27.09.2017, kello 16.56

/media/kuvat/3_17/svsahkontuottajat.jpg

Sähköntuottajien ahdinko syvenee

Tuulivoimalaitosten, ydinvoimalaitosten ja vesivoimalaitosten kiinteistöverot nousevat 13 prosentilla hallituksen budjettiesityksessä. Tämä lisää suomalaisten sähköntuottajien, teollisuuden ja kotitalouksien kustannuksia.


Voimalaitosten kiinteistöverojen korotus kohdistuu kotimaisiin ja päästöttömiin sähköntuotantomuotoihin. Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä pitää linjausta kummallisena.

– Hallituksen linjaus on ristiriidassa päästöttömän sähköntuotannon edistämisen kanssa.

Sähkön alhainen markkinahinta on jo pitkään rassannut suomalaisten voimalaitosten kannattavuutta. Kiinteistöverojen korottaminen ei helpota tilannetta — uusia investointeja on turha odottaa, vaikka osa vanhoista laitoksista pitäisi jo korvata uusilla. Voimalaitosten ahdinko vain syvenee, kun verorasite nousee. Uudet voimalaitosten kiinteistöverot on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2019 alussa.

– Hallituksen esityksestä ei välity ymmärrys sähköntuottajien vaikeaan kilpailutilanteeseen, Leskelä tuskailee.

Samaan aikaan ruotsalaiset laskevat voimalaitostensa verorasitusta. Nyt suomalaisten päästötöntä sähköä tuottavien yritysten kilpailukyky kuitenkin heikkenee ruotsalaisiin kilpailijoihin verrattuna.

 

Teollisuuden kustannukset kasvavat

Voimalaitosten kiinteistöveron korotus kasvattaa energiatoimialan yritysten kustannusrasitetta, vaikka hallitusohjelmassa kustannuksia luvattiin olla kasvattamatta. Verojen korotukset siirtyvät sähkön hintaan, jolloin myös sähköä käyttävä teollisuus ja kotitaloudet maksavat sähköstään enemmän.

–  Suunta on energia- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta, mutta myös kotimaisen sähköntuotannon säilymisen kannalta väärä, Leskelä toteaa.

Voimalaitosten kiinteistöveron korotus rokottaa erityisesti vesivoimalaitosten omistajien mahdollisuuksia toteuttaa omaehtoisia kalakantojen hoitotoimia. Leskelän mielestä tämä on ”hämmentävää”, koska samalla hallitus on jakamassa rahaa kalateiden kunnostukseen.

 

Yhteistuotannon asema kurjistuu

Hallitus aikoo korottaa myös lämmityspolttoaineiden veroja 45 miljoonalla eurolla. Alun perin korotus oli tarkoitus tehdä vasta vuonna 2019, mutta nyt hallitus aikaistaa korotusta vuodella. Leskelän mielestä molemmat päätökset ovat osoituksia epäjohdonmukaisuudesta.

– Lämmityspolttoaineiden verotuksen korottaminen heikentää sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten kilpailukykyä ja nostaa asumiskustannuksia kaupungeissa, kun kaukolämpö kallistuu, Leskelä harmittelee.

Hallituksen tavoitteena on puolittaa fossiilisen öljyn käyttö lähimpien 13 vuoden aikana.

– Tämä tavoite saavutetaan parhaiten, jos polttoaineiden käytössä verotettaisiin enemmän niiden käytön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä, Leskelä pohtii.

– Tällä tavalla fossiilinen tuontiöljy korvautuisi bioöljyllä ja muilla uusiutuvaan energiaan perustuvilla ratkaisuilla.


Teksti: Petri Sallinen
Kuva: Dreamtime


Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Sähköautot lataukseen kotipihalla

Sähköllä ladattavat autot tulevat lisääntymään lähivuosina merkittävästi. Tutkimusten mukaan yli 90 prosenttia latauksista tapahtuu kotona ja työpaikalla. Siksi latauspisteiden järjestäminen on tärkeää sekä taloyhtiöissä että työpaikoilla. Nyt on valmistelujen ja päätösten aika taloyhtiöissä. Lue lisää

Uutiset

Energian säästäminen taloyhtiöissä kiinnostaa enemmistöä

Suomalaisia taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan osakkaista 64 prosenttia on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Lue lisää

Pääkirjoitus

Valmistautuminen sähköautojen tuloon kannattaa

Kotipihat ja työpaikat ovat tärkeässä asemassa sähköautojen yleistymisessä, koska autojen lataaminen on käytännöllisintä kohteissa, joissa ne seisovat pitkään. Siksi talo- ja kiinteistöyhtiöiden pysäköintipaikkojen soveltuvuus latauspisteiden asentamiseen kannattaa selvittää viimeistään silloin, kun kohteessa tarvitaan seuraavan kerran sähkömiestä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Energian säästäminen taloyhtiöissä kiinnostaa enemmistöä

Suomalaisia taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan osakkaista 64 prosenttia on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Lue lisää

Liikenne

EU:n liikennepaketti linjaa liikenteen tulevaisuudet päästöt: Sähköinen liikenne vahvistuu

Ajoneuvojen päästörajojen kiristäminen vauhdittaa sähköautojen, ladattavien hybridien ja perinteisten hybridiautojen yleistymistä. Lue lisää

Vertailut

Taikinaterapiaa parhaimmillaan

Leipominen on hauskaa ja edullista. Suuritöisin vaihe eli taikinan valmistus sujuu kätevästi yleiskoneella ja leipuri voi keskittyä itse leipomiseen. Se voi olla suorastaan terapeuttista. Lue lisää

Lämmitys

Liika lämpö ei ole terveellistä eikä taloudellista

Monessa suomalaisessa taloyhtiössä huoneilman lämpötila nousee talvisin liian korkeaksi. Sopiva lämpötila huoneilmalle on 21-22 °C. Lue lisää

Kodintekniikka

Virtajohto seinään ja lenkille: Ketterästi kuntoon kotona

Taidanpa lähteä töiden jälkeen pitkälle lenkille. Ei haittaa, jos sää on räntäinen. Virtajohto seinään ja juoksumatto käyntiin. Lue lisää

Laiteuutuudet

Tyhjiöblenderi – ilman hapettumista ja hävikkiä

Tyhjiöblenderi ei hukkaa ravintoaineita tai hapeta raaka-aineita. Optimaalisessa 80 kPa:n alipaineessa väri ja ravintoaineet säilytetään estämällä ainesosien ja ilman välinen kosketus. Tämä parantaa tuoreiden raaka-aineiden luonnollista makua ja saat herkullisen ja tasaisen kermamaisen koostumuksen. Vähemmän hapettumista eikä hävikkiä! Lue lisää

Blogi

Tänä vuonna emme

”Tänä vuonna me, aikuiset ihmiset, emme sitten osta toisillemme joululahjoja.” Lue lisää