Kodin sähköturvallisuutta ei kannata vähätellä

23.11.2017, klo 11:08Kommentteja 0

Millaisessa kunnossa kodin sähköjohdot ja pistokkeet ovat? Onko kodin sähkötyöhistoria tiedossa? Toimisiko kodissa jokin uusi valaistusratkaisu? Esimerkiksi näitä kysymyksiä toivoisi sähköasentaja kodeissa pohdittavan.


Kodin valaistuksen sähkötekniikkaa kannattaa Jukka Räsäsen mielestä päivittää muutenkin kuin turvallisuuden takia.

Sähköasentaja Jukka Räsänen tuli alalle kertomansa mukaan mutkien kautta.

– Tykkäsin nuorena puuhata tietokoneiden ja muun elektroniikan kanssa ja innostus siitä vain syveni. Aloitin Nurmijärvellä sähköalan perustutkinnon opiskelun, jonka suoritin loppuun oppisopimuskoulutuksena, kun siihen tuli tilaisuus.

Tästä on nyt kulunut kymmenisen vuotta ja työn monipuolisuus ja haasteellisuus pitää yhä Räsäsen työintoa yllä.

– En ole katunut, päinvastoin. Ala kehittyy nopeasti ja töitä on laidasta laitaan yrityksissä ja kodeissa, suurlähetystöistä aurinkovoimaloihin ja vaikkapa omakotitalon sähkökartoituksiin.

Jukka Räsänen on huolissaan siitä, että kotien turvallisuudessa ja kunnossapidossa putkityöt ja lvi-työt ovat usein tarkastusten kohteina. Sähköturvallisuus on jäänyt taka-alalle.

– Suomessa on hyvin vanhaakin asuntokantaa ja sähkötöiden historian dokumentointi voi olla todella puutteellista. Esimerkiksi vanhoissa omakotitaloissa olen huomannut usein tee se itse -sähkötöitä ja riskit saattavat olla paloturvallisuudessa todella suuret.

 

Sähkötarkastukset säännöllisiksi

Jukka Räsäsen mielestä kotien sähköturvallisuus tulisi käydä läpi ainakin viiden vuoden välein.

– Esimerkiksi kesämökeillä ja niin sanotuissa kakkoskodeissa olen huomannut, etteivät asukkaat ole reagoineet pistorasioiden kipinöintiin tai sirittävään ääneen keskuksissa. On hyvä muistaa, että lämpötilavaihtelut ja auringon uv-säteily haurastuttaa asennuskalusteiden ja kaapeleiden muoviosia. Mökeillä isojen huonekalujen takaa saattaa löytyä myös pienjyrsijöiden aiheuttamia vaurioita.

 

Yleistietämystä lisää

Kodin sähkö- ja sähköturvallisuusasioista voisi Jukka Räsäsen mukaan lisätä yleistietämystä.

– Iäkkäät ihmiset ymmärtävät melko hyvin sulakkeiden ja sähköasioiden päälle, mutta uusi sukupolvi on jo aika tietämätöntä eikä osaa olla huolissaan sähköturvallisuudesta niin kuin pitäisi.

Jukka Räsäsen mukaan omakotitalojen ja toki muidenkin talojen piha-alueiden valaistus on usein riittämätön.

– Hämärä ja pimeys antavat otolliset puitteet esimerkiksi varkaille. Myös ajastimella kytketyt kesämökkien valot on hyvä huomioida, jos asukkaat ovat poissa tai vaikkapa lomailevat pitkiä aikoja talvella. Valot kannattaa kytkeä niin, että ne ovat niin sanotusti normi ilta-aikaan päällä ja yöllä sitten pois käytöstä.

 

Valot kuntoon ikäihmisille

Kodin valaistuksen sähkötekniikkaa kannattaa Jukka Räsäsen mielestä päivittää muutenkin kuin turvallisuuden takia.

– Tarjolla on monipuolisia ja erilaiseen käyttöön räätälöityjä valaistusratkaisuja. Ajastimet, portaattomat säädöt ja uuden ajan älyratkaisut ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Myös ikäihmisten asumisen helpottamiseen on oikealla valaistuksella iso merkitys. Monesti esteettömyysratkaisuja pohditaan asunnon rakenteiden ja helppokulkuisuuden kannalta, mutta valaistus kannattaa ottaa tällaiseen suunnitteluun merkittäväksi osaksi mukaan.

 

Kalastus on lähellä sydäntä

Vapaa-aikana Jukka Räsänen viihtyy kalastuksen parissa sekä järvellä että merellä. Vakituista venepaikkaa ei ole ja vene kulkee trailerin matkassa, minne kulloinkin tekee mieli mennä.

– Alkavan talven hauet ovat nyt haussa Porvoon suunnalta.

Entä mikä on Räsäsen kalainen lempiherkku? Hauet päätyvät useimmiten veljille ja isälle ruokapöytään ja rehti mies kun Räsänen on, niin vastaus tulee kuin apteekkarin hyllyltä.

– Kyllä se lohi on ihan parasta kalaa ja sen kyllä haen kaupan tiskiltä.

Jukka Räsäsen mielestä kotien sähköturvallisuus tulisi käydä läpi ainakin viiden vuoden välein. 


Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Jukka Räsänen/arkisto


Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Energiateollisuuden Jukka Leskelä: Ilmastohaaste on ratkaistavissa

Energia-alaa edustavan Energiateollisuuden (ET) toimitusjohtaja Jukka Leskelä pitää hyvänä, että hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viesti kannustaa päättäjiä rohkeaan ilmastopolitiikkaan. Haaste on ratkaistavissa. Ilmastotutkijoiden sanoma on vakava, mutta ei lamaannuttava. Lue lisää

Uutiset

Taloyhtiöt mukaan energiansäästöviikolle

Ensi viikolla vietetään jälleen energiansäästöviikkoa. Myös taloyhtiöissä kannattaa osallistua ja taltuttaa omalta osalta energiahukkaa. Pienillä toimilla saadaan pidettyä taloyhtiön energiakustannuksia kurissa. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Taloyhtiöt mukaan energiansäästöviikolle

Ensi viikolla vietetään jälleen energiansäästöviikkoa. Myös taloyhtiöissä kannattaa osallistua ja taltuttaa omalta osalta energiahukkaa. Pienillä toimilla saadaan pidettyä taloyhtiön energiakustannuksia kurissa. Lue lisää

Liikenne

Uusi ennätys sähköautojen myynnissä

Sähköautojen myynnissä tehdään uusia ennätyksiä kuukausittain. Syyskuu ei tehnyt tähän vallitsevaan trendiin poikkeusta. Norjassa myydyistä uusista henkilöautoista 60 prosenttia oli ladattavia ja kokonaismyynnistä 45 prosenttia oli täyssähköautoja. Lue lisää

Vertailut

Sähköautolla pienimmät päästöt

Sähköauton lähipäästöt ovat nolla. Niiden lisääntymisellä onkin tulevaisuudessa iso merkitys kaupunkikeskustojen ilmanlaatuun. Myös elinkaaripäästövertailussa sähköautot menestyvät polttomoottoriautoja paremmin. Lue lisää

Lämmitys

Omakotitalon syksyiset huoltovinkit

Omakotitalossa ja muussa pientalossa asuvan on hyvä tarkistaa kiinteistön kunto ennen pakkasia. Pienellä vaivalla vältytään jäätyneiden putkien, lämmityksen riittävyyden tai veden tulvimisen kaltaisilta ongelmilta. Lue lisää

Kodintekniikka

Paristot ja akut ovat haluttua uusioraaka-ainetta

Paristokierrätyksen kauppakirettätyksen 10-vuotismerkkipäivää on syytä juhlia. Kymmenen vuoden aikana helposti saavutettavat keräyspisteet ovat lisänneet kierrätysintoa ja materiaalikierrätys kehittynyt huimasti. Lue lisää

Laiteuutuudet

Puhelin, joka kestää töissä ja vaativissa oloissa

Matkapuhelimen tai tabletin rikkoutuminen on varmasti jokaiselle tuttua. Oletko miettinyt miten nämä laitteet voivat kestää ihmisillä, jotka tekevät vaativia huolto- tai korjaustöitä ulkona sateessa ja pakkasessa vaativissa maasto-olosuhteissa? Heitä varten on kehitetty lujitettuja tietokoneita ja tabletteja sekä nyt myös puhelin. Lue lisää

Blogi

Jiäkuapin piällä on kualkiäryleitä

Ja se piaru, joka ruustinnalta pääsi, olokoho mun, ilmootti pappilan piika viarihillen. (Vanha pohjalainen sanonta). Pidän kotimaanmatkailusta. Kun reissaan, niin mukanani on aina pieni ruutuvihko, johon teen merkintöjä. Kerään Suomen eri alueiden värikkäitä sananlaskuja ja yksittäisiä murresanoja. Lue lisää