Pidennä parvekkeen tai terassin käyttökautta lämmityksellä

27.09.2016, klo 10:39Kommentteja 0

Syksyn viilenevät ilmat tunkeutuvat myös terassille ja parvekkeelle. Nykyaikaiset terassilämmittimet jatkavat mukavasti kautta ja toimivat energiatehokkaasti.

Tuntuuko siltä, että parveketta tai terassia ei oikein raaskisi laittaa pakettiin talven ajaksi. Syysiltojen pimetessä kodin ylimääräinen huone on mukava pitää käytössä, kunhan on vaan lämmintä.

Parvekkeiden ja terassien sisustuksiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota ja moni on sisustanutkin kodin lisätilan niin, että sisustusta on vaikea purkaa tai varastoida. Siksi tilasta ei malttaisi luopua heti ensimmäisten kylmien tullen.

Minne viedä kalusteet, massiiviset ruukut tai vaikkapa lavoista tehty sohva. Talvehtivia istutuksiakin saattaa olla parvekkeella ja runsaasti tekstiilejä, joita ei ehkä saa oikein ujutettua kodin varsinaiseen sisustukseen. Ehkäpä terassillakin on kauniita lyhtyjä, mutta niiden antama valo ei kuitenkaan tuo kaivattua lämpöä eikä viltin allakaan oikein viihdy.

Terassilämmittimet ovat ratkaisu syksyn ja kevään viileisiin hetkiin. Sähkökäyttöinen lisälämmitin tarvitsee vain pistorasian toimiakseen. Kannattaakin asennuttaa terassille ja parvekkeelle pistorasia, jos siellä ei sellaista vielä ole. Taloyhtiössä pitää tähän pyytää lupa ja tiedustella asiaa isännöitsijältä.

Nykyaikaiset terassilämmittimet ovat helppokäyttöisiä ja ne voi kiinnittää omalle jalustalle, seinään tai kattoon. Lämpö kohdistetaan kyseisessä tilassa oleviin ihmisiin ja lämmittimet pidetään päällä vain tilassa oleskellessa.

Vertailuja laitteista ja niiden energiankulutuksesta sekä toiminnasta kannattaa tehdä. Ulkotiloihin tarkoitetuilla laitteilla pitää olla myös IP-luokitus, josta ilmenee miten hyvin laite kestää esimerkiksi kosteutta ja pölyä. Hyvään laatuun kannattaa panostaa. On hyvä muistaa, että kylmän mukana tulee useimmiten myös kosteus.

Sähkötakka voi olla myös tunnelman luojana näyttävä. Lupa-asiat on kuitenkin tärkeää selvittää etukäteen.

Varmuuden vuoksi infrapunalämmittimiin on hyvä kytkeä ajastin, jotta lämmitin ei jää päälle pitkäksi aikaa kun ihmiset poistuvat paikalta.

Syksyn värit ja muodot

Heleän värikäs kesä on jo taakse jäänyttä ja syksyn mukana tulevat vahvat värit. Kesällä istutetut koristekaalit ja krassit saattavat olla vielä kauneimmillaan ja krysanteemit ja minisypressit tuovat syystunnelmaa. Sisustusvalojen aika alkaa myös syksyllä, mutta tärkeää on varmistaa valojen sopivuus ulkokäyttöön.

Lämpimät shaalit, viltit ja huopatossut tuovat kodikkuutta ja aina trendikkäät lyhdyt ovat sopivasti uusvanhoja. Väreissä vahva oranssi, ruskea ja luumu luovat syksyn tunnelmaa ja vahvat kuosit ovat jatkumoa kesän trendeille. Lämpimän sävyt yhdistettynä teollisuushenkeen kulkevat käsikkäin. Käsityön leima näkyy sisustuksessa ja esimerkiksi pakkauslavoista tehdyt huonekalut ovat yhä trendilistan kärjessä.

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuva: Shutterstock

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Kesäiloa parvekkeelle ja terassille

Kuuma kesäpäivä. Parvekkeella on kenties silmiä hivelevä kukkaloisto ja ihanat yrtit houkuttelevat ruoanlaittoon. Veden hiljainen solina kruunaa rentouttavan ajanvieton parvekkeella. Sähkökäyttöinen vesiaihe on ihana katseen- ja mielenvangitsija. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Kodintekniikka

Ekologisuus näkyy nyt kakkujen makumaailmassa

Maistuisiko mehevä raakakakku? Ehkä voisit kokeilla kakkuihin porkkanaa tai punajuurta? Vastustamaton on myös ihana lakritsi-suklaajuustokakku. Kesän trendikkäitä kakkuja voi kätevästi valmistaa kotona. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää