16.05.2019, kello 10.06

/media/kuvat/2_19/asvpihasahkot1.jpg

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä.


Kulkureittien valaistus voidaan toteuttaa monella eri tavalla.


Löydä sähkömies -palvelun kyselyn mukaan suomalaiset kaipaavat pihoille eniten kulkureittejä ja yksityiskohtia korostavaa valaistusta sekä pistorasioita.

Sähköistyksen ykköskohteeksi nousi kyselyssä tarve pihan kulkureittien valaisemiseen. Kun viime talvena luita murtanut liukkaus on vielä tuoreessa muistissa, ymmärtää tämän valinnan hyvin. Pimeys ja jäinen piha on vaarallinen yhdistelmä. Vaikka valaisemalla ei saa liukkautta pois, valaistus tuo kuitenkin turvaa paljastamalla pahimmat jääkohdat.

Yllättävää kyselyssä oli, että pihakäytävien sulanapitoa sähköistämällä pahimmat riskikohdat ei nähty kovinkaan tärkeiksi. Se on kuitenkin toimiva keino estää tapaturmia omalla pihalla, jos ei aikaa ja haluja muuhun liukkaudentorjuntaan ole!

Liukkaudentorjunnassa sähköllä painaa oletettavasti myös halu energiansäästöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Toisaalta ilmaston muutos lisää kelejä, joissa portaat ja muut vaikeat kohdat saattavat saada pinnalleen ohuen tasaisen jääpeitteen, jossa muu liukkaudentorjunta toimii heikosti. Ratkaisuja tehtäessä kannattaakin miettiä, miten energiaa kuluu pintojen sulattamiseen mahdollisimman vähän.



Kauniilla valaisimilla saa ryhtiä ja ilmettä pihaan.

Automaatiota ja sähköä kausivaloille

Piha-alueen valaistukseen liittyi toinenkin sähköistystarve. Valaistuksen liiketunnistimet nähtiin tärkeiksi ja toimiviksi ratkaisuiksi. Valaistuksen automaation merkitys on kasvanut ja siihen löytyy hyviä vaihtoehtoja. On energian tuhlausta pitää koko ajan päällä pihan yleisvalaistusta. Kun asennutetaan liiketunnistimet, valot syttyvät silloin, kun joku pihalla liikkuu ja sammuvat sitten, kun laitteisto ei liikettä havaitse.

Kyselyyn vastaajista monet kokivat tarpeelliseksi valaista myös istutukset. Ne pääsevätkin oikeuksiinsa kaikkina vuodenaikoina hyvin valaistuina.

 

Sähköistyksellä huvia ja hyötyä pihaan

Yhä useammat ripustavat syksyn pimeiden tultua ja viimeistään joulun alla kausi- ja koristevaloja pihalle, terassille tai parvekkeelle. Ulos asetettavia valoja varten pihalla, terassilla ja parvekkeilla tarvitaan valoja varten asennettuja pistorasioita.  

Pistorasiat ovat tarpeen myös ulkorakennuksissa esimerkiksi sähköpolkupyörien ja akkukäyttöisten työkalujen lataamista varten. Pihalla halutaan käyttää sähköisiä työkaluja. Mitä vähemmän joutuu turvautumaan jatkojohtoihin, sitä turvallisempaa on sähkön käyttäminen piha-alueillakin. Jatkojohdot eivät ole toimivin vaihtoehto, vaan kannattaa panostaa pistorasioihin eri puolilla pihaa.

Pihalle asennettaviin pistorasioihin kannattaa liittää myös ohjausmahdollisuus sisältä, jotta virrat saa katkaistua niistä mukavasti. Jos kausivalot halutaan laittaa aina tiettyyn paikkaan, on hyvä harkita näiden pistorasioiden ajastamismahdollisuutta sisältä.



Pihan valaistuksen luonne on muuttunut. Pelkän valaisemisen sijaan valolla pyritään samalla korostamaan esimerkiksi pihan kasveja tai näyttäviä yksityiskohtia.
 

Muista autoilun tarpeet

Talvella tarvitaan pihalla auton moottorin lämmitystä ja tätä varten sähkötolppa, jonka reilut kuusi prosenttia vastanneista mainitse kyselyssä pihan sähköistyksen kohteeksi.

Sähköauton latauspiste oli vielä harvan tarvelistalla. Sähköautojen yleistyminen edellyttää kuitenkin, että kotona ollessa voi auton akuston ladata. Kun pihalla tekee sähköistystöitä, on sähköautojen latausmahdollisuus jo hyvä ottaa huomioon ja upottaa maahan sähköjohto mahdollisesti tulevaa tarvetta varten, samalla kun pihalla tekee reittejä maakaapeleille.

 

Ruokaa tehdään myös pihalla

Ruuan laittaminen ulkona on huoletonta ja hauskaa. Ja vielä hauskempaa se on, jos on käytettävissä sähkövirtaa keittämiseen, paistamiseen ja vatkaamiseen. Kannattaakin kutsua ammattilainen paikalle asentamaan ulko-olosuhteisiin sopivia pistorasioita kesäkeittiöön.

Sähkögrillit ja -savustimet ovat helppokäyttöisiä ja tehokkaita, joilla onnistuu jo vaativampikin ruuanlaitto. Ne ovat myös nopeita ja käryttömiä sekä helppoja puhdistaa.

 

Sähkötyöt kuuluvat ammattilaiselle

Löydä sähkömies -palvelun kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, milloin sähköasentaja on viimeksi käynyt tekemässä uusia tai korjaamassa vanhoja sähköistyksiä piha-alueilla. Kolmasosa vastaajista kertoi näin tapahtuneen viimeisten 2-4 vuoden sisällä. Viidennes totesi, ettei ole käynyt koskaan. Kymmenen prosenttia tiesi, että piha-alueilla on sähköasentaja tehnyt töitä viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Jos unelmana on saada toimiva, viihtyisä piha, sähköistys on tärkeä osa kokonaisuutta. 

Ethän vaaranna omaa tai muiden turvallisuutta, vaan pyydä oikeudet omaava sähköurakoitsija käymään! Ideoikaa yhdessä, mutta jätä asennustyö ammattilaisen tehtäväksi.

Teksti: Ari J. Vesa
Kuvat: Sähköinfo


 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

Kaksi jouluista herkkua: Junanlähettäjän totikakku ja banaanikakku

Junanlähettäjän totikakku on todellinen erikoisuus. Resepti on peräisin englantilaisesta rautatieläisten keittokirjasta. Pikajunien ravintolavaunuissa valmistettavat leivonnaiset eivät voineet olla monimutkaisia valmistaa, koska ravintolavaunujen keittiöolosuhteet olivat vaatimattomat. Banaanikakku on mehevä herkku. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiantuotannon päästöt vähenevät vauhdilla

Energiateollisuus ry on sitoutunut puolittamaan päästöt nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähköntuotannosta on jo yli 80 prosenttia päästötöntä ja myös lämmöntuotannon päästöt putoavat vauhdilla. Jo nykyisellään suomalainen sähkö on eurooppalaisissa päästövertailuissa kärkipaikoilla. Lue lisää

Energiatehokkuus

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

Korvaako varsi-imuri perinteisen imurin?

Imurivalmistajat uskovat varsi-imureihin ja niiden mallikirjo lisääntyy vauhdilla. Joko varsi-imurista on perinteisen perässä vedettävän letkuimurin haastajaksi, kodin ainoaksi imuriksi? Testasimme muutaman varsi-imurin. Miten kävi, tuliko koti puhtaaksi vai pitikö kaivaa letkuimuri kaapista korjaamaan siivousjälkeä varsi-imurin jäljiltä? Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvia kahvihifistelijöille

Aitoa italialaista espressoa, cappucinoa tai americanoa sekä höyryävän suklaista kaakaota yhdellä hipaisulla. De´Longhin Maestosan kahviautomaatin kylmäkahviohjelmalla loihdit myös kahvipöytään trendikkäät jääkahvit ja kylmät kahvidrinkit. Lue lisää

Blogi

Elämä on juhla

Pian on joulu, sitten uusi vuosi. Sen jälkeen koittaa pitkä ja harmaa arki. Lue lisää