Tehokkaampaa asiakaspalvelua

28.11.2016, klo 09:41Kommentteja 0

Sähköyhtiöiden asiakaspalvelu toimii ja uusia muotoja kehitetään jatkuvasti. Etäluettavat sähkömittarit mahdollistavat esimerkiksi sähköjen kytkemisen ilman, että asentaja käy kohteessa.

Tällä hetkellä yli puoleen Suomen kaikista sähkönkäyttöpaikoista voidaan kytkeä sähköt suoraan paikallisen sähköverkkoyhtiön toimipisteestä. Etäkytkennän ansiosta asiakaspalvelu tehostuu ja nopeutuu.

Kaikissa sähköjen kytkentätilanteissa on kuitenkin varmistettava turvallisuus. Sähkösopimuksen tekevän asiakkaan on huolehdittava omien sähkölaitteidensa asianmukaisesta käytöstä ja toiminnasta myös kytkentätilanteissa. Kun asiakas tekee sähkösopimuksen valitsemansa sähkönmyyjän kanssa, hän samalla tilaa käyttöpaikkaansa sähköt sopimuksen alkamisajankohdasta lähtien. On asiakkaan vastuulla huolehtia, että sähköjen kytkentä on turvallista toteuttaa.

Asiakkaan tulee esimerkiksi varmistaa, että kytkentähetkellä kaikkien sähkölaitteiden virta on pois päältä tai niiden sähköjohto on irti sähköverkosta kytkennän aikana, eikä esimerkiksi liedellä ole tavaroita. Tämän voi varmistaa joko käymällä asunnossa ennen sähkösopimuksen alkamispäivää tai sopimalla asiasta edellisen asukkaan kanssa.

Sähkösopimuksen tekeminen on helppoa: yksi yhteydenotto asiakkaan vapaasti valitsemaan sähkönmyyjään riittää. Kun sopimus sähkönmyyjän kanssa on tehty esimerkiksi puhelimitse tai internetissä, sähkönmyyjä hoitaa asiakkaan puolesta kaikki tarvittavat sopimusasiat sekä ilmoittaa sähköverkkoyhtiölle, että käyttöpaikkaan tarvitaan sähkö sopimuksen alkamispäivästä lähtien.

Asiakkaan tulee vain muistaa tehdä tarvittavat sopimukset hyvissä ajoin ennen muuttoa. Sopimus tulee tehdä vähintään 14 vuorokautta ennen sopimuksen alkupäivää, eli esimerkiksi muuttoa uuteen asuntoon.

Energiateollisuus on vastikään suositellut kehitettäväksi palvelua, jolla sähköverkkoyhtiöt ovat etukäteen yhteydessä asiakkaaseen esimerkiksi tekstiviestillä turvallisen etäkytkennän varmistamiseksi. Onkin tärkeää, että sähköyhtiöllä on kaikki asiakkaan yhteystiedot, myös matkapuhelinnumero ja sähköposti. Kannattaa päivittää omat yhteystiedot sähkönmyyjälle.

Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Uutiset

Koti vihreäksi

Suomalaiset ovat innostuneet viherkasveista. Puutarhaliikkeet tekevät myyntiennätyksiä ja kasveja harrastavat nykyään myös nuoret miehet. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kauppalista kunniaan

Ruokahävikin vähentäminen on ekoteko, joka tekee hyvää myös kukkarolle. Keinot ovat usein varsin yksinkertaisia. Lue lisää

Liikenne

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Kodintekniikka

3D-television paluu?

OLED-televisioiden myynti kasvaa tänä vuonna jopa 30 prosenttia. Samalla yleistyvät 8k-hypertarkat televisiot. Kuuma kysymys on, koittaako pian lasittoman 3D-television aika? Lue lisää

Laiteuutuudet

Tuoretta mehua aamuun

Braun on lisännyt PurEase-aamiaissarjaan SJ3100 mehulingon. Sulavalinjainen mehulinko on varustettu uusilla teknologioilla, joiden ansiosta hommat hoituvat nopeasti ja siististi. Lue lisää

Blogi

Duran Duran Duran

Minulla on varaston kaapissa iso pino c-kasetteja. Lp-levyt, jotka ovat nykyään ihan oikeasti trendikkäitä, komeilevat olohuoneessa kunniapaikalla. CD:t löytyvät työhuoneen kirjahyllystä. Lue lisää