Bittirahan vuosi

21.02.2018, klo 14:11Kommentteja 0

Bittiraha nousi joulukuussa iltapäivälehtien otsikoihin, kun Bitcoineja aikoinaan hankkineista tuli yhtäkkiä miljonäärejä – Suomessakin. Mitä jokaisen onkin hyvä tietää kryptorahasta?

Jos olisit ostanut Bitcoineja sadalla eurolla seitsemän vuotta sitten 10 sentin kappalehintaan, ja myynyt viime joulukuussa 15 000 euron kurssilla, olisit nyt 10 miljoonaa euroa rikkaampi.

Tällä hetkellä Bitcoinin kurssi on vahvassa syöksykierteessä. Optimistisimmat arviot lähivuosien kurssista liikkuvat sadoissa tuhansissa, jopa miljoonissa euroissa.

Bitcoin on kuitenkin erittäin epävarma sijoituskohde, korostavat finanssilaitokset ja pankit. Kurssit voivat heittelehtiä 20 prosenttia päivässä, eikä kurssikehitystä voi ennustaa. Sijoitukset voivat yhtä hyvin romahtaa kuin noustakin.

Perheen piensijoittajan tuleekin huomioida, ettei Bitcoiniin – eikä muihinkaan kryptovaluuttoihin - pidä koskaan sijoittaa enempää kuin on varaa hävitä!

 

Digitaalista kultaa

Bitcoin perustuu lohkoketjuksi kutsuttuun hajautettuun ja netissä avoimena säilytettävään tilikirjaan. Bitcoineja tuotetaan louhinnan avulla, jossa todistetaan salakirjoitettujen tilitapahtumien oikeellisuus erittäin raskaan ja murtovarman laskennan avulla.

Bitcoinia on verrattu kultaan. Vertaus on sikäli oikea, että kolikkoja on saatavissa vain rajoitettu määrä, enintään 21 miljoonaa kappaletta. Kullasta poiketen Bitcoineista ei voi kuitenkaan valmistaa vaikkapa koruja eikä käyttää elektronisissa komponenteissa.

Mutta Bitcoinin todellinen arvo onkin sen ympärille syntyneessä maailmanlaajuisessa teollisuudessa, sekä louhintafarmien, tietokoneiden, palveluiden ja yhteiskunnan nopeasti etenevässä digitalisaatiossa.

Nykyään myös finanssilaitokset tutkivat lohkoketjujen soveltuvuutta sijoitustoimintaan ja pankkien välisiin sopimuksiin ja rahasiirtoihin.

Miten Bitcoineja hankitaan?

Bitcoinien hankinta tehdään siihen erikoistuneen vaihtopalvelun (kryptopörssi) kautta, jossa voidaan myös säilyttää hankitut kolikot. Helpoiten pääsee alkuun kotimaisesta Coinmotion.com/fi-palvelusta käsin.

Jos myös Ethereum, LiteCoin ja Bitcoin Cash -kryptovaluutat kiinnostavat, vasta-alkaja suuntaa Coinbase.fi -palveluun. Coinbase toimii 22 maassa ja tarjoaa kaikki peruspalvelut bittirahan hankintaan ja maksusiirtoihin.

Pitemmälle edistyneelle voi suositella vaikkapa monipuolisempia Binance ja Bitfinex -vaihtopalveluja. Näissä on tarjolla myös vaihtoehtoisia kryptovaluuttoja. Maailmassa toimii lisäksi 100 muutakin kryptopörssiä, jotka kattavat noin 1500 kryptovaluuttaa – valinnan varaa siis riittää.

Vaihtopalvelut vaativat varsin tarkkoja henkilöllisyystodennuksia. Passi, ajokortti, pankkiyhteys, puhelinnumero, valokuva, sähköpostiosoite ja kotiosoitteeseen tullut lasku onkin hyvä varata käsille ennen tilin luontia.

 

Kryptoraha talteen kryptolompakkoon

Vaihtopalvelut tarjoavat turvallisen tavan säilyttää kryptovaluuttoja pilvipalveluissa. Pörsseihin on kuitenkin tapahtunut vakavia tietomurtoja, ja käyttäjien kryptosijoitukset ovat haihtuneet tuhkana tuuleen.

Selustan varmistamiseksi on suositeltavaa siirtää kryptovaluutat vaihtopalvelusta omaan kryptolompakkoon. Bitcoinien säilytykseen käytetään yleisimmin ilmaista Electrumlompakkoa, joka toimii Mac/Windows/Linux-käyttöjärjestelmillä sekä älypuhelimilla. Jaxx on myös toinen suosittu lompakko.

Vielä varmempaa on siirtää kryptoraha erilliselle usb-tikulla toimivalle lompakolle. Näistä tunnetuimpia ovat Ledger Nano ja Trezor. Etuna lompakkoa säilytetään turvallisesti tietokoneen ulkopuolella, ja sen käyttö varmistetaan vaihtuvalla numerosarjalla.

 

Miten Bitcoinia verotetaan?

Verolain mukaan virtuaaliset kryptovaluutat eivät ole rahaa, omaisuutta eivätkä sijoitusinstrumentteja kuten pörssiosakkeet.

Tappiota kryptovaluuttakaupoista ei siksi voi vähentää verotuksessa luovutustappioina. Vasta kun voitot realisoidaan euroiksi ja siirretään pankkitilille, niistä tulee maksaa noin 30 prosentin pääomatulovero.

Tulot ilmoitetaan verottajalle mieluiten heti realisoinnin tapahduttua. Vaihtoehtoisesti kuitit ja selvitykset voidaan liittää seuraavaan veroilmoitukseen.

 

Lohkotekniikka avuksi sähkönjakeluun

Bittirahan louhinta kuluttaa paljon sähköä, sillä louhinta tapahtuu massiivisten palvelinfarmien avulla. Arviot vaihtelevat 5–40 prosentin välillä maakohtaisesta sähköntuotannosta.

Energiateknisesti ja ekologisesti bittirahan yleistyminen on siis kestämättömällä pohjalla. Ratkaisuksi kehitetään vähemmän energiaa kuluttavia kryptovaluuttoja. Näissä tilikirjan todistaminen ei vaadi enää raskasta laskentaa.

Lohkoketjujen avulla kehitetään myös uusiutuvan energian hajautettua tuotantoa, jakelua ja maksuliikennettä tukevia ratkaisuja. Näitä ovat muun muassa Pylon, Power Ledger. GRID+ ja 4New -kryptoalustat. Kehityksessä ovat mukana yhdysvaltalaiset sähköverkkoyhtiöt.

Euroopassa saksalainen Siemens-yhtiö innovoi myös sähkönjakelun lohkoketjuhallintaa New York Transactive Grid -verkon kanssa. Arvioiden mukaan lohkoketjupohjainen sähkön tuotanto ja jakelu on kaupallisesti kypsää noin 5-10 vuoden kuluttua.


Teksti: Pekka Tolonen

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Viisi vuotta vanha astianpesukoneen poistoputki huomattava vesivahingon riski

Suomalaiskodeissa sattuu keskimäärin 100 vesivahinkoa päivässä. Noin joka kolmas vahingoista saa alkunsa kodinkoneista ja näistä noin 90 prosenttia on astianpesukoneen aiheuttamia. Jo viisi vuotta vanha astianpesukoneen poistoputki kannattaa vaihtaa. Lue lisää

Uutiset

Monipuolinen ja maistuva kukkakaali-kikhernepaistos

Syksyn kasviksista saa maistuvaa ruokaa moneen makuun lisäämällä mukaan esimerkiksi kikherneitä ja nyhtökauraa sekä maustamalla hyvin. Ruoka on samalla täyttävää, ravinnerikasta ja kuitenkin kevyttä. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiateollisuus luo kestävää yhteiskuntaa

Energia on läsnä kaikkialla yhteiskunnassa. Tulevaisuus on sähköisempi, kun sähkö korvaa muita energiamuotoja. Myös lämpö on osa toimivaa yhteiskuntaa. Sähkö- ja lämpöyhtiöt elävät muutoksessa, jossa keskiössä ovat asiakkaat ja energian tuottaminen ympäristöystävällisesti, tavoitteena ilmastoneutraali Suomi. Lue lisää

Energiatehokkuus

Koteja valaisevat jatkossa vain ledit

Ledilamppuja suositellaan jatkossa kaikkiin kodin valaisimiin. Muita lampputyyppejä ei kaupoissa juuri ole enää tarjollakaan. Lamppujen energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät syyskuun alussa ja sen myötä halogeenilamput poistuvat markkinoilta. Lue lisää

Liikenne

Suomessa ladattavat hybridit vetävät sähköautomarkkinaa

Sähköautojen määrä kasvaa kaikkialla maailmassa. Kauppaa hidastaa saatavuusongelma. Autoja ei riitä ostajille pikaisiin toimituksiin ja myös mallikirjo on vielä kapea. Suosio kasvaa kuitenkin ripeästi. Meillä kasvu painottuu kuitenkin muusta maailmasta poiketen ladattaviin hybrideihin, joita on saatavissa täyssähköautoja helpommin. Lue lisää

Vertailut

Kiinnostaako uusi sähköauto – tutustu eri hankintatapoihin

Moni kuluttaja ei tunne autonsa todellisia kuluja. Jos laskee huolella autosta koituvat kaikki kulut, päädytään melko suuriin lukuihin. Lue lisää

Lämmitys

Ilmalämpöpumpun asentaminen taloyhtiössä

Kuluneen kesän pitkä hellejakso sai monet pohtimaan ilmalämpöpumpun asentamista. Omakotitalossa riittää tilaus valtuutetulta asennusliikkeeltä, mutta taloyhtiössä asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Miten taloyhtiössä pitäisi edetä, jos haluaa viilennyksen asuntoonsa. Lue lisää

Kodintekniikka

Hyvä kylmälaite yksi ruokahävikkiä vähentävä tekijä

Nykyaikaisella kylmälaitteella ja tyhjiöintilaitteella pystyy vähentämään kodin ruokahävikkiä merkittävästi. Ruokahävikin vähentäminen on melko helppoa eikä vaadi keneltäkään suuria ponnistuksia. Panosta jatkossa ruokahävikin vähentämiseen ja säästät selvää rahaa. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvinautintoja kuin baristan tekemänä

Automaattinen kahvikone tekee sinusta parhaimmillaan baristan kotiisi. Parhaimmillaan laite jauhaa uutta tuoretta kahvia sekä annostelee oikean määrän vettä ja vaahdottaa maitovaahtoa. Juuri niin kuin sinä haluat. Lue lisää

Blogi

Puhumattomuuden kulttuuri

Soitin virastoon, ties mitä lie asiaa selvittääkseni. Homma tuli hoidettua ja mielestäni ihan kätevästi sekä säällisessä ajassa. Kun lopetin puhelun, niin perheen teini katsoi minua sillä tietyllä tavallaan. Ymmärsin heti, että olin tehnyt jotain peräti noloa. Lue lisää