30.05.2017, kello 10.26

Liikenne kaipaa sähköä

Euroopan unionin jäsenvaltioiden on vähennettävä päästökauppasektorin ulkopuolisten toimialojen eli taakanjakosektorin hiilidioksidipäästöjä vähintään 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Suomelle määritelty tavoite on vähentää taakanjakosektorin päästöjä 39 prosenttia.

Vähennystoimet painottuvat väkisin liikenteen päästöjen leikkaamiseen. Taakanjakosektorin toinen suuri päästöjä aiheuttava toimiala on maatalous, jossa päästöjen vähentäminen on selvästi työläämpää ja kalliimpaa kuin liikenteen päästöjen vähentäminen.

Liikenteen päästöjä joudutaan siis käytännössä leikkaamaan huomattavasti yli 39 prosentin, jotta tavoite saavutettaisiin. Samalla Suomi on sitoutunut leikkaamaan myös liikenteen typenoksidipäästöjä.

Ei siis ihme, että liikenteen sähköistäminen koetaan Euroopan unionissa raskaan sarjan teknologiseksi ratkaisuksi vähentää päästöjä. Tämä näkyy myös uusien polttomoottoriautojen päästövaatimusten kiristämisenä ja päästömittausmenetelmien tarkentamisena.

Samalla Euroopan unionissa valmistellaan uutta direktiiviä, jolla ohjataan taloyhtiöitä ja julkisten kiinteistöjen omistajia valmistautumaan sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen.

Ilman sähköautojen latauspisteiden lisäämistä asuintaloihin ja julkisiin kiinteistöihin ei sähköautojen lisäämisestä tule mitään. Lataaminen öisin ja muina vapaa-aikoina kotona on sähköautoilun perusta. Tämän lisäksi tarvitaan riittävä asuintalojen ulkopuolinen latausverkosto, jotta pidempi matkustaminen sujuu ongelmitta.

Valtaosa ajoista voidaan tehdä lataamalla kotitalossa ja liikkumalla kodin vaikutuspiirissä, jolloin autoa palataan lataamaan taas sinne työssäkäynnin ja muiden päivittäisten askareiden jälkeen. Siksi asuintalojen latausmahdollisuudet ovat tärkeitä sähköautojen leviämisen kannalta. Taloyhtiöiden hallinnossa tulee varautua tähän asiaan nopeasti.

Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Sähköautojen latauspisteiden asennukseen luvassa tukea

Suomessa on tavoitteena, että liikenteessä olisi 250.000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii latauspisteiden asentamista kotipihoille ja työpaikoille, joissa autot ovat parkissa valtaosan vuorokaudesta. Lue lisää

Uutiset

Jäykkä mies joogaa

Äijäjooga on tarkoitettu miehille, jotka eivät taivu tuosta vaan lootusasentoon. Se sopii heillekin, joiden sormet eivät yllä polven alapuolelle. Lue lisää

Pääkirjoitus

Valmistautuminen sähköautojen tuloon kannattaa

Kotipihat ja työpaikat ovat tärkeässä asemassa sähköautojen yleistymisessä, koska autojen lataaminen on käytännöllisintä kohteissa, joissa ne seisovat pitkään. Siksi talo- ja kiinteistöyhtiöiden pysäköintipaikkojen soveltuvuus latauspisteiden asentamiseen kannattaa selvittää viimeistään silloin, kun kohteessa tarvitaan seuraavan kerran sähkömiestä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Energian säästäminen taloyhtiöissä kiinnostaa enemmistöä

Suomalaisia taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan osakkaista 64 prosenttia on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Lue lisää

Liikenne

Sähköautojen latauspisteiden asennukseen luvassa tukea

Suomessa on tavoitteena, että liikenteessä olisi 250.000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii latauspisteiden asentamista kotipihoille ja työpaikoille, joissa autot ovat parkissa valtaosan vuorokaudesta. Lue lisää

Vertailut

Saisiko olla lämmin voileipä?

Pikkunälkään, evääksi tai vaikkapa illanistujaisiin sopii hyvin lämmin voileipä eli kotoisammin sanottuna tuttu toast. Perinteinen, pulleahkoksi täytetty pieni kolmioleipä saa rinnalleen myös pariloituja panineja, wrappeja tai vaikkapa makeita ja suolaisia vohveleita, riippuu siitä, että millaisen laitteen valitsee. Lue lisää

Lämmitys

Lämpötilan nopea kohoaminen tuo riskin

Viimepäivien pakkaset ovat rasite vesikalusteille ja -putkille. Riski vesikalusteiden ja -putkien rikkoutumiselle kasvaa, kun kovat pakkaset jatkuvat useita päiviä. Sään lauhtuessa kannattaa tarkkailla putkien riskikohtia ja liitoksia tihkuvien vuotojen varalta. Ongelmia voi parhaiten ehkäistä ennakkoon, ihan kotikonstein. Lue lisää

Kodintekniikka

Uudenlaisia kahvielämyksiä

Perinteinen suodatinkahvipaketti on saanut paljon haastajia. Myös välineissä riittää mistä valita. Lue lisää

Laiteuutuudet

Vedenkeitin kuin käsilaukku, teen ystäville

Italialaisten suunnittelijoiden kädenjälkenä syntynyt elegantti, naisten käsilaukkua pehmeästi muistuttava vedenkeitin on yhdistelmä innovatiivista huipputeknologiaa ja italialaista muotoilua. Lue lisää

Blogi

Tänä vuonna emme

”Tänä vuonna me, aikuiset ihmiset, emme sitten osta toisillemme joululahjoja.” Lue lisää