20.05.2019, kello 07.59

/media/kuvat/2_19/asvpakina.jpg

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä.

Kuten hyvin muistamme, niin yleisöäänestyksen voiton vei tuolloin Islantia edustanut kapustarinta, kakkoseksi tuli Belgian lippua heilutellut sinirinta ja pronssin nappasi pienten Färsaarten urhea meriharakka. Suomen edustaja, mustarastas, saavutti sinänsä kunniakkaan, mutta ah niin katkeran neljännen sijan.

Suomalaisesta vinkkelistä katsottuna kilpailu jätti paljonkin jossittelun varaa.

Kaikki mitaliedustajat olisivat voineet edustaa yhtä hyvin myös Suomea, sillä esiintyväthän ne meilläkin. Sama pätee tietenkin myös tuomariraadin suosikkiin, satakieleen.

**

Olisikohan aika jo kypsä kilpailun järjestämiseen toisen kerran?

Oma valintani maamme edustajaksi on tällöin pajulintu. Pajulintu voittaisi myös varmuudella ehdokkuuden, mikäli pajulinnut saisivat itse valita. Suomessa on noin 7 miljoonaa pajulintua, joten se on maamme yleisin lintu.

”Laulu pehmeä, suruvoittoinen säe, alkaa muutamalla nopealla lyönnillä, hidastuu sävelkorkeuden laskiessa ja lopuksi vaimenee ikään kuin häipyen pois.

Noin linnun ääntä kuvaillaan luontoportti-sivustolla (www.luontoportti.com).

Luonnehdinnasta tulee elävästi mieleen myös Suomen kesä.

**

Pajulinnun mahdollisuuksia saattavat tosin heikentää plagiointisyytökset. Sen melodia muistuttaa hämmästyttävästi Suomen toiseksi yleisimmän linnun, peipon, vastaavaa luritusta.

Mutta kun peippo vetää oman biisinsä jopa tekopirteästi Allsång på Skansen -yhteislaulutapahtuman tyylillä, niin pajulintu viisuilee hyvin flegusti ja varovaisesti.

Asiaan tietenkin kuuluu, että urospeippo laulaa näkyvällä paikalla oksalla ja esittelee pirtsakkaa punaruskeaa vatsaansa sekä tyylikästä siniharmaata päälakeaan.

Vaatimattoman näköinen pajulintu taas piilottelee puskissa. Sen puvun hienoin yksityiskohta on vaalea silmäkulmanjuova, mitä kukaan ei ole koskaan nähnyt.

**

Ai että voitto ei muka irtoaisi suomalaiskansallisella melankolialla ja tuulipukutyylillä?

Jos lähdetään lordeilemaan, niin silloin valinta on tietenkin närhi.

Lintu näyttäisi muille närhen munat voimakkaalla kärheällä rääkynällään. Närhen repertuaariin kuuluu myös krahinaa, kirskuntaa, kitinää, naukumista ja naputusta. Lintu pystyy jonkin verran matkimaan myös muita lintuja. (Tämä muilta varastaminen tuntuu olevan lintumaailmassa ikävä tapa.)

**

No, valinta on kieltämättä vaikea. Kehotankin nyt kaikkia kuuntelemaan keväällä ja kesällä sillä korvalla laululintujamme.

En tiedä järjestetäänkö virallisia lintujen euroviisuja toista kertaa. Mutta ainakin minun tuttavapiirissäni järjestetään epäviralliset kilpailut.

 

Markkanen

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Silakkasushit tai silakkaa perulaisittain – Silakka taipuu trendikeittiön tarpeisiin

Silakasta on moneksi. On hyvä muistaa, että kotimainen luonnonkala on maukas ja monipuolinen vaihtoehto kasvatetulle lohelle tai kirjolohelle. Silakka taipuu myös nykyaikaiseen ruuanlaittoon. Lue lisää

Uutiset

Ilmastositoumus linjaa energiateollisuuden tavoitteet - Puolitetaan päästöt!

Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomen olisi syytä olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kirjattu myös hallituksen ohjelmaan. Lue lisää

Pääkirjoitus

Hinta ja ilmastoystävällisyys ratkaisevat lämmitysvalinnan

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeimmät tekijät lämmitysratkaisun valinnassa ovat ilmastovaikutukset ja hinta. Lämpöyhtiöt ovat jo pääosin siirtyneet ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin ja samalla kestävään kehitykseen hinnoittelussa. Lue lisää

Energiatehokkuus

Suomalaiset tuntevat melko hyvin eri ruokien ilmastovaikutukset

Ruoan ilmastovaikutukset ovat nousseet vahvasti keskusteluun ilmaston lämpenemisen myötä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset osaavat sijoittaa eri ruoka-aineet melko hyvin järjestykseen ilmastovaikutusten perusteella. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Lämmitys

Lämpöyhtiöt kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja vastuullisuusajattelu energiayhtiöiden tärkeimmät syyt siirtyä kiertotalouteen. Lämpöyhtiöt ovat vahvoja kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia. Kiertotalous kaukolämpöalalla hyödyntää myös muilla sektoreilla syntyvää energiaa. Lue lisää

Kodintekniikka

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Johdoton pölynimuri, jolla voi myös mopata

Pussittomista, akkukäyttöisistä varsi-imureista on tullut erittäin suosittuja. Ja syystäkin, koska markkinoiden parhaat ovat sekä käteviä että tehokkaita. Roidmi on markkinoiden uusin laatumerkki. Todella tehokas ja innovatiivinen pölynimuri, joka osaa myös mopata lattiasi. Lue lisää

Blogi

Syksy jo saa – ja saakoon

Punertaa marjat pihlajain/ kuin verta niillä ois/ On kurkiaurat lentäneet/ jo yli pääni pois. Lue lisää