Kesäkeittiöstä savustimeksi

26.09.2017, klo 15:34Kommentteja 0

Sähkögrillitestissämme hyvin pärjännyt Muurikka-kesäkeittiö muuntuu moneen. Kesäkeittiöön suunniteltu savustusastia tekee sähkögrillistä savustettujen herkkujen valmistukseen sopivan keittiön.


 

Kala on perinteinen ja kevyt savustettava herkku, mutta savustamalla valmistuvat myös monet muut ruuat. Suoraan savustimesta ruokapöytään nostettu kala on todellista herkkua, mutta kannattaa kokeilla savustimen monipuolisempaa käyttöä.

Savustimeen sopivat kalan lisäksi äyriäiset ja ravut, kanalinnut, sian- ja naudanliha, lampaanliha sekä makkarat. Kesäkeittiön savustusastiassa voi valmistaa myös perunat ja vihannekset eli savustusastialla kesäkeittiö muuntuu monipuoliseksi pihauuniksi. Lisäksi ruokaan saa hienon savuaromin, jolla saa ruualle uutta ulottuvuutta vaivattomasti.

Savustusastia laajentaa kesäkeittiön käyttömahdollisuuksia. Ruokaa voi valmistaa monipuolisesti yhdellä laitteella. Savustaminen ei vaadi myöskään kokilta jatkuvaa ruuan vahtimista vaan ruuan valmistusta voi odottaa rennosti muiden ruokailijoiden kanssa.

 

Helppokäyttöinen lisävaruste

Savustusastia on erittäin helppokäyttöinen lisävaruste. Kalaa savustaessa pohjalle asetetaan savustuspurut, päälle nostetaan rasvalautanen sekä sen päälle ritilä, johon kala asetetaan. Sen jälkeen astian voi nostetaan paikalleen kesäkeittiön vastusten päälle ja kansi suljetaan.

Nyt käännetään vain termostaatista päälle mieto lämpö ja laite hoitaa loput itsekseen. Muurikan savustusastia on mukavan kookas, sinne mahtuu hyvin esimerkiksi lähes kaksikiloinen lohi.

Kokeile lihan savustamista

Savunmaku sopii erinomaisesti myös lihalle. Porsaan sisäfile, broilerin- ja kalkkunan rintafileet ja riistalihat saavat savusta maistuvan lisäaromin.

Lihan savustamisessa liha laitetaan 5 – 8 minuuttia esikuumennettuun, tyhjään savustusastiaan. Savustin toimii aluksi 15 – 20 minuuttia uunina, jonka jälkeen savustimen pohjalle lisätään kourallinen leppälastuja. Kypsennys jatkuu vielä 10 – 15 minuuttia savun kera.

Näin lihan omaa makua ei peitetä, vaan lihaan saadaan hieno savunmaku. Halutessa lihaan saa voimakkaamman savunmaun, savustuspurut voi lisätä aiemmin. Kesäkeittiöön lisättävää savustusastiaa voi hyvin käyttää ympäri vuoden. Sopiva kypsennysaika ja etenkin savunantoaika kannattaa kokeilla ja löytää itselle sopiva makuvivahde.




Savustusreseptejä löytyy täältä



Teksti ja kuvat: Ari J. Vesa

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kesäasunnossakin kaivataan sähköä: Tänä kesänä pihat saavat lisää valoa

Vapaa-ajan asunnossa ei kannata tyytyä pariin pistorasiaan ja lamppuun keskellä kattoa. Ajanmukaistettu ja riittävä sähköistys mahdollistaa monta asiaa, joita perhe ja ystävät arvostavat. Niin sisällä kuin ulkona joka säällä. Lue lisää

Uutiset

Kesäasunnossakin kaivataan sähköä: Tänä kesänä pihat saavat lisää valoa

Vapaa-ajan asunnossa ei kannata tyytyä pariin pistorasiaan ja lamppuun keskellä kattoa. Ajanmukaistettu ja riittävä sähköistys mahdollistaa monta asiaa, joita perhe ja ystävät arvostavat. Niin sisällä kuin ulkona joka säällä. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiateollisuus luo kestävää yhteiskuntaa

Energia on läsnä kaikkialla yhteiskunnassa. Tulevaisuus on sähköisempi, kun sähkö korvaa muita energiamuotoja. Myös lämpö on osa toimivaa yhteiskuntaa. Sähkö- ja lämpöyhtiöt elävät muutoksessa, jossa keskiössä ovat asiakkaat ja energian tuottaminen ympäristöystävällisesti, tavoitteena ilmastoneutraali Suomi. Lue lisää

Energiatehokkuus

Energiatehokkuus on hyvä investointikohde

Energiatehokkuuden parantaminen on välttämätöntä kansainvälisiin haasteisiin vastaamiseksi ja se on kustannustehokas tapa parantaa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Energiatehokkuusinvestointeihin saa myös rahoitusta. Rahoitusvaihtoehtojen löytäminen saattaa olla haasteellista tiedon hajanaisuuden vuoksi. Lue lisää

Liikenne

Sähköautojen kauppa kiihtyy – Liikenteessä jo yli 3 miljoonaa sähköautoa

Viime vuonna myytiin maailmanlaajuisesti yli miljoona sähköautoa. Samalla rikottiin sähköautojen vuosimyyntiennätys. Maailman kaduilla ja teillä kulkee jo yli kolme miljoonaa sähköautoa. Nopeinta kasvu on Kiinassa, jossa myytiin viime vuonna lähes 580.000 sähköautoa. Lue lisää

Vertailut

Kiinnostaako uusi sähköauto – tutustu eri hankintatapoihin

Moni kuluttaja ei tunne autonsa todellisia kuluja. Jos laskee huolella autosta koituvat kaikki kulut, päädytään melko suuriin lukuihin. Lue lisää

Lämmitys

Lämpötilan nopea kohoaminen tuo riskin

Viimepäivien pakkaset ovat rasite vesikalusteille ja -putkille. Riski vesikalusteiden ja -putkien rikkoutumiselle kasvaa, kun kovat pakkaset jatkuvat useita päiviä. Sään lauhtuessa kannattaa tarkkailla putkien riskikohtia ja liitoksia tihkuvien vuotojen varalta. Ongelmia voi parhaiten ehkäistä ennakkoon, ihan kotikonstein. Lue lisää

Kodintekniikka

Kodin älykaiuttimet viitoittavat tulevaisuuteen

Älykaiutin vastaa kysymyksiin ja soittaa pyynnöstä musiikkia. Se osaa myös näyttää televisiossa Netflix-leffoja ja YouTube-videoita, ja tunnistaa jopa suomalaisen englannin aksentin. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvinautintoja kuin baristan tekemänä

Automaattinen kahvikone tekee sinusta parhaimmillaan baristan kotiisi. Parhaimmillaan laite jauhaa uutta tuoretta kahvia sekä annostelee oikean määrän vettä ja vaahdottaa maitovaahtoa. Juuri niin kuin sinä haluat. Lue lisää

Blogi

Puhumattomuuden kulttuuri

Soitin virastoon, ties mitä lie asiaa selvittääkseni. Homma tuli hoidettua ja mielestäni ihan kätevästi sekä säällisessä ajassa. Kun lopetin puhelun, niin perheen teini katsoi minua sillä tietyllä tavallaan. Ymmärsin heti, että olin tehnyt jotain peräti noloa. Lue lisää