kulut, mutta vertailu kannattaa

Yksityisleasingmallissa kuukausikulut ovat selvästi ennakoitavissa ja budjetoitavissa kotitalouden kuukausimenoiksi. Eri palvelutarjoajien vaihtoehtojen suora vertaileminen saattaa olla vielä hieman vaikeaa. Eroja on esimerkiksi autoa palautettaessa.

Osamaksuun perustuvissa sopimuksissa autolla taataan tietty hyvitys- tai takaisinostohinta, jolla kuluttaja voi lunastaa auton itselleen sopimuskauden päätteeksi tai käyttää osan hinnasta hyvityksenä uutta autoa samasta liikkeestä hankkiessa. Auton voi joissain tapauksissa palauttaa myös täysin kuluitta. Tarjottavien pakettien sisältöihin kannattaa tutustua huolella.

Yksinkertaisimmillaan uuden sähköauton saa yksityisleasingilla yhdellä kuukausierällä, joka sisältää kaiken muun paitsi polttoaineeksi ladattavan sähkön sekä ajoneuvoveron ja käyttövoimaveron. Mukana ovat jopa renkaat, vakuutukset, huollot ja auton kuluvat osat. Eri tarjoajien sopimukset kannattaa vertailla huolella. Sisällöissä voi olla eroja.

Autoa ei ole enää pakko omistaa.

 

Autoilu maksaa

Autoilu on aina kulunsa. Edullisimman hankintavan selvittäminen saattaa olla vaikeaa, koska esimerkiksi auton omistamisessa on tekijöitä, joista ei voi olla varma. Omistusautossa omistusajan kokonaishinta riippuu paljon siitä, millä hinnalla auton saa myytyä, kun on aika vahtaa se uuteen tai luopua kokonaan.

Yksityisleasingin ja osamaksurahoituksen etuna on niiden huolettomuus ja tietynlainen vapaus auton omistamiseen verrattuna. Niiden yhteydessä ei tarvitse esimerkiksi kantaa huolta auton arvosta tai myynnistä käyttökauden jälkeen. Näissä vaihtoehdoissa voi kokonaispakettiin saada suurimman osan auton käyttökustannuksista, jolloin kuukausikulut ovat ennakoitavissa. Moni arvostaa sitä, että sopimuksiin voi liittää huollot sijaisautoineen, pidemmissä sopimuksissa jopa katsastukset.

 

Sähköautossa pienemmän käyttökulut

Sähköautojen yhteydessä voidaan puhua myös selvästä säästöstä polttoaineissa. Jos esimerkiksi Nissan Leafilla ajaa 25.000 kilometriä vuodessa ja lataa auton valtaosin kotona, ovat sähkökulut vuodessa noin 500 euroa. Vastaavasti jos bensa-autolla ajaa 25.000 kilometriä ja auto kuluttaa keskimäärin seitsemän litraa 100 kilometrillä ja bensa maksaa 1,50 euroa litra, tulee polttoaineen vuosikustannuksiksi 2.625 euroa.

Sähköauton käyttökulut jäävät huomattavasti polttomoottoriautoa halvemmiksi. Jos auto on oma, tulevat eduksi myös huoltokulut. Esimerkiksi Nissan Leafin huolto maksaa reilut 200 euroa, kun polttomoottorikäyttöisen auton huoltohinta saattaa nousta laadukkaine moottoriöljyineen lähelle tuhatta euroa. Näillä säästöillä rahoittaa osan lyhennyksistä tai yksityisleasingin maksuista.

Leasing on varmasti hyvä vaihtoehto kuluttajalle, jos aikoo hankkia auton käteisellä. Leasing saattaa tulla myös autolainaa edullisemmaksi, huomioitaessa lainan korko- ja hoitokulut.



 

KOMMENTTI

– Jos sähköautoa lataa kotona, maksaa sähköstä karkeasti kaksi euroa sadalta kilometriltä. Kaupallisilla pikalatausasemilla hinta on korkeampi, mutta toisaalta autoa voi ladata myös maksutta kauppakeskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa päivittäisasiointien yhteydessä, laskee runsaat kaksi vuotta Nissan Leafilla liikkunut Tuukka Heikkilä.

Heikkilä mainitsee myös, että sähköllä ajamisen kustannus vaihtelee – isolla sähköautolla kuten Teslalla kulutus on yleensä merkittävästi enemmän ja vastaavasti pienempikokoisen, mutta samalla myös energiatehokkaamman Hyundai Ioniqin sähkökustannus on jopa 15 – 20 prosenttia Leafia pienempi matalamman energiankulutuksen ansiosta. – Itse valitsin auton hankintaan yksityisleasingin, jonka lisäksi maksan vakuutuksen sekä ajoneuvoveron ja käyttövoimaveron, 216 euroa vuodessa. Leafin kokoluokka on omiin tarpeisiini juuri sopiva; minulle on autossa tärkeää, että myös takapenkillä voi istua pää suorassa.

– Sähköauto on käyttökustannuksiltaan selkeästi polttomoottoriautoa edullisempi. Kotilataajalla 500 euron sähkökulut 25.000 kilometriä kohden ovat aivan realistiset. Itselläni ei ole kotilatausmahdollisuutta ja ensimmäisellä vuoden 2016 mallisella Nissan Leafilla sähkökulut olivat 2,3 euroa sataa kilometriä kohden. Tein runsaasti pitkiä reissuja eli käytin myös melko runsaasti pikalatauspisteitä. Toisaalta pikalatausten hieman korkeampaa hintaa saa kompensoitua mm. kauppakeskus-, kirjasto- ja kuntosalikäyntien aikana maksuttomissa latauspisteissä.

Teksti: Ari J. Vesa
Kuvat: Shutterstock ja Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Talo meni pipariksi

Piparkakkutalon rakentamisessa on omat niksinsä. Ideoinnissa saa käyttää myös reilusti mielikuvitusta. Lue lisää

Uutiset

Vinkit kodin suojaamiseksi joululoman ajaksi

Loma-ajat näkyvät piikkinä asuntomurroissa. Jos kotisi jää jouluna pidemmäksi aikaa tyhjilleen, varmista, että se on kunnolla lukittu ja näyttää asutulta. Kodin saa näyttämään asutulta esimerkiksi ohjaamalla valaistusta ajastimilla tai etäohjauksella. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kausivaloilla tunnelmaa pimeyteen

Kausivalot tuovat mukavaa piristystä pimeään kauteen. Viimeistään nyt on taas aika kaivaa ne esiin. Ei kannata miettiä pelkkiä jouluvaloja, vaan laajemmin valojen tuomaa viihtyisyyttä. Nykyaikaiset koristevalot ovat energiatehokkaita, niiden energiankulutus on pieni. Käytä kausivalojen rinnalla myös oikeita kynttilöitä huomioiden niiden vaatimat turvallisuusvaatimukset. Lue lisää

Liikenne

Sähköjaguarin mainosvideolla suomalaista osaamista

Jaguarin sähköautosta I-PACE:sta on julkistettu Helsingissä kuvattu mainosvideo, jossa on vahvasti mukana suomalaista mainoskuvaus- ja valaistusosaamista. Videota tullaan näyttämään ainakin Euroopan markkinoilla. Lue lisää

Vertailut

Urheilukellolla potkua oman kunnon kehittämiseen

Päälle puettava tekniikka yleistyy ja siltä odotetaan tulevaisuudessa paljon. Visioissa tekniikalla seurataan päivittäistä hyvinvointimme ja siitä odotetaan myös terveytemme seuraajaa. Päälle puettava tekniikka voi olla esimerkiksi lääkärin työkalu, jolla tiedot potilaan voinnista välittyvät terveydenhuollon käyttöön. Lue lisää

Lämmitys

Näillä vinkeillä kylmä patteri lämpimäksi

Patteri kylmänä, vaikka termostaatti on täysin auki? Lämmitysjärjestelmä ei silti ole välttämättä viallinen. Syy voi olla ilma patterissa tai jumiutunut termostaattiventtiili. Lue lisää

Kodintekniikka

Pelaamiseen uutta potkua

Pelaaminen saa ensi vuonna uutta potkua, kun langattomat Oculus Quest -virtuaalilasit ja Microsoftin ja Googlen pilvipelit haastavat perinteisen konsolipelaamisen. Lue lisää

Laiteuutuudet

Vaihda kiukaan ulkoasua vaikka joka kuukausi

Narvin uusi kotimainen Style-kiuas on tyylitietoisen saunojan valinta, joka tuo uusia mahdollisuuksia saunan sisustamiseen. Kiuas päällystetään laatoilla, jotka voi valita saunan muihin pintoihin sopiviksi. Kiukaan ulkoasu muuttuu helposti laatoitusta vaihtamalla. Lue lisää

Blogi

Eräänä päivänä bussipysäkillä

Television viihdeohjelmassa pohdittiin, että nykynuoren elämässään kohtaamista pienistä vastoinkäymisistä pahimpia on akun loppuminen. Eikä kyse ollut siitä boheemisti pukeutuvasta, ilmakylpyjä ottavasta merimiesankasta. Lue lisää