Mehumaija höyrystää helposti

20.09.2019, klo 15:28Kommentteja 0

Höyrymehustin eli mehumaija on vaivaton tapa valmistaa mehua kotimaisista omenoista. Lapsuudesta tuttu valmistustapa on yhä käyttökelpoinen, vaikka vitamiinien ja kuitujen säilymisen kannalta se ei olekaan paras mahdollinen tapa.



Monilla pihoilla omenoita on aivan liikaa. Pienikokoisten omenoiden kuoriminen ja perkaaminen säilömistä varten on suuri savotta. Omenamehun höyrystäminen mehumaijan avulla on kuitenkin vaivatonta ja rattoisaa: omenat voi lohkoa mehumaijan kitaan kuorineen ja siemenkotineen. Sitten vain odotetaan.

Höyrymehustin rantautui Suomeen 1950-luvulla Saksasta. Suomalainen teollisuus kopioi nopeasti idean ja kauppoihin ilmaantui Suomessa valmistettuja vaihtoehtoja. Laitteelle keksitty suomenkielinen ilmaisu "mehumaija" on hyötykasvitutkija ja professori Toivo Rautavaaran kynästä. Alumiinista valmistettu höyrymehustin – Mehu-Maija – ilmaantui lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin.

Muutama vuosi sitten löysin tätini jäämistöstä ruostumattomasta teräksestä valmistetun höyrymehustimen. Alkuperäisen pahvipakkauksen perusteella sen nimeksi paljastui Mehu-Liisa. Ruostumattomasta teräksestä valmistetun mehustimen sanotaan kestävän paremmin happamien marjojen ja omenoiden höyrystämistä kuin alumiinista valmistetut laitteet, joilla on taipumuksena syöpyä.

Mehu-Liisaa piti heti kokeilla. Tämä osoittautui mukavaksi puuhaksi.



Höyrystämistä varten omenoille ei tarvitse tehdä muuta kuin lohkoa omenat sellaisenaan.

Leppoisaa odottelua

Mehu-Liisaan mahtuu vadillinen lohkottuja omenoita. Ennen lohkomista omenat kuitenkin huuhdotaan – mitään muuta ei tarvitse tehdä.

Höyrymehustimen alin osa on kattila, joka täytetään vedellä. Kiehuva vesi muuttuu höyryksi ja kuuma höyry tiristää omenoista mehun, joka valuu vesikattilan yläpuoliseen osaan. Sieltä mehu valutetaan letkua pitkin astiaan.

Vanhimmat höyrymehustimet eivät välttämättä sovellu induktioliedellä käytettäviksi – asia on syytä tarkistaa ennen puuhaan ryhtymistä.

Omenat voi höyrystää mehuksi ilman sokeria. Kaadoin kuitenkin desilitran verran sokeria omenalohkokeon päälle ennen höyrystämistä. Valmiin mehun voi sokeroida ennen pakastamista maun mukaan.

Aikansa kiehuttuaan mehustimesta voi valuttaa litran verran mehua. Tämä kannattaa kaataa takaisin omenoiden päälle. Tämän sanotaan irrottavan omenoista enemmän makua.

Höyrystämiseen on syytä varata riittävästi aikaa – pari kolme tuntia. Samalla on pidettävä huoli siitä, että vesikattila ei pääse kiehumaan kuivaksi. Vettä joutuu lisäämään muutaman kerran höyrystämisen aikana.

Vadillisesta omenoita syntyy noin kaksi ja puoli litraa laimennettavaa mehua. Mehun määrä tosin riippuu omenoista. Vanhat perinnepuuni tuottavat melko pieniä ja tiiviitä omenoita, joissa ei ole yhtä paljon mehua kuin jalostetuimmissa lajikkeissa.



Mehu valuu letkua pitkään keittiöjakkaralle asetettuun astiaan. Yhden maijallisen höyrystäminen tuotti noin kaksi ja puoli litraa laimennettavaa mehua.



Kotimaisista perinneomenoista höyrystetty mehu on lempeän hapanta ja siksi se sopii janojuomaksi. Mehun happamuutta voi loiventaa sokerilla.


Höyrystävät mehustimet

Kaupoista löytyy erilaisia höyrystäviä mehustimia. Keräsimme listan muutamasta tällä hetkellä kaupoista löytyvästä mallista.

Rodri RJE20-E sähköinen mehumaija

Sähkökäyttöinen mehustin marjamehun ja hedelmämehun valmistukseen. Voi höyryttää myös esim. kalaa ja riistaa. Helppo käyttää.
Täytä säiliö vedellä, aseta hedelmät tai marjat koriin ja käynnistä laite.
Tilavuus: n. 7,5 l
Teho: 1500 W
Hintaluokka: 139 €
Lisätiedot: www.karkkainen.com

Mehustin Mehu-Liisa 11,0 L

Mehu-Liisa on marjojen, hedelmien ja vihannesten mehustamiseen ja soseuttamiseen soveltuva höyrykeitin. Laitetta voi käyttää myös hyytelöiden ja viinin valmistamiseen.
Tilavuus: 11 l
Hintaluokka: 129 €
Lisätiedot: www.opa.fi

Applebee höyrymehustin

Sähköinen höyrymehustin maukkaille mehuille oman mielikuvituksesi mukaisesti.
Liedestä riippumattoman, 1500 watin vastuksella varustettu sähkömehustin.
Tilavuus: 8 l
Hintaluokka: 92 €
Lisätiedot: www.electronic-star.fi

Mehustin 8 l

Day mehustin on puutarhan hedelmien ja marjojen mehustamiseen ja käsittelemiseen, kaikille liesille sopiva höyrystin.
Tilavuus: 8 l
Teho: 1500 W
Hintaluokka: 40 €
Lisätiedot: www.motonet.fi


Teksti: Petri Sallinen ja Ari J. Vesa
Kuvat: Shutterstock, Petri Sallinen ja valmistajat

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

Paukkuarka koira tarvitsee tukea

Uudenvuoden ilotulitusta pelkäävä koira voi saada apua sähkörasiaan liitettävästä feromonihaihduttimesta. Lue lisää

Pääkirjoitus

Hinta ja ilmastoystävällisyys ratkaisevat lämmitysvalinnan

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeimmät tekijät lämmitysratkaisun valinnassa ovat ilmastovaikutukset ja hinta. Lämpöyhtiöt ovat jo pääosin siirtyneet ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin ja samalla kestävään kehitykseen hinnoittelussa. Lue lisää

Energiatehokkuus

Suomalaiset tuntevat melko hyvin eri ruokien ilmastovaikutukset

Ruoan ilmastovaikutukset ovat nousseet vahvasti keskusteluun ilmaston lämpenemisen myötä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset osaavat sijoittaa eri ruoka-aineet melko hyvin järjestykseen ilmastovaikutusten perusteella. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Lämmitys

Lämpöyhtiöt kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja vastuullisuusajattelu energiayhtiöiden tärkeimmät syyt siirtyä kiertotalouteen. Lämpöyhtiöt ovat vahvoja kiertotalouden tekijöitä ja mahdollistajia. Kiertotalous kaukolämpöalalla hyödyntää myös muilla sektoreilla syntyvää energiaa. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Johdoton pölynimuri, jolla voi myös mopata

Pussittomista, akkukäyttöisistä varsi-imureista on tullut erittäin suosittuja. Ja syystäkin, koska markkinoiden parhaat ovat sekä käteviä että tehokkaita. Roidmi on markkinoiden uusin laatumerkki. Todella tehokas ja innovatiivinen pölynimuri, joka osaa myös mopata lattiasi. Lue lisää

Blogi

Syksy jo saa – ja saakoon

Punertaa marjat pihlajain/ kuin verta niillä ois/ On kurkiaurat lentäneet/ jo yli pääni pois. Lue lisää