Ei vaatteita saunaan!

26.02.2014, klo 09:27Kommentteja 0

Kun palokunta saa hälytyksen saunaan, niin yleisimmin syynä on kiukaalle pudonnut pyykki.


Pelastustoimen tietokantoihin kirjattiin alkuvuoden 2012 ja alkuvuoden 2013 välillä 156 hälytystehtävää saunaan. Näistä yli puolet aiheutui ihmisten toiminnasta. Tavallisin syy oli pyykin kuivaaminen löylyhuoneessa.

Ylitarkastaja Jukka Lepistö Turvallisuus- ja kemikaalivirastoTukesista kertoo, että luvut ovat kasvaneet. Suomalaiset näyttävät unohtaneen, että sauna ei ole oikea paikka kuivata pyykkiä. Kiukaan päälle pudonnut vaate sytyttää nopeasti tulipalon.

– Ongelmia on aiheuttanut myös se, että ihmiset ovat laittaneet saunan päälle vaikkapa kännykän avulla etäkäynnistyksellä, eivätkä he ole tienneet, että kiukaan lähellä tai jopa sen päällä on jotain.

Korjaa viallinen kiuas

Jonkin verran hälytystehtäviä ovat aiheuttaneet myös sähkökiukaiden vikaantumiset.

– Sähkökiukaiden viat ovat onneksi yleensä sellaisia, että ne eivät aiheuta laajempaa tulipalovaaraa. Jos vaikkapa jokin komponentti menee rikki, niin kiuas saattaa ehkä naksua ja savuta.

– Mutta tästä huolimatta sähkökiukaaseen pätee sama kuin kaikkiin sähkölaitteisiin. Jos laite käyttäytyy epätavallisesti, niin se pitää korjata tai vaihtaa uuteen.

Tukesin tietoon on tullut myös tapauksia, joissa seinään kiinnitettävä sähkökiuas on tippunut kannakkeistaan. Asentaja ei ole tällöin ehkä huomioinut kiinnitystarvikkeita valitessaan, että tyhjä sähkökiuas on paljon kevyempi kuin kivillä täytetty.

– Sähkökiukaan sähköasennukset saa tehdä vain laillistettu sähkömies, Jukka Lepistö muistuttaa.

Kiuas keskellä lauteita?

Viime aikoina ovat yleistyneet lauteisiin integroitavat sähkökiukaat. Nämä täyttävät sähköturvallisuusmääräykset, mutta vaativat käyttäjiltään muuten ehkä tavallista enemmän tarkkaavaisuutta.

Kuuman kiukaan koskettaminen kädellä tai millä tahansa ruumiinosalla tuottaa helposti palovamman. Integroitava kiuas sopii rauhallisesti käyttäytyvälle saunaseurueelle, Jukka Lepistö miettii.

Muista sähköturvallisuus myös kylpyhuoneessa

– Irrota sähkölaitteet pistorasiasta, kun olet suihkussa tai kylvyssä. Vältä pesukoneen käyttöä samaan aikaan, kun olet suihkussa. Älä säilytä hiustenkuivaajan kaltaisia laitteita lavuaarin reunalla johto pistorasiassa – tai ylipäätänsä mitään sähkölaitetta paikassa, josta se voi pudota veteen.
– Korjaa kaikki vialliset sähkölaitteet.
– Älä käytä kylpyhuoneessa jatkojohtoja.
– Erityisesti vanhojen kerrostalojen kylpyhuoneissa ilmanvaihto on usein riittämätön. Kun saunaa, pesukonetta ja kuivausrumpua käytetään ahkeraan, niin kylpyhuoneen ilmasto muuttuu lähes trooppiseksi. Sähkölaitteet ovat olosuhteissa kovilla, joten tarkkaile, käyttäytyykö esimerkiksi pesukone normaalisti. Jos mahdollista, niin vältä sähkölaitteiden yhtäaikaista käyttöä.

Teksti: Matti Välimäki

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

EU-alueesta vahva kansainvälinen ilmastovaikuttaja

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. EU-komissio on esitellyt kunnianhimoisen ilmasto-ohjelman, jolla tulee olemaan maailmanlaajuisia vaikutuksia päästöjen vähentämiseen. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiantuotannon päästöt vähenevät vauhdilla

Energiateollisuus ry on sitoutunut puolittamaan päästöt nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähköntuotannosta on jo yli 80 prosenttia päästötöntä ja myös lämmöntuotannon päästöt putoavat vauhdilla. Jo nykyisellään suomalainen sähkö on eurooppalaisissa päästövertailuissa kärkipaikoilla. Lue lisää

Energiatehokkuus

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Vertailut

Korvaako varsi-imuri perinteisen imurin?

Imurivalmistajat uskovat varsi-imureihin ja niiden mallikirjo lisääntyy vauhdilla. Joko varsi-imurista on perinteisen perässä vedettävän letkuimurin haastajaksi, kodin ainoaksi imuriksi? Testasimme muutaman varsi-imurin. Miten kävi, tuliko koti puhtaaksi vai pitikö kaivaa letkuimuri kaapista korjaamaan siivousjälkeä varsi-imurin jäljiltä? Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvia kahvihifistelijöille

Aitoa italialaista espressoa, cappucinoa tai americanoa sekä höyryävän suklaista kaakaota yhdellä hipaisulla. De´Longhin Maestosan kahviautomaatin kylmäkahviohjelmalla loihdit myös kahvipöytään trendikkäät jääkahvit ja kylmät kahvidrinkit. Lue lisää

Blogi

Elämä on juhla

Pian on joulu, sitten uusi vuosi. Sen jälkeen koittaa pitkä ja harmaa arki. Lue lisää