Puhtaat matot kesän juhliin

29.05.2017, klo 09:52Kommentteja 0

Mattojen pesu ei suinkaan ole niin rankkaa kuin ennen muinoin. Sähkökäyttöiset painepesurit helpottavat kummasti pesijän työmäärää. Ja parhaimpia kodin tuoksuja ovat puhtaat ja raikkaat matot.

Jos olet juuri selvinnyt kodin ikkunoiden pesusta, eivät hommat siihen lopu. Mattoja ei välttämättä tarvitse pestä vuosittain, mutta jos ne ovat kovassa kulutuksessa ja perheessä on karvaisia lemmikkejä, on ehkäpä se labradorinnoutajankin lempipötköttelypaikka hyvä pestä ainakin kerran vuodessa. Raikas tuoksu kruunaa vaivan. Käsinsolmittujen mattojen pesuväli on 3–5 vuotta käytöstä tietenkin riippuen.

 

Matot mukaan maalle

Jos auto ei ole lastattu täyteen matkustajia ja tavaroita, kannattaa matot ottaa maalle mukaan ja pestä siellä. Ja toisin kuin luullaan, matot on hyvä pestä kuivalla maalla, jotta pesuaineet eivät päädy järveen. Ympäristöystävällisiä pesuaineita on myös hyvin saatavilla.

Kestävät räsymatot on helppo pestä itse, mutta moni matto vaatii pesulan. Viemäröity pesupaikka on hyvä ja olisi tärkeää, että maa imeyttää pesuvedet.

 

Painepesuri avuksi

Painepesuria ei tarvitse välttämättä ostaa, sillä pesureita tarjotaan myös vuokralle. Mikäli välit lähisukulaisiin ovat kunnossa, voi pesurin hankkia kimppahankintana, sillä sitä kuitenkin tarvitsee suhteellisen harvoin. Tosin lapsiperheessä ja lemmikkien kanssa mattopyykkiä voi tulla arvaamattoman nopeasti.

Tekstiilipintojen pesuri soveltuu myös useimpien huonekalujen, asuntovaunujen ja veneiden istuinpäällisten puhdistamiseen.

 

Testaa ennen käyttöä

Painepesuria kannattaa kokeilla ensin pienelle pesualueelle ja aloittaa matalammalla teholla, jotta maton pinta pysyy hyvänä. Maton värien kestävyyttä voi kokeilla myös ensin hankaamalla kostealla sienellä maton reunasta.

Räsymatot on hyvä pestä vähintään kerran vuodessa. Aidoille käsinsolmituille matoille riittää pesu 3–5 vuoden välein, jolleivät ne ole näkyvästi likaisia.

Matto imuroidaan tai tampataan ensin ja on hyvä ensin käsitellä vaikeimmat tahrat. Vaikeat tahrat pitäisi kuitenkin poistaa aina tuoreeltaan.

 



Töpseli seinään ja pesemään

Painepesurilla saa myös pesuaineen levitettyä kätevästi.

Pesuaineen vaikuttamisen jälkeen matto pestään kuteiden suuntaisesti ja räsymatot kannattaa pestä molemmin puolin. Unohtaa ei pidä myöskään reunoja ja hapsuja, joissa usein voi olla pinttynyttä likaa.

Matot laitetaan mielellään väljästi kuivumaan edelleen kuteiden suuntaisesti ja hyvää arkijumppaa saa siitä, kun kääntelee mattoja välillä. Värinkestävyys on matoissa nykyään hyvä, mutta varmuudeksi ainakin arvomaton voi laittaa kuivumaan puolivarjoisaan paikkaan.

Myös vanhaa hetekaa tai muuta ritilää voi hyödyntää mattojen pesussa, jos niistä ei irtoa ruostetta tai likaa. Painepesurilla pestäessä vesi menee suoraan maton läpi.

”Pesulamyymälöistä vuokrattavan koneen mukana tulee tehokas pesuaine ja esimerkiksi oksennuksen aiheuttamat hajuhaitat saadaan kokonaan pois, samoin pölypunkit ja allergeenit.”

”Purkka kannattaa jäädyttää ensin matossa, jolloin se lohkeaa paremmin poisrapsutettavaksi.”

”Kaatuiko matolle kahvia? Huokoisella paperilla kannattaa tahra ensin imeyttää ja ottaa sitten varovasti kostealla pois.”

Teksti: Mirkka Kortelainen

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Kesäiloa parvekkeelle ja terassille

Kuuma kesäpäivä. Parvekkeella on kenties silmiä hivelevä kukkaloisto ja ihanat yrtit houkuttelevat ruoanlaittoon. Veden hiljainen solina kruunaa rentouttavan ajanvieton parvekkeella. Sähkökäyttöinen vesiaihe on ihana katseen- ja mielenvangitsija. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Kodintekniikka

Ekologisuus näkyy nyt kakkujen makumaailmassa

Maistuisiko mehevä raakakakku? Ehkä voisit kokeilla kakkuihin porkkanaa tai punajuurta? Vastustamaton on myös ihana lakritsi-suklaajuustokakku. Kesän trendikkäitä kakkuja voi kätevästi valmistaa kotona. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää