Liika lämpö ei ole terveellistä eikä taloudellista

03.11.2017, klo 11:03Kommentteja 0

Monessa suomalaisessa taloyhtiössä huoneilman lämpötila nousee talvisin liian korkeaksi. Sopiva lämpötila huoneilmalle on 21-22 °C.



Liian korkea sisäilman lämpötila voi aiheuttaa terveyshaittoja, kuten hengitystieoireita ja väsymystä. Liiallinen lämmittäminen kasvattaa nopeasti myös kustannuksia, sillä lämmönkulutus lisääntyy viisi prosenttia jokaista ylimääräistä lämpöastetta kohden.

Taloyhtiön kannattaa viestiä asukkaille lämmitykseen liittyvistä asioista ja kannustaa ottamaan ongelmatilanteissa yhteyttä isännöitsijään, huoltoyhtiöön tai taloyhtiön hallitukseen, muistuttaa Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy

Asuntojen ikkunat ja parvekkeiden ovet tulisi olla tiivistetty oikeaoppisesti ja ilmanvaihdon pitäisi toimia suunnitellulla tavalla. Esimerkiksi korvausilmareittejä ei saa tukkia kovimmillakaan pakkasilla.

 

Patteriverkosto kannattaa tasapainottaa

Jos huoneistojen välillä on talviaikaan yli kahden asteen eroja huoneilman lämpötiloissa, patteriverkosto voi olla epätasapainossa. Silloin saattaa olla tarvetta ilmanvaihdon ja patteriverkoston perussäädölle. Tilanteen selvittäminen ja korjaaminen kuuluvat aina LVI-alan ammattilaisille.

Taloyhtiöiden hallitusten on hyvä seurata lämmitysenergian, kiinteistösähkön ja veden kulutusta vähintään kuukausitasolla.

Hallituksen kannattaa reagoida nopeasti, jos seurannassa ilmenee jotakin poikkeavaa.

 

Asukkaan omat lämmitysvinkit

  • Seuraa asuntosi huoneilman lämpötilaa. Hanki lämpömittari ja sijoita se etäälle esimerkiksi kylmistä ikkunapinnoista ja ulkoseinistä.
  • Jos tuuletat, tee se nopeasti ja mahdollisuuksien mukaan ristivedolla. Muista kääntää patteritermostaatti kiinni tuuletuksen ajaksi.
  • Älä peitä termostaatilla varustettua patteria huonekaluilla, verhoilla tai muilla lämmön kulkua estävällä tai hidastavalla esteellä. Huoneilman tulee päästä termostaatin ympärille, jotta lämpötilan säätö onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos vesikiertoisen patterin alaosa on jatkuvasti lämmin ja yläosa kylmä, on patterissa ilmaa. Älä yritä korjata tilannetta itse, vaan ota yhteyttä taloyhtiöön ongelman ratkaisemiseksi.

Kuva: Scanstockphoto


Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Energiateollisuuden Jukka Leskelä: Ilmastohaaste on ratkaistavissa

Energia-alaa edustavan Energiateollisuuden (ET) toimitusjohtaja Jukka Leskelä pitää hyvänä, että hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viesti kannustaa päättäjiä rohkeaan ilmastopolitiikkaan. Haaste on ratkaistavissa. Ilmastotutkijoiden sanoma on vakava, mutta ei lamaannuttava. Lue lisää

Uutiset

Taloyhtiöt mukaan energiansäästöviikolle

Ensi viikolla vietetään jälleen energiansäästöviikkoa. Myös taloyhtiöissä kannattaa osallistua ja taltuttaa omalta osalta energiahukkaa. Pienillä toimilla saadaan pidettyä taloyhtiön energiakustannuksia kurissa. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energia-alaa valvotaan ja säännellään

Energia on erittäin merkityksellinen osa yhteiskuntaa, sen toimintaa, menestymistä ja viihtyisyyttä. Tämä merkityksellinen yhteiskunnallinen asema houkuttelee valvontaan ja sääntelyyn ja energia-alalla onkin muita teollisuustoimialoja enemmän toimialalle räätälöityä sääntelyä. Lue lisää

Energiatehokkuus

Taloyhtiöt mukaan energiansäästöviikolle

Ensi viikolla vietetään jälleen energiansäästöviikkoa. Myös taloyhtiöissä kannattaa osallistua ja taltuttaa omalta osalta energiahukkaa. Pienillä toimilla saadaan pidettyä taloyhtiön energiakustannuksia kurissa. Lue lisää

Liikenne

Uusi ennätys sähköautojen myynnissä

Sähköautojen myynnissä tehdään uusia ennätyksiä kuukausittain. Syyskuu ei tehnyt tähän vallitsevaan trendiin poikkeusta. Norjassa myydyistä uusista henkilöautoista 60 prosenttia oli ladattavia ja kokonaismyynnistä 45 prosenttia oli täyssähköautoja. Lue lisää

Vertailut

Sähköautolla pienimmät päästöt

Sähköauton lähipäästöt ovat nolla. Niiden lisääntymisellä onkin tulevaisuudessa iso merkitys kaupunkikeskustojen ilmanlaatuun. Myös elinkaaripäästövertailussa sähköautot menestyvät polttomoottoriautoja paremmin. Lue lisää

Lämmitys

Omakotitalon syksyiset huoltovinkit

Omakotitalossa ja muussa pientalossa asuvan on hyvä tarkistaa kiinteistön kunto ennen pakkasia. Pienellä vaivalla vältytään jäätyneiden putkien, lämmityksen riittävyyden tai veden tulvimisen kaltaisilta ongelmilta. Lue lisää

Kodintekniikka

Paristot ja akut ovat haluttua uusioraaka-ainetta

Paristokierrätyksen kauppakirettätyksen 10-vuotismerkkipäivää on syytä juhlia. Kymmenen vuoden aikana helposti saavutettavat keräyspisteet ovat lisänneet kierrätysintoa ja materiaalikierrätys kehittynyt huimasti. Lue lisää

Laiteuutuudet

Puhelin, joka kestää töissä ja vaativissa oloissa

Matkapuhelimen tai tabletin rikkoutuminen on varmasti jokaiselle tuttua. Oletko miettinyt miten nämä laitteet voivat kestää ihmisillä, jotka tekevät vaativia huolto- tai korjaustöitä ulkona sateessa ja pakkasessa vaativissa maasto-olosuhteissa? Heitä varten on kehitetty lujitettuja tietokoneita ja tabletteja sekä nyt myös puhelin. Lue lisää

Blogi

Jiäkuapin piällä on kualkiäryleitä

Ja se piaru, joka ruustinnalta pääsi, olokoho mun, ilmootti pappilan piika viarihillen. (Vanha pohjalainen sanonta). Pidän kotimaanmatkailusta. Kun reissaan, niin mukanani on aina pieni ruutuvihko, johon teen merkintöjä. Kerään Suomen eri alueiden värikkäitä sananlaskuja ja yksittäisiä murresanoja. Lue lisää