Ultratarkat televisiot saapuivat

26.02.2014, klo 10:35Kommentteja 0

Neljä kertaa tavallista taulutelevisiota tarkemmat Ultra HD -televisiot puskevat nyt kauppoihin. Mitä etuja nämä pikselihirmut antavat ja milloin sellainen kannattaa hankkia?


Televisioiden kehitys on huimaa. Monet muistavat vielä 1950- ja 60-lukujen mustavalkotelkkarit, joiden häilyvää varjokuvaa piti säädellä antennia käännellen.

70-luvun puolivälissä väritelevisioita myytiin jo mustavalkoisia enemmän. Ja 80-luvulle saavuttaessa kaikki lähetykset näkyivät viimein väreissä.

90-luvulla väritelevisioiden kuvanlaatu kohosi huippuunsa. Ylittääpä vanhan putkitv:n väritoisto jopa nykyisten huipputelevisioiden laadun, väittävät kuvahifistit netin tv-foorumeilla.

Tarkkuus kohoaa ultrapiirtoon

2000-luvulla Full HD LCD-televisiot yleistyivät vauhdilla suomalaiskodeissakin. Etuna kuvaan saatiin tuplasti lisää tarkkuutta ja tv:stä voitiin tehdä litteä, jonka saattoi ripustaa taulun tavoin seinälle.

2010-luvun alku toi kauppaan ohuet ja energiaystävälliset LED-televisiot, jotka toivat mukaan internetin, elokuvien suoratoiston ja 3D-tekniikan.

Ultra HD nostaa nyt tarkkuuden aivan uuteen ultrapiirtoluokkaan. Muita lisäyksiä ovat 800–1000 Hz:n liiketoisto, Micro Dimming -kontrasti, Wide Color -kuvanparannus ja välkkymätön 3D-tekniikka.

Neljä kertaa tarkempaa

Ultra HD, UHD, UHDTV, 4k ja ultrapiirto tarkoittavat kaikki samaa asiaa. Kuvaruudussa on neljä kertaa enemmän pikseleitä kuin Full HD -teräväpiirtokuvassa. Kuva piirtyy todella tarkkana, kuin katselisi ikkunasta maisemaa.

Maltti on kuitenkin valttia ennen ostopäätöstä, sillä Ultra HD panee miettimään monia kysymyksiä. Pääseekö ultrapiirrosta edes nauttimaan, kun kaikki kanavat eivät näy vielä edes teräväpiirtona?

Pitäisikö odottaa pari vuotta edullisempia malleja? Vai kannattaako nyt hankkia laadukas Full HD -televisio edullisesti, kun kauppiaat alkavat tyhjentää varastoja ultratarkkojen telkkujen alta?

Kenelle ultrapiirto sopii?

Uusimmat tietokoneet ja pelikonsolit ovat yhteensopivia ja tarjoavat heti huipputarkkaa sisältöä valokuvaajille ja videokuvaukseen – ja pienellä viiveellä myös pelien pelaamiseen.

Elokuvien ystävät pääsevät myös katselemaan ultrapiirtolaatua. Studiot ovat kuvanneet 4k-tarkkuudella jo vuosia, ja suoratoistopalvelu Netflix aloittaa 4k-elokuvien jakelun kevään aikana.

4k-sisältöä on luvassa myös YouTubeen. Tässä auttaa Googlen kehittämä tuplasti Netflixin käyttämää HEVC-kuvanpakkausta nopeampi VP9-tekniikka, jonka avulla 4k-videot ja leffat lataavat älytelevisioon hitaammallakin nettiyhteydellä.

Tv-valmistajat LG, Samsung, Sony ja Philips ovat taas kehittäneet menetelmän, joka osaa tarkentaa Blu-ray -levyt ja teräväpiirtolähetykset lähes aidon 4k-tarkkuuden tasolle.

Mahtuuko olohuoneeseen?

Tavallisen tv-katselijan kannalta 4k-intoa latistaa se, että utrapiirto vaatii ison 55–85 -tuumaisen television ja ruutua pitää katsella läheltä, metristä kahteen metriin etäisyydeltä, jotta tarkkuus näkyisi.

Käytännön ongelmana onkin se, että iso televisio ja lyhyt katseluetäisyys eivät välttämättä sovi olohuoneeseen. Parimetrisen tv:n kuljetus katselutilaan voi olla jopa mahdotonta joissain kiinteistöissä.

Haittana ovat myös korkea 2000–10 000 euron hintahaitari 55–84 tuuman koosta riippuen ja suurehko 100–250 watin sähkönkulutus. Painoakin näillä pikselihirmuilla on 25–80 kiloa.

Hinnat nykytv:n tasolle

Tv-tekniikka harppoo vauhdilla eteenpäin ja valmistajat tähtäävät nyt nykytelevisioiden korvaamiseen Ultra HD:llä. Huokeampia malleja on tulossa kauppaan jo loppuvuodesta, lupaavat valmistajat.

Tekniikkana 4k-televisioiden valmistaminen ei ole sen kalliimpaa kuin teräväpiirtotelevisioiden. Kun paneelitehtaat saadaan toimimaan täydellä höyryllä, hinnat rojahtavat parissa vuodessa nykytv:n tasolle.

Ehkä jo ensi vuonna kädenvääntöä ei enää käydä siitä, pitäisikö ostaa Ultra HD -televisio, vaan mikäs merkki pannaan pakettiin? Ja sitten aletaankin odotella nelinkertaista ultrakuvaa tarjoavia 8k-malleja, joita ounastellaan kauppoihin vuodeksi 2020.

Hyvästi plasma, tervetuloa OLED

Plasma-tv tunnetaan sulavasta liiketoistosta, syvästä mustasta, eikä kuva haalistu sivukatselussakaan. Plasmojen valmistus kuitenkin lopetettiin vuodenvaihteessa ja huipputelevisiot toteutetaan nyt OLED-paneeleja käyttäen.

OLED tarjoaa jopa plasmaakin paremman kuvanlaadun. Sen avulla voidaan myös valmistaa entistä kapeampia, vähävirtaisempia ja jopa taivuteltavia televisioita. Haittana on vielä korkea hinta, noin 7000–8000 euroa.

 

Näin television tarkkuus kasvaa


SD
- Standard Definition, 576i/p, mustavalko- ja nykyinen tavallinen tv-lähetys, 720x576 pistettä
HD - High Definition, 720i/p, useat HD-kanavat, satelliitti, DVD-levyt, 1280x720 pistettä
Full HD – Full High Definition, 1080i/p, jotkut HD-kanavat, satelliitti, Blu-ray, suoratoisto, 1920x1080 pistettä, 2 megapikseliä
Ultra HD - Ultra High Definition, 2160i/p, 4k, satelliitti, skaalattu Blue-ray, suoratoisto, 3840x2160 pistettä, 8,3 megapikseliä
SHV - Super Hi-Vision, 4320i/p, 8k, satelliitti, suoratoisto, 7680X4320 pistettä, 33,2 megapikseliä

Aikamoista tekniikkaa

4k-televisiot lähtevät liikkeelle suoraan parhaimmista led-tekniikoista vailla vanhojen paneelitehtaiden painolastia. Mukaan on lisätty uusia kuvanparannusominaisuuksia, jotka tuottavat niin todellisen kuvan, että herää kysymys mihin sitä 3d:tä edes tarvitaan?

4k-tv sisältää vakiona antenni-, kaapeli- ja satelliittivastaanottoon soveltuvat hd-virittimet ja ci+ -korttiliitännän. Virittimiä löytyy joistakin malleista kaksikin kappaletta. Tämä mahdollistaa toisen kanavan nauhoittamisen usb-kiintolevylle toista ohjelmaa katseltaessa.

Älytv-ominaisuuksia on ryyditetty neliytimisellä suorittimella, jonka ansiosta valikoiden ja nettisovellusten selailusta on tullut nopeampaa. 3d-ominaisuudet ovat tietysti mukana ja suurempi kuvan tarkkuus tuottaa nyt vähemmän häiriöitä.

4k-televisiot toimivat myös langattomasti yhteen älypuhelimien ja tablettien kanssa. Lisäkilkkeinä tv:tä voidaan ohjata jopa liike- ja äänitunnistuksen avulla. Kaukosäätimissä taas käytetään kosketuspintaa, joka yksinkertaistaa tv:n hallintaa.

Väriavaruutta ja mikrohimmennystä

Paneelitekniikka hyödyntää jopa 1000 Hz:n liiketoistoa. Se tarkoittaa, että paneelia virkistetään välkkymättömällä 100–200 Hz:n taajuudella ja sen lisäksi tv interpoloi kuvien väliin lisäkuvia.

Suuri liiketarkkuus pitää liikkeet eheinä nopeita urheilutapahtumia katseltaessa. Elokuvien katselussa liikkeistä voi kuitenkin tulla moneen makuun epäluonnollisen sulavia.

Jotta musta olisi mustaa, 4k-paneelit hyödyntävät Micro Dimming -tekniikkaa. Mikrohimmennys tarkkailee kuvaa ja vähentää led-taustavalaistusta tummissa yksityiskohdissa. Paneelin väriavaruutta on myös laajennettu, ja kuvasta näkyy enemmän värisävyjä kuin aiemmin.

Wide Color -tekniikka muokkaa kontrastia ja väritasapainoa älykkäästi kuvan mukaan. 4k-skaalain taas analysoi teräväpiirtokuvan rgb-pikselimatriisin ja interpoloi kuvaan lisää yksityiskohtia. Skaalaus toimii mallikkaasti Blu-ray -kuvalla, mutta huonolaatuisiin tv-lähetyksiin se ei valitettavasti tuo lisää tarkkuutta.

Teksti:Pekka Tolonen

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Kesäiloa parvekkeelle ja terassille

Kuuma kesäpäivä. Parvekkeella on kenties silmiä hivelevä kukkaloisto ja ihanat yrtit houkuttelevat ruoanlaittoon. Veden hiljainen solina kruunaa rentouttavan ajanvieton parvekkeella. Sähkökäyttöinen vesiaihe on ihana katseen- ja mielenvangitsija. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Kodintekniikka

Ekologisuus näkyy nyt kakkujen makumaailmassa

Maistuisiko mehevä raakakakku? Ehkä voisit kokeilla kakkuihin porkkanaa tai punajuurta? Vastustamaton on myös ihana lakritsi-suklaajuustokakku. Kesän trendikkäitä kakkuja voi kätevästi valmistaa kotona. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää