Sähköautoilla tulevaisuuden liiketoimintaa

04.04.2011, klo 13:07

Suomeen pyritään rakentamaan sähköisen liikenteen ja liikkumisen kansainvälinen innovaatiokeskittymä. Sähköautot, älykäs liikenne ja energiayhtiöiden älykkäät sähköverkot voivat synnyttää ympärilleen vahvaa liiketoimintaa.

- svsahkoautonlatauslow.jpg

Helsingissä allekirjoitettiin tammikuun lopulla yksityisen ja julkisen sektorin yhteinen tahdonilmaus sähköisen liikenteen ja siihen liittyvän liiketoiminnan konkreettisesta edistämisestä Suomessa.

Tavoitteena on rakentaa Suomeen sähköisen liikenteen ja liikkumisen kansainvälisen tason innovaatiokeskittymä. Alustavien arvioiden mukaan sähköisen liikenteen, älyliikenteen ja älykkäiden sähköverkkojen ympärille rakentuva uusi klusteri voi lähivuosina synnyttää jopa 10 miljardin euron arvosta uutta liiketoimintaa Suomeen. Avaimena ovat suuret veturiyritykset, kuten energia- ja verkkoyhtiöt.

Energiayhtiöt ovat jo panostaneet sähköautojen kehitystyöhön ja myös latausjärjestelmien kehittämiseen yhdessä teollisuuden kanssa. Sähköautot on yhdistetty myös tulevaisuuden älyverkkojen kehittämiseen, osana verkoston toiminnallista kehitystyötä.

 Merkittäviä kehittymismahdollisuuksia

- svsahkoautolow.jpg– Tämä hanke luo merkittäviä kehittymismahdollisuuksia teknologia-alan pk-yrityksille, sanoo Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen. – Pk-yritykset pitää nostaa meilläkin maan talousvetureiden eturiviin. Esimerkiksi Saksassa pienet ja keskisuuret teknologiayritykset vastaavat maan viennistä kahdesta kolmanneksesta. Meillä tämä luku on nyt vain yksi viidennes.

– Meillä pk-sektorin teknologiayritykset ovat tällä hetkellä pääosin alihankkijoita, toteaa Turunen ja uskoo niiden mahdollisuuksiin osana sähköisen liikenteen, älyliikenteen ja älykkäiden sähköverkkojen kehittämisessä ja tuotteiden valmistamisessa.

 Älykäs liikenne on tulevaisuutta

Nokia Siemens Networkin tutkimusjohtaja Lauri Oksanen toivoo, ettei Suomessa keskityttäisi pelkästään uuden teknologian kehittämiseen vaan katsottaisiin erityisesti palveluliiketoiminnan mahdollisuuksia. Näitä mahdollisuuksia sähköinen ja älykäs liikenne tuovat tullessaan.

– Älyliikenne tuo mukanaan lukuisia ansaintamahdollisuuksia liikenteen sujuvuutta edistävistä verkottuneista navigointipalveluista käyttäjäkohtaisiin ajoneuvoveroihin. Sähköautojen määrän kasvaessa, niillä voi tulevaisuudessa olla akkujensa kautta sähköverkkojen rasitusta tasaava rooli, kulkuneuvona olon lisäksi. Me olemme kehittämässä liiketoimintaa näiltä kaikilta alueilta.

 500 sähköautoa

Nokia Siemens Networksin johdolla tullaan kokoamaan ohjausryhmä, joka ryhtyy rakentamaan kansainvälistä innovaatiokeskittymää.

Tavoitteena on luoda pääkaupunkiseudulle 500 sähköauton koeajolaivue vuosien 2011 – 2012 aikana. Esimerkiksi Veho Group on käynnistänyt päämiestensä kanssa neuvotteluja maailmalla edelleen harvinaisten sähköautojen saamiseksi Suomeen. Ensimmäiset autot saapuvat meille jo maalis-huhtikuussa.

Alkuun yritysten ja yhteisöjen käyttöön tarjottavista autoista kootaan testilaivue. Näin kerätään tietoa siitä, miten sähköautot käyttäytyvät pohjoisissa oloissa.

 Autot osa designia

Helsingin muotoilupääkaupunkivuosi kytkeytyy myös tähän projektiin. Koko sähköautolaivue somistetaan WDC Helsinki 2012 -hankkeen toimesta.

– Näemme hankkeen meille läheisenä ja tärkeänä. Tässä toteutuu hyvin yksi hankkeen teemoista. Tämä on myös hanke, jossa toimimme tiennäyttäjänä maailman muille kaupungeille, toteaa kansainvälisen design-säätiön johtaja Pekka Timonen.

Samanlaisia testihankkeita on myös esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Suomessa tarjotaan hyvä testiympäristö maailmanlaajuisessa kokonaisuudessa.

 Ari J. Vesa

Tulosta

Uutiset

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Uutiset

Klikkauksesta jää jälki

Jätämme itsestämme datajälkiä tahtomattamme, mutta myös tarkoituksella. Somettajan kannattaa pohtia, mitä kaikkea haluaa itsestään kertoa. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiantuotannon päästöt vähenevät vauhdilla

Energiateollisuus ry on sitoutunut puolittamaan päästöt nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähköntuotannosta on jo yli 80 prosenttia päästötöntä ja myös lämmöntuotannon päästöt putoavat vauhdilla. Jo nykyisellään suomalainen sähkö on eurooppalaisissa päästövertailuissa kärkipaikoilla. Lue lisää

Energiatehokkuus

Maistiaisia 2020-luvun ruoasta

Ruokakulttuuri elää ja muuttuu. 2020-luvulla kasvisten käyttö lisääntyy ja pääsemme nauttimaan uudenlaisista mauista ja aterioista. Uutta voi syntyä myös vanhoista suomalaisista perinneruoista. Lue lisää

Liikenne

Latauspiste omalle kotipihalle

Sähköautojen, täyssähköautojen ja ladattavien hybridien myynti on kaksinkertaistunut jo muutaman vuoden. Kehitykselle ei näy loppua, joten latauspisteiden tarve kotipihoilla lisääntyy. Kotilataukset voidaan hoitaa julkisia latauspisteitä pienemmillä tehoilla, silloin paikkojen järjestäminen onnistuu taloyhtiöiden pihoillekin kohtuukustannuksin. Lue lisää

Vertailut

Liesituuletin pelastaa hajuilta, rasvalta ja kosteudelta

Keittiö ei ole vain paikka kokkailulle, vaan yhä useammin avoin osa kotia, jossa viihdytään ja samalla valmistetaan herkkuja tarjottaviksi. Ei olekaan sama pölähtääkö sieltä ilmaan hajuja, rasvaa ja kosteutta. Poistuvatko nämä kokkauksen sivutuotteet hyvällä liesituulettimella, Kuluttajalehti testasi 30 liesituuletinta valinnan tueksi. Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää

Kodintekniikka

Liesituuletin pelastaa hajuilta, rasvalta ja kosteudelta

Keittiö ei ole vain paikka kokkailulle, vaan yhä useammin avoin osa kotia, jossa viihdytään ja samalla valmistetaan herkkuja tarjottaviksi. Ei olekaan sama pölähtääkö sieltä ilmaan hajuja, rasvaa ja kosteutta. Poistuvatko nämä kokkauksen sivutuotteet hyvällä liesituulettimella, Kuluttajalehti testasi 30 liesituuletinta valinnan tueksi. Lue lisää

Laiteuutuudet

Jauha itse kahvisi

Kun haluat nauttia kahvin kaikista aromeista ja kahvin oikeasta mausta, kahvi kannattaa jauhaa itse. Smeg on tuonut kuluttajien saataville ammattimaisen kahvimyllyn, jolla voit jauhaa kahvisi 30 eri jauhatusasteeseen. Lue lisää

Blogi

Kolumni: Sähköjuna sen teki

Sähköjuna muutti elämäni reilut 50 vuotta sitten. Ei sellainen oikea sähköjuna, jolla matkustetaan töihin tai laskettelemaan Lappiin. Sitä paitsi oikeita sähköjunia ei Suomessa edes ollut 1960-luvun puolivälissä. Tässä tarinassa sähköjuna on ympyrää kiertävä leikkijuna. Niitä näkee yhä joulunaikaan kauppojen ikkunoissa tai mainoksissa, vaikka pikkupojat eivät sellaisia enää osaa mankua lahjaksi – eikä niitä enää juuri myydä lelukaupoissakaan. Lue lisää