Tuoreruokaa – tuorein ajatuksin ja helposti

22.02.2017, klo 09:32Kommentteja 0

Ravinnolla ja henkisellä vireydellä on uskomattoman tärkeä merkitys jaksamiseen ja arjessa pitää olla myös tekemisen iloa.


Mitä mies kaipaa keittiöön hyvän ruoan tuoksun lisäksi? No mukavaa on, kun perhe on koolla ja ruoanlaittoa helpottavat pienet keittiön ”vempaimet”, jotka tekevät innokkaan ruoanlaittajan ja yrittäjä Ari Lahikaisen mukaan arjesta vähän helpompaa ainakin ruoanlaiton osalta.

– Oikeilla välineillä, raaka-aineilla ja joskus tiukallakin aikataululla saa silti loihdittua kaikenlaista mukavaa.

Ari Lahikainen on toiminut ravintola-alan yrittäjänä jo 20 vuotta.  

– Ryhdyin vasta lähes seniori-ikäisenä yrittäjäksi ja epäsäännöllistä ilta- ja yötyötä en jaksaisi ellen söisi monipuolisesti ja terveellisesti ja liikkuisi tai urheilisi säännöllisesti. Lahikaisen ravintola on auki jopa neljään asti aamulla ja se tarkoittaa yrittäjälle sitä, että yrittäjän elämän on oltava tasapainossa. Pelkkä työssä jaksaminen ei riitä, siitä pitää myös pystyä nauttimaan. Oma hyvinvointi välittyy asiakastyöhön ja vuorovaikutukseen, yrittäjän jos kenenkään on pidettävä huolta perheen lisäksi myös itsestään.

 

Ruokaa ja liikuntaa

Ari Lahikainen arvostaa kotimaista ruokaa ja pitää myös ruoanlaitosta.

– Aina pitkäkestoiseen kokkailuun ei ole aikaa ja yrittäjän päivärytmi saattaa myös vaihdella aina kun ei pysty nukkumaan heti aamuyön kotiin paluun jälkeen ja kaikenlaisia asioitakin on toimitettava virka-aikana.

Lahikaisen mielestä tuoreruoka on hyvää ja oiva vaihtoehto ruokapöytään.

– Kaiken ei tarvitse olla paistettua tai keitettyä, savustettua tai grillattua. Blenderillä saa nopeasti raikkaita ”kylmäkeittoja” ja esimerkiksi tomaattikeitto ripauksella sitruunaa on hyvin virkistävä. Siihen voi vielä lisätä vaikkapa vuodenjuustoa ja krutonkeja.

 

Nopea ruoka mukaan töihin

– Ruoka pitää usein syödä nopeasti ja se ei saa olla ”uuvuttavaa”, nokosille kun ei voi lähteä kesken yövuoron. Tuoreruoka toimii hyvin ja on helppo ottaa mukaan. Välillä teen rautaisen pinaattituorekeiton, smoothiet ovat aina hyviä ja jos tekee mieli jotain erityisen vahvistavaa, niin saatan sekoittaa esimerkiksi tietyn raaka-aineen päämauksi ja höystää sitä vaikkapa mintulla, appelsiinimehulla ja joukkoon lisään pähkinöitä, erilaisia siemeniä tai joskus välipalaksi nautin marjaisan vitamiinipommin.

Ari Lahikainen rohkaisee kokeilemaan uusia makuja ja elämyksiä.

– Emme ole toivottavasti vain lihapulla- ja spagettikansaa. Maailmassa on upeita makuja ja nettikin on täynnä huikeita ohjeita. Makuelämykseen kannattaa satsata ja mikä parasta, sellaisen voi koneella ”surauttaa” hetkessä vaivattomasti. Välipalajuomien makuskaala on rajaton ja esimerkiksi urheilun jälkeen sekoitan pähkinöitä, avakadoa ja banaania esimerkiksi kookosmaitoon. Kesäaikana kotimaiset kasvikset ovat päivittäin ostoslistalla, mutta toki kaikkea muutakin syön.

Ari Lahikaisen suosikkikeitto valmistuu kätevästi blenderillä

Gazpacho, kylmä vihanneskeitto

1 kpl paprikaa
2 kpl (punaista) nippusipulia
2 kpl valkosipulinkynttä
0.5 kpl kurkku
4 kpl tomaattia
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 rkl tomaattisosetta
2 rkl punaviinietikkaa
tilkka sitruunamehua
0.75 tl suolaa
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
5 tippa(a) tabaskoa
2 dl vettä

Tarjoiluun: jääkuutioita, 0.5 kpl kurkku kuutioina, 0.5 dl tuoretta, hienonnettua korianteria tai persiljaa, paahdettua leipää, patonkia tai rapeita leipäkuutioita

– Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenet ja kannat. Paloittele paprikat ja huuhdottu kurkku sekä tomaatit.  Huuhtele ja paloittele nippusipulit. Kuori valkosipulinkynsi ja hienonna.
– Siirrä kasvikset tilavaan astiaan, lisää joukkoon loput ainekset ja anna ainesten maustua jääkaapissa.
– Soseuta kasvikset monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Tarkista maku.
– Jäähdytä keitto täysin kylmäksi ja tarjoa se lisäämällä jääkuutioita juuri ennen tarjoilua.
– Annostele lautasille kurkkukuutioita, lisää keitto ja ripota pinnalle tuoreyrttiä.
– Lisäkkeeksi sopivat rapeaksi paahdetut leipäviipaleet tai patonki.

 

Vinkki: Voit halutessasi ensin kevyesti kuullottaa kaikki kasvikset pannulla tilkassa öljyä.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry 

”Blenderillä saa kiireinen yrittäjäkin hetkessä virkistävän aterian – eikä tarvitse aina keittää tai paistaa”.

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuva: Noxphoto

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

EU-alueesta vahva kansainvälinen ilmastovaikuttaja

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. EU-komissio on esitellyt kunnianhimoisen ilmasto-ohjelman, jolla tulee olemaan maailmanlaajuisia vaikutuksia päästöjen vähentämiseen. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiantuotannon päästöt vähenevät vauhdilla

Energiateollisuus ry on sitoutunut puolittamaan päästöt nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähköntuotannosta on jo yli 80 prosenttia päästötöntä ja myös lämmöntuotannon päästöt putoavat vauhdilla. Jo nykyisellään suomalainen sähkö on eurooppalaisissa päästövertailuissa kärkipaikoilla. Lue lisää

Energiatehokkuus

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

Korvaako varsi-imuri perinteisen imurin?

Imurivalmistajat uskovat varsi-imureihin ja niiden mallikirjo lisääntyy vauhdilla. Joko varsi-imurista on perinteisen perässä vedettävän letkuimurin haastajaksi, kodin ainoaksi imuriksi? Testasimme muutaman varsi-imurin. Miten kävi, tuliko koti puhtaaksi vai pitikö kaivaa letkuimuri kaapista korjaamaan siivousjälkeä varsi-imurin jäljiltä? Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvia kahvihifistelijöille

Aitoa italialaista espressoa, cappucinoa tai americanoa sekä höyryävän suklaista kaakaota yhdellä hipaisulla. De´Longhin Maestosan kahviautomaatin kylmäkahviohjelmalla loihdit myös kahvipöytään trendikkäät jääkahvit ja kylmät kahvidrinkit. Lue lisää

Blogi

Elämä on juhla

Pian on joulu, sitten uusi vuosi. Sen jälkeen koittaa pitkä ja harmaa arki. Lue lisää