06.06.2017, kello 12.44

/media/kuvat/2_17/svhormi2.jpg

Varmista mökkihormien kunto

Mökin ja saunan hormin kunto on hyvä varmistaa vuosittain. Älä kuitenkaan lankea ilmaisia tarkastuksia ja mahdollisesti ylihintaisia korjauksia kauppaavien helppoheikkien ansaan.



Talvikauden kylmillään olleessa mökissä kannattaa aina kesällä tehdä huolellinen tupatarkastus, jossa käydään läpi myös tulisijan ja hormin kunto. Huolestuttavia merkkejä ovat halkeamat hormissa ja hormin tai tulisijan liikkuminen paikaltaan. Routa on voinut tehdä tehtävänsä.

Pienellä sanomalehtipaperikasalla voi kokeilla vetoa. Jos savut tulevat sisään, vaikka pelti on varmasti auki, piippu voi olla tukossa ylempää. Sadehattu ja jyrsijäverkko piipun päällä estävät monet keväiset ongelmat.

Omassa käytössä olevan mökin ja sen saunan hormit on nuohousasetuksen mukaan nuohottava kolmen vuoden välein. – Ympärivuotisessa käytössä olevassa vapaa-ajan asunnossa nuohooja olisi kuitenkin hyvä kutsua paikalle useamminkin, jopa kerran vuodessa kuten omakotitalossakin, Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n puheenjohtaja Kari Sivula neuvoo.

Nuohotessaan nuohooja myös tarkastaa hormin kunnon. Kolme vuotta käyttämättömänä ollut tulisija ja hormihan on joka tapauksessa nuohottava ja tarkistettava ennen käyttöönottoa.

Pää kylmänä palveluntarjoajien edessä

Mökkiläisille ja omakotitalon omistajille kaupataan nykyisin pihamaalla suoraan pakettiautosta niin kattokorjauksia, ikkunaremontteja kuin sähköremonttejakin.

Jotta kaupantekoon päästäisiin, savuhormien tarkastusta saatetaan tarjota ilmaiseksi. Palveluntarjoajat eivät näytä välittävän kotimyynnin pelisäännöistä, vaantavoitteena on nimenomaan saada nopeasti sopimus hormien korjaamisesta.

Varsin nopeasti suoritetulla ja epämääräisellä tarkastuksella asiakkaalle saatetaan kertoa kauhukuvauksia huonokuntoisesta hormista ja miten tulisijaa ei ehdottomasti enää saa käyttää. Arviot korjauskustannuksista saattavat olla kohtuuttoman korkeita, jopa useita tuhansia euroja.

– Todellisuudessa savuhormien korjauskustannuksiin perustuvat veloitushinnat ovat noin 150 euroa/hormimetri. Esimerkiksi noin kuusimetrisen hormin massaus maksaa alle tuhat euroa, Sivula painottaa.



Pyydä nuohoojalta arvio hormin korjaustarpeesta

–Nuohoojan tekemän tarkastuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa asiakkaalle oikeaa tietoa tulisijan ja hormin todellisesta kunnosta sekä niiden paloturvallisesta toiminnasta, ei myydä korjauspalvelua, Sivula muistuttaa. Nuohoojalta voi kuitenkin tiedustella arviota hormin korjaustarpeesta.

Jos hormi todella tarvitsee korjausta, tarjous kannattaa aina pyytää vähintään kolmelta eri hormien korjauksia suorittavalta urakoitsijalta.

Kannattaa myös muistaa, että kotimyynnistä on olemassa tarkat säännöt ja sopimus on aina mahdollisuus peruuttaa 14 päivän aikana.

Joskus vanhaa ja hyvin huonokuntoista hormia ei enää kannata korjata ja muuten on edessä kokonaan uuden hormin ja tulisijan hankkiminen. –Savuhormin ja tulisijan tulee aina toimia yhdessä. Kun olet ostamassa uutta hormia saunan kiukaalle, valitse aina T600-luokan vaatimukset täyttävä hormi. Asennuta uudet tulisijat ja hormit ammattilaisella ja pidä huolta turvaetäisyyksistä, Sivula muistuttaa.

Ohjeita kesäsaunojalle:

• Tarkista, pitäisikö kiuaskivet jo vaihtaa.
• Puhtaassa saunassa saa mukavimmat löylyt
• Tyhjennä tuhkat kannelliseen, palamattomaan astiaan.  
• Polta aina vain puhdasta ja kuivaa puuta.
• Sytytä tuli päältä, ellei kiukaan valmistajan ohjeissa muuta sanota.
• Älä ylilämmitä kiuasta äläkä saunaa.

Nautinnollisia kesälöylyjä!




Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit

Uutiset

Sähköautojen latauspisteiden asennukseen luvassa tukea

Suomessa on tavoitteena, että liikenteessä olisi 250.000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii latauspisteiden asentamista kotipihoille ja työpaikoille, joissa autot ovat parkissa valtaosan vuorokaudesta. Lue lisää

Uutiset

Jäykkä mies joogaa

Äijäjooga on tarkoitettu miehille, jotka eivät taivu tuosta vaan lootusasentoon. Se sopii heillekin, joiden sormet eivät yllä polven alapuolelle. Lue lisää

Pääkirjoitus

Valmistautuminen sähköautojen tuloon kannattaa

Kotipihat ja työpaikat ovat tärkeässä asemassa sähköautojen yleistymisessä, koska autojen lataaminen on käytännöllisintä kohteissa, joissa ne seisovat pitkään. Siksi talo- ja kiinteistöyhtiöiden pysäköintipaikkojen soveltuvuus latauspisteiden asentamiseen kannattaa selvittää viimeistään silloin, kun kohteessa tarvitaan seuraavan kerran sähkömiestä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Energian säästäminen taloyhtiöissä kiinnostaa enemmistöä

Suomalaisia taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan osakkaista 64 prosenttia on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Lue lisää

Liikenne

Sähköautojen latauspisteiden asennukseen luvassa tukea

Suomessa on tavoitteena, että liikenteessä olisi 250.000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii latauspisteiden asentamista kotipihoille ja työpaikoille, joissa autot ovat parkissa valtaosan vuorokaudesta. Lue lisää

Vertailut

Saisiko olla lämmin voileipä?

Pikkunälkään, evääksi tai vaikkapa illanistujaisiin sopii hyvin lämmin voileipä eli kotoisammin sanottuna tuttu toast. Perinteinen, pulleahkoksi täytetty pieni kolmioleipä saa rinnalleen myös pariloituja panineja, wrappeja tai vaikkapa makeita ja suolaisia vohveleita, riippuu siitä, että millaisen laitteen valitsee. Lue lisää

Lämmitys

Lämpötilan nopea kohoaminen tuo riskin

Viimepäivien pakkaset ovat rasite vesikalusteille ja -putkille. Riski vesikalusteiden ja -putkien rikkoutumiselle kasvaa, kun kovat pakkaset jatkuvat useita päiviä. Sään lauhtuessa kannattaa tarkkailla putkien riskikohtia ja liitoksia tihkuvien vuotojen varalta. Ongelmia voi parhaiten ehkäistä ennakkoon, ihan kotikonstein. Lue lisää

Kodintekniikka

Uudenlaisia kahvielämyksiä

Perinteinen suodatinkahvipaketti on saanut paljon haastajia. Myös välineissä riittää mistä valita. Lue lisää

Laiteuutuudet

Vedenkeitin kuin käsilaukku, teen ystäville

Italialaisten suunnittelijoiden kädenjälkenä syntynyt elegantti, naisten käsilaukkua pehmeästi muistuttava vedenkeitin on yhdistelmä innovatiivista huipputeknologiaa ja italialaista muotoilua. Lue lisää

Blogi

Tänä vuonna emme

”Tänä vuonna me, aikuiset ihmiset, emme sitten osta toisillemme joululahjoja.” Lue lisää