Jäähyväiset keittiötikkaille

29.05.2017, klo 09:14Kommentteja 0

Mummo ja pappa pärjäävät paremmin kotona, kun asuntoa muutetaan heidän tarpeidensa mukaiseksi.


Kun ikääntymisen myötä liikkuminen hankaloituu ja tasapaino heikentyy, niin arkeen tulee aivan uusia haasteita.

Vessassa käyminen voi olla vaikeaa, kun istuin on niin alhaalla. Kylpyhuoneen lattia saattaa olla kovin liukas. Eikä siitä olohuoneen nojatuolistakaan pääse ehkä ponnistamaan ylös ihan entiseen malliin.

Korjausneuvonnan päällikkö Jukka Laakso Vanhustyön keskusliitosta muistuttaa, että mummon ja papan pärjäämistä kotona voi tukea monilla asunnon pienemmillä ja vähän isommilla muutostöillä.

– Alkuun pääsee jo, kun yrittää asettautua ikäihmisen asemaan ja miettii, mitkä asiat hänelle voivat tuottaa ongelmia.

 

Karheita pintoja ja kaiteita

Laakson mukaan eniten työtä vaaditaan yleensä kylpyhuoneen suunnalla.

Hän vinkkaa, että liukastumisia saattaa ehkäistä osaltaan vaikkapa suihkutilan karhea liukuestematto. Tarjolla on myös liukkaudenpoistoaineita, jotka lisäävät kitkaa märillä ja saippuaisillakin lattialaatoilla. Koko kylpyhuoneremontin yhteydessä lattiaan voi valita karheapintaiset, testatut laatat.

– Tarvetta on usein myös erilaisille kaiteille, joista voi ottaa tukea ja jotka auttavat, kun noustaan istuma-asennosta pystyyn. Nykyisissä senioreille suunnatuissa kylpyhuonekalusteissa kaide voi olla valmiiksi integroituna jo vaikkapa lavuaarin reunaan.

Tarjolla on myös esimerkiksi suihkuja, jossa suihkutangon varsi on niin jykevä, että siitä voi ottaa tukea.

Suihkun viereen seinään voi kiinnittää myös kääntötuolin, joka helpottaa peseytymistä eikä karkaa istujan alta.

Seinään kiinnitettävä, ylöstaittuva
Mediclinics 
suihkuistuin.

Lavuaarin reunaan integroitu kaide.









WC-istuimen päälle asennettava kannellinen ja
käsinojilla varustettu kolmeen korkeuteen
säädettävä korokerengas.



Riittävästi tilaa ja korkeutta

Ajankohtiseksi saattaa tulla myös esimerkiksi wc-istuimen muuttaminen korkeampaan malliin, johon on helppo istuutua ja nousta. Tavallisen korkuiseen istuimeen voi hankkia myös erillisen korotusosan.

Saunassa voi olla niin ikään tarvetta tukikaiteille ja vaikkapa lauteiden madaltamiselle. Kiuas on ehkä syytä ympäröidä turvakaiteella, joka estää sen päälle kaatumisen.

– Tärkeää on tietenkin myös se, että kylpyhuoneessa on ylipäätään riittävästi tilaa toimia ja liikkua vaikkapa rollaattorin kanssa.

 

Kodinkoneet ylemmäksi

Liikkumista helpottavia ratkaisuja tarvitaan tietenkin myös muualla asunnossa.

Esimerkiksi keittiössä ruokavälineet ja tarvikkeet on järkevää asetella kaappeihin niin, että ne tavoittaa ilman turhia kurotteluja tai kumarteluja. Jossakin vaiheessa esimerkiksi keittiötikkaat ja keittiöjakkarat on syytä passittaa eläkkeelle.

Tarpeen voi olla myös nostaa kodinkoneet, esimerkiksi astianpesukone ja uuni, tavallista korkeammalle, jolloin niiden käyttö helpottuu.

 

Vessareitti turvalliseksi

Makuuhuoneessa ja olohuoneessa kannattaa huolehtia erityisesti siitä, että kulkureitit ovat esteettömiä. Erityisen tärkeää on raivata öisen, makuuhuoneelta vessaan johtavan reitin varrelta pois ylimääräiset huonekalut, matot ja jatkojohdot. Ajankohtaiseksi voi tulla myös esimerkiksi kynnysten ja mattojen poistaminen.

– Kompastumisten ja tapaturmien ehkäisyssä tärkeää on myös hyvä valaisu. Yöllä tarvitaan yövaloa. Hyvä ratkaisu on liiketunnistin joka säätää valot päälle automaattisesti, eikä asukkaan tarvitse hamuilla katkaisinta pimeässä.

 

Armi Aktiivituolin istuinosa ja käsinojat
kallistuvat ja auttavat istujan ylös
.

Tukevia tuoleja ja säädettäviä sänkyjä

Myös makuuhuoneessa ja olohuoneessa voi olla tarvetta kaiteille, jotka helpottavat nousemista tuolista tai sängystä.

Vai pitäisikö vanha tuoli korvata korkeammalla tuolilla, jossa on tukevat käsinojat ja josta on helppo nousta pystyyn?

Lisäksi saatavilla on vuoteita, joiden korkeutta ja asentoa voidaan säätää joko käsivoimin tai sähköisesti.

 

Kodikkuudesta tinkimättä

Laakso huomauttaa, että muutostöiden tarpeellisuuteen havahdutaan usein liian myöhään. Helpommalla ja halvemmalla pääsee, kun on liikkeellä ajoissa.

– Jos esimerkiksi keski-ikäinen pariskunta suunnittelee kylpyhuoneremonttia, niin heidän kannattaisi miettiä jo siinä vaiheessa, että miten ratkaisut toimivat, kun he ikääntyvät.

Hän muistuttaa, että turvallisten ja tukevien kalusteiden design on kehittynyt viime vuosina paljon eikä niitä aina edes erota muista kalusteista.

– Ikäihmisellekin on hyvin tärkeää, että koti pysyy kotina eikä se ala muistuttaa sairaalaympäristöä.


Vinkkejä korjausneuvojilta

Vanhustyön keskusliiton korjausneuvojat antavat vinkkejä, miten kotia voidaan muuttaa ikäihmisen tarpeiden mukaiseksi. Korjausneuvojia toimii ympäri Suomen ja heidän palvelunsa ovat maksuttomia.

Korjausneuvoja auttaa myös avustusten hakemisessa vähävaraisten vanhusten asuntojen muutostöiden toteuttamiseen

Lisätietoja: www.vtkl.fi

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Shutterstock ja valmistajat



Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Raparperi on kirpeä herkku

Raparperi on jokaiselle suomalaiselle tuttu kirpeän hapan kasvi. Raparperi tuottaa satoa jo aikaisin keväällä, kun muut kasvit vasta ihmettelevät tulevan kesän haasteita. Lisäksi raparperi viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla kaikkialla Suomessa. Siksi raparperista valmistetut herkut ovat suomalaisen keittiön kestosuosikkeja. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiaverojärjestelmä vaatii kokonaisremontin

Sitran Kestävän verotuksen raportissa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä asteittain työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää