Huolehdi mökin laitteet kesäkuntoon

23.05.2018, klo 09:15Kommentteja 0

Kesämökeillä ja loma-asunnoissa on yhä enemmän teknisiä laitteita, joiden kunnosta on huolehdittava aina ennen käyttöönottoa.

Onko kesämökki tai niin sanottu kakkosasunto ollut kylmillään talvikauden? Kesää ei saada ihan yhdellä rytinällä mökkiinkään, vaan muutaman asian kanssa kannattaa ottaa rauhallisesti. Hiljaa hyvää tulee, sanontakin kuuluu.

Energiansäästön kannalta on tärkeää, että tarpeettomat lämmityslaitteet sisätiloista ja varastosta kytketään pois ja tarkastetaan sadevesipoiston toimivuus.

 

Säästämällä säästät

Kosteus- ja homevaurioiden välttämiseksi lattialämmitystä tarvitaan märkätiloissa kesäaikanakin, mutta termostaatti kannattaa säätää pienemmälle sähkön kulutusta säästävästi. 

Lämminvesivaraajakin kannattaa säätää pienemmälle ja näin voi ehkäistä lämpöhäviöitä. Myös ilmastointilaitteiden lämpötilan säätö sekä ilmanvaihtolaitteiden suodattimien puhdistus tai vaihto ovat tärkeitä kevään toimenpiteitä.

Energiansyöjiksi ei kannata myöskään jättää pihan sulana pitävää järjestelmää, vesiputkistojen lämmityskaapeleita eikä pakkasvahteja. Ulkovalaisimet kannattaa ajastaa hämäräkytkimillä.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Esko Iivonen sanoo, että talven aikana tyhjillään olleeseen loma-asuntoon on saattanut päästä jyrsijöitä ruuan ja lämmön perässä.

-Ne mahtuvat kulkemaan hyvin pienistä rei’istä ja saattavat tulla rakennukseen esimerkiksi sähkökaapelin läpiviennin kautta ja liikkua rakennuksessa sähköputkia pitkin.

 

Tarkasta sähköjohdot

Sähköiskuun kuolleita jyrsijöitä löytyy toisinaan sähkökeskuksen sisältä. Jyrsijät saattavat myös nakertaa sähköjohtoja.

-Näkyvillä olevat sähköasennukset on hyvä tarkastaa silmämääräisesti. Mikäli keväällä havaitsee sähköistyksen toiminnassa jotakin poikkeavaa, kuten sulakkeiden selittämätöntä palamista tai sähköasennuksista tulevaa epätavallista käryä tai ääntä, on syytä kutsua sähköasentaja paikalle.

Sähkökeskuksen sisälle kuollut jyrsijä saattaa aiheuttaa oikosulun ja tulipalovaaran. Sähkökeskuksen avaaminen ja sinne mahdollisesti kuolleen jyrsijän poistaminen on sähköasentajan työtä.

Moni varustelee mökin tai muun loma-asunnon pienillä sähkölaitteilla, jotka ovat kuitenkin käyttämättä koko talven. Liittyykö näihin mitään erityistä huomioitavaa?

 – Pitkään käyttämättömänä olleista sähkölaitteista on syytä pyyhkiä pölyt ja tarkastaa silmämääräisesti niiden eheys.


Jääkaapin taustan imurointi

Jääkaapin tausta on hyvä imuroida vuosittain sinne kertyneen pölyn poistamiseksi.

Laitteiden sisällä saattaa olla kosteutta ja jos niitä tuodaan kylmistä varastotiloista lämpimään, on syytä antaa laitteen sisälämpötilan tasaantua ympäristön lämpötilan mukaiseksi ennen käynnistystä. Sähkölaitteiden liitosjohdot on myös syytä tarkistaa mahdollisten jyrsijä- tai muiden vaurioiden varalta.

Mökin sähköhistoria ei välttämättä ole asukkaalla tiedossa ja sähkötöitä on tehty eri vaiheissa eri vuosikymmeninä.  

Voiko esimerkiksi asiantuntijalla teetetty sähköturvallisuuskartoitus olla myös mökin vakuutuksen kannalta hyvä tai vaikkapa myöhemmin mahdollisen jälleenmyynnin kannalta?

Esko Iivonen kertoo, että sähköturvallisuuslain mukaan sähkölaitteiston haltija vastaa sähköasennustensa turvallisuudesta ja sen ylläpitämiseksi tarvittavan huollon ja vikakorjausten järjestämisestä.

– Havaitut viat ja turvallisuuspuutteet on poistettava riittävän nopeasti. Mikäli epäilee sähköasennusten kuntoa tai turvallisuutta, on syytä kääntyä sähköalan ammattilaisen puoleen.

Iivonen muistuttaa, että sähkölaitteiston kunnon voi tarkastuttaa esimerkiksi valtuutetulla tarkastajalla tai sähköasennusliikkeellä.

 

Energiasäästö kuuluu kaikille 

Aurinkosähkö on loma-asunnoissa yleistyvä energian pientuotantomuoto. Sen avulla voi pienentää sähkölaskua tai tuottaa jopa kaiken loma-asunnossa tarvittavan sähköenergian.

– Markkinoilla on paljon erilaisia ja erikokoisia järjestelmiä, joista osa on hyvin pieniä niin sanottuja pienoisjännitteisiä saarekejärjestelmiä. Niitä käytetään kohteissa, joita ei ole liitetty kiinteästi sähköverkkoon (mökit, veneet, asuntovaunut).

Tällaiset pienet, alle 120 V:n tasajännitteellä toimivat järjestelmät riittävät Iivosen mukaan esimerkiksi television katseluun tai kannettavan tietokoneen ja kännykän lataamiseen.

– Alle 120 V:n tasajännitteisen järjestelmän saa asennusohjeita noudattaen asentaa itsekin, mikäli varmasti osaa tehdä sen oikein.

Suuremmilla järjestelmillä on mahdollista toteuttaa laajempikin sähköistys ja tarvittaessa rakentaa jopa omakotitalotasoinen sähköjärjestelmä loma-asuntoon.

Tällaisia järjestelmiä voidaan asentaa sähköverkkoon liitettyyn loma-asuntoon lisäenergian tuottamiseksi tai sähköverkkoon liittämättömän rakennuksen sähköistämiseksi.

– Aurinkosähköjärjestelmien asennuksessa on huomioitava, että asennustyön saa tehdä vain Tukesin rekisteröimä sähköasennusliike, jos pienoisjännitteen raja ylittyy eli sarjaan kytkettyjen aurinkopaneelien tasajännite on suurempi kuin 120 V.


 

MUISTILISTA MÖKKILÄISELLE

  • Mökin lämmitys kannattaa aloittaa hitaasti ja ajan kanssa.
  • Sähkölaitteita, tv:tä, radiota tai muuta elektroniikkaa, ei tule ottaa käyttöön, ennen kuin huonelämpötila on +20 astetta ainakin parin tunnin ajan.
  • Pattereilla lämmitettäessä kannattaa patterit ensin lämmittää 5–10 asteeseen, jotta sähköpattereiden pinnalla oleva kosteus ehtii kuivua.
  • Sähkökaappi on hyvä tarkastaa ja tuulettaa, jotta siellä oleva kosteus haihtuu. Jos mökissä on tulisija, tulee senkin lämmittäminen aloittaa varovasti, jotta savuhormiin ei tule halkeamia.
  • Hormi ja tulisija ovat talven jäljiltä kosteita ja kylmiä. Savuhormin kunto on syytä selvittää ja tulisijat tarkistuttaa nuohoojalla noin joka kolmas vuosi.
  • Jos mökki on ollut talven peruslämmöllä ja lämminvesivaraaja pois päältä, veden lämmitys ja pitäminen ainakin kaksi tuntia 65-asteisena poistaa Legionella-bakteeririskin.
  • Kodinkoneiden, esimerkiksi jääkaapin, käyttöikä lyhenee, jos se on päällä 10-16 asteen huoneenlämmössä. Alle viiden asteen huonelämpötilassa pakastinta ei tulisi käyttää lainkaan.


”Tarkasta palovaroittimen kunto. Myös häkävaroitin on hyvä hankkia loma-asuntoon. Pidä mökillä helposti saatavilla käsisammutin ja sammutuspeite.”


Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuva: Shutterstock

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Herkkuja kotimaisesta punajuuresta

Punajuuri on monipuolinen juures, joka taipuu ruuanlaitossa moneksi. Siitä saa hyviä ja terveellisiä ruokia, joissa on erilaisia makuvivahteita. Esimerkiksi punajuuri-härkis-juustovuoka kutkuttaa mukavasti makuhermoja. Lue lisää

Uutiset

Herkkuja kotimaisesta punajuuresta

Punajuuri on monipuolinen juures, joka taipuu ruuanlaitossa moneksi. Siitä saa hyviä ja terveellisiä ruokia, joissa on erilaisia makuvivahteita. Esimerkiksi punajuuri-härkis-juustovuoka kutkuttaa mukavasti makuhermoja. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kausivaloilla tunnelmaa pimeyteen

Kausivalot tuovat mukavaa piristystä pimeään kauteen. Viimeistään nyt on taas aika kaivaa ne esiin. Ei kannata miettiä pelkkiä jouluvaloja, vaan laajemmin valojen tuomaa viihtyisyyttä. Nykyaikaiset koristevalot ovat energiatehokkaita, niiden energiankulutus on pieni. Käytä kausivalojen rinnalla myös oikeita kynttilöitä huomioiden niiden vaatimat turvallisuusvaatimukset. Lue lisää

Liikenne

75000 sähköauton latauspistettä yhdellä asiakkuudella

Jaguar on ensimmäisenä sähköautovalmistajana mukana verkostossa, jossa yhdellä asiakkuudella on tarjolla Suomessa lähes 1000 latauspistettä ja koko Euroopassa 75000 latauspistettä. Tämä palvelu tarjoaa latauksen helppoutta, jota sähköautoilijat ovat kaivanneet. Lue lisää

Vertailut

Urheilukellolla potkua oman kunnon kehittämiseen

Päälle puettava tekniikka yleistyy ja siltä odotetaan tulevaisuudessa paljon. Visioissa tekniikalla seurataan päivittäistä hyvinvointimme ja siitä odotetaan myös terveytemme seuraajaa. Päälle puettava tekniikka voi olla esimerkiksi lääkärin työkalu, jolla tiedot potilaan voinnista välittyvät terveydenhuollon käyttöön. Lue lisää

Lämmitys

Älä säästä sisäilman laadussa

Pakkasten paukkuessa tuntuu tärkeältä estää kylmän ilman virtaus huoneistoon energiasäästösyistä. Harkitsemattomasti tehtynä se voi kuitenkin aiheuttaa sisäilmaongelmia. Lue lisää

Kodintekniikka

Pelaamiseen uutta potkua

Pelaaminen saa ensi vuonna uutta potkua, kun langattomat Oculus Quest -virtuaalilasit ja Microsoftin ja Googlen pilvipelit haastavat perinteisen konsolipelaamisen. Lue lisää

Laiteuutuudet

Vaihda kiukaan ulkoasua vaikka joka kuukausi

Narvin uusi kotimainen Style-kiuas on tyylitietoisen saunojan valinta, joka tuo uusia mahdollisuuksia saunan sisustamiseen. Kiuas päällystetään laatoilla, jotka voi valita saunan muihin pintoihin sopiviksi. Kiukaan ulkoasu muuttuu helposti laatoitusta vaihtamalla. Lue lisää

Blogi

Eräänä päivänä bussipysäkillä

Television viihdeohjelmassa pohdittiin, että nykynuoren elämässään kohtaamista pienistä vastoinkäymisistä pahimpia on akun loppuminen. Eikä kyse ollut siitä boheemisti pukeutuvasta, ilmakylpyjä ottavasta merimiesankasta. Lue lisää