Sähköautolla liikenteessä

09.06.2011, klo 12:11

Sähköauto? Pärjääkö sillä liikenteessä? Sopiiko se esimerkiksi perheen kakkosautoksi? Sähköauto herättää vielä paljon kysymyksiä, joihin etsimme vastauksia koeajamalla Mitsubishi i-MiEV, Citroen C-Zero ja Peugeot iOn täyssähköautot suomalaisessa liikenteessä.

- - svcit_p_autoedesta.jpg

Sähköauto on ollut tuloillaan jo vuosia. Niitä on tehty muunnoksina Suomessa ja muualla. Nyt ensimmäiset ovat päässeet jo perinteisten autotehtaiden liukuhihnoille. Ensimmäisenä perinteisistä automerkeistä Suomen markkinoille ehti Mitsubishi i-MiEV ja sen valmistamat sisarversiot Citroen C-ZERO ja Peugeot iOn.

Ensimmäisenä koeajoon sain Mitsubishin sähköautoon. Delta-auton Herttoniemen toimipisteessä Helsingissä odotti persoonallisen näköinen, kaksivärinen, lehdistön koeajokäyttöön varattu yksilö valmiiksi ladattuna. Tutustuminen autoon aloitettiin teknisen kouluttajan, Hannu Eklundin opastuksella.

Valmis kokonaisuus

- - svsahkoautedestap.jpgJo autoon tutustuttaessa kävi selville, ettei ainakaan Mitsubishin käyttö poikkea oleellisesti polttomoottorikäyttöisellä autolla ajamisesta. Auto käynnistetään avaimesta kääntämällä ja vaihteenvalitsimesta valitaan vaihde eteen tai taakse. Eteenpäin löytyy kolme valintaa ja taakse yksi. Perinteistä vaihdelaatikkoa autossa ei kuitenkaan ole, vaan eri valintoihin liittyy erilaisia toimintoja. Vaihdevalitsin on samanlainen kuin automaattivaihteisissa autoissa.

Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan tietää, näillä opastuksilla pääsee jo maantielle. Tietenkin tässä, kuten kaikissa muissakin teknisissä laitteissa pitää ja kannattaa tutustua kaikkiin toimintoihin ja käyttöohjeisiin.

Jo tässä vaiheessa näki, että Mitsubishi on valmis kokonaisuus, jonka autotehdas oli miettinyt jo suunnitteluvaiheessa alusta loppuun. Tämä on täysverinen auto ainakin kaupunkikäyttöön.

Kuin kolme veljestä

- - svpeu_p_latauksessa.jpgCitroen C-Zero, Peugeot iOn ja Mitsubishi iMiev ovat ulkoisesti samanlaisia. Kaikki valmistetaan Mitsubishin tehtaalla. Myös sisältä ne ovat lähes samanlaisia, eroina lähinnä verhoilujen väritykset.

Suurin ero on "vaihteenvalitsimessa". Kun Peugeotissa ja Citroenissa on yksi asento eteen ja taakse, on Mitsubishissa kolme asentoa eteenpäin. Mitsubishissa eri asentojen erot vaikuttavat "moottorijarrutukseen" eli lähinnä siihen miten tehokkaasti kaasunnostaminen vaikuttaa ajonaikaiseen lataukseen.

Kaikissa kolmessa akut lataantuvat myös ajonaikana, kun jarrutusvoimaa otetaan talteen. Citroenissa ja Peugeotissa on käytössä Mitsubishin vaihtoehdoista keskimmäinen. Maantielle Mitsubishiin voi valita vähemmän jarruttavan vaihtoehdon tai mäkiselle osuudelle enemmän jarruttavan vaihtoehdon. Tosin jarrutusvoiman talteenottoa säädellään myös jarrua painamalla. Jarrua painamalla saa latauksen tehoa nostettua. Kun autolla ajaa muutaman päivän, oppii helposti, millä tavoin sillä pääsee pisimmälle.

Sisään ja liikkeelle

- - svcit_p_takaa.jpgNämä sähköautot kuuluuvat kooltaan niin sanottuun miniautoluokkaan. Tilaa on kuitenkin riittävästi, jopa neljälle. Auto on lähes 80 senttimetriä pidempi kuin esimerkiksi 2,7 metriä pitkä Smart Fortwo. Eli istuin taka-asentoon ja 187 senttinen ja yli 100-kiloinen kuski mahtuu vielä hyvin sisään.

Sisään pääsee helpolla, ehkä penkkiä olisi mukavaa saada yhden tai kaksi pykälää taaksepäin, mutta pykäliä ei ole enempää. Autoon saa kuitenkin tämän kokoinenkin kuljettaja yllättävän hyvän ajoasennon. Taakse ei kannata enää yrittää tunkea samankokoista ihmistä, ainakaan samaan aikaan. Pienempi ihminen siellä vielä istuu mukavasti. Päätila ei korkeasta autosta lopu kesken.

Muistettava käynnistää

- - svsahkoautsivulta2p.jpgKun sähköautoon on istuduttu sisälle ja turvavyö kiinnitetty, ei muuta kuin jarrupoljin pohjaan, vaihde päälle ja kaasua. Ei liikettä? Ai niin auto piti käynnistää.

Kiinni virta-avaimesta. Ensin radioasento, virta päälle ja startti, aivan kuin tavallisessa autossa. Ensin kuuluu pieni pim, kulutusmittari ponnahtaa nolla-asentoon ja mittaristoon syttyy ready-valo. Ready-valo kertoo, että auto "käy"! Jarru uudelleen pohjaan, vaihde päälle ja kaasua, nyt ollaan jo liikkeellä, äänettömästi! Mukavaa!

Meluavien joukossa

- - svpeu_p_takakulma.jpgAjaminen sähköautolla on hauskaa ja helppoa. Nykyautoista poiketen Peugeot, Citroen ja Mitsibishi ovat takavetoisia. Se ei ainakaan kesäkelillä tuo ajotuntumaan juurikaan eroa.

Auton käytös on tasapainoinen ja ajo-ominaisuudet hyvät niin kaupungissa kuin 130 kilometrin huippunopeudella moottoritiellä. Ajo-ominaisuudet ovat kilpailukykyiset pikkuautoluokassa. Lattian alla olevien akkujen ansiosta painopiste on alhaalla ja kulku vakaata.

Myös viimeistely tuntuu olevan kohdallaan. Ylimääräisiä vitinöitä tai kolinoita ei kuulu. Pieni sähkömoottorin "vinkuna" ja siinä kaikki. Helsingissäkin kuuden jälkeen aamulla saa ajoittain kuunnella luonnon ääniä. Vasta sähköautolla ajaessa huomaa miten paljon ylimääräistä hälinää ja meteliä liikenne tuo. Sähköautolla huomaa liikkuvansa hiljaa meluavien kanssaautoilijoiden joukossa.

Liikenteessä sähköauto on mukavan leppoisa. Moottori vääntää vahvasti heti liikkeelle lähdöstä saakka. Vaihtamisesta ei tarvitse huolehtia. Pitää vain huolehtia siitä, ettei paina kaasua liikaa, sillä sähköauto on pirteä kulkija. Se kiihtyy haluttuun vauhtiin isompien tahdissa, usein jopa nopeammin. Jarrut ovat tasapainoiset ja poljinvoiman tarve normaali.

Jarrua painaessa tai oikeastaan pysähtyessä kannattaa varautua siihen, että jalankulkijoiden kiinnostus hiljaista kulkijaa kohtaan herää. Ratin takaa näkee iMiEVillä ajaessa usein iloisia ilmeitä. Kun pysähdytään, autoa lähestytään, yrittäen kuulla, käykö se!

 Hyvin varusteltu

- - svcit_p_kojelauta.jpgKaikki koeajetut sähköautot ovat hyvin varusteltuja pikkuautoja. Varustelutaso on runsas. Vakiovarusteluun kuuluu muun muassa ABS-jarrut, EBD-jarrupaineen säätö ja hätäjarrutehostin, ajovakauden- ja pidonhallintajärjestelmä, kuusi turvatyynyä, RISE-turvakori, led-takavalot, sähköinen ohjaustehostin ja ilmastointi sekä tietysti lämmitys.

Sähköisesti säädettävät, lämmitettävät ja koria vasten taittuvat peilit sekä kuljettajan istuimen lämmitys ovat myös varustelistalla.

Lisää polttoainetta

- - svpeu_p_latauksessa.jpgNykyisellään sähköautolla ei vielä voi lähteä, ainakaan kiireellä satojen kilometrien päähän. Standardin mukainen toimintasäde on noin 150 kilometriä. Käytännössäkin toimintasäde pyörii reilusti yli sadan kilometrin, tietenkin kaikki on kiinni ajotavasta ja esimerkiksi ilmastoinnin tai lämmityslaitteen käytöstä. Kaikissa autoissa kulutus riippuu kaasupolkimen asennosta.

Sähköauto sopii rauhalliseen ajoon. Sillä ehtii, vaikka kulutusmittari olisi valtaosan ajasta eco-asteikolla. Sähköauto on siitä erikoinen kulkupeli, että sillä pääsee rauhallisesti ajaen pidemmälle kaupingissa kuin maantiellä. Tämä johtuu jo aiemmin kerrotusta jarrutusvoiman talteenotosta eli auto lataa aina akkuja, kun vauhtia hidastetaan nostamalla kaasua tai painamalla jarrua.

Auton mittaristossa on asetus, josta voi seurata jäljellä olevaa ajomatkaa. Koska autossa on jarrutusenergian talteenotto, lisääntyy mittarin näyttämä ajomatka tietyissä tilanteissa. Ikiliikkujaa ei kuitenkaan tässäkään vaiheessa ole keksitty, vaan akut tyhjenevät ajomatkan edetessä.

Auto ladataan normaalilla verkkovirralla, jolloin latausaika on kuusi tuntia tyhjästä täyteen. Ja voihan autoa ladata päivälläkin esimerkiksi työpaikalla tai kauppakeskusten ilmaisilla latauspaikoilla.

Autossa on valmiina myös pikalatauspistoke, jolla auto saadaan ladattua puolessa tunnissa 80 prosentin latausasteeseen. Tämä vaatii kuitenkin tietynlaisia, tasavirtaa syöttäviä latausasemia, joita meiltä ei toistaiseksi löydy. Kun näitä saadaan, voi sähköautolla matkata kauemmaskin.

Sopii myös maantielle

- - svsahkoautoyhdistaminenv.jpgKyllä näillä sähköautoilla voi lähteä myös kaupungin ulkopuolelle. Matka 79 kilometrin päässä olevalle mökille onnistui hienosti. Rajoitettu 130 kilometrin huippunopeus sopii myös moottoritielle, mutta sähkönkulutuksen kannalta valitsin reitiksi vanhan, pääosin 80 kilometrin nopeusrajoituksen alaisen tien. Mökille saavuttaessa oli tietokoneen mukaan ajomatkaa jäljellä vielä kymmeniä kilometrejä.

Latauksen jälkeen taas tienpäälle ja kohti kaupunkia. 79 kilometriä kaupunkiin. Päätin tämän jälkeen kokeilla riittääkö Peugeot iOn:in akuissa vielä virtaa normaalin päivän kaupunkiajotarpeeseen.  Kyllä riitti. Kun saavuin kotiin, näytti auton kilometrimittari ajetuksi kilometrimääräksi 116 kilometriä ja ajotietokone kertoi, että vastaavalla ajolla pääsisin vielä 17 kilometriä eli silloin kokonaismatkaksi olisi tullut jo 133 kilometriä. Ei lainkaan huono saavutus.

Tämän ajon aikana ei käytetty ilmastointilaitetta, vaan auto tuuletettiin avaamalla takaikkunat. Radio oli päällä koko ajon aikana, mutta muuta ylimääristä sähkönkulutusta vältettiin. Tietenkin Suomen lain vaatimat valot olivat päällä. 

Tulevaisuuden ratkaisu

Citroen C-Zero, Mitsubishi iMiev ja Peugeot iOn jättivät hyvän mielen. Tällaisen sähköauton voisi hankkia vaikka heti kakkosautoksi tai ainoaksikin autoksi, jos liikkuisi pääosin kaupungissa. Se ettei sähköautoa tullut vielä tilattua johtuu ainoastaan niiden hinnasta.

Mitsubishi maksaa ainakin toistaiseksi 40.990 euroa, josta arvioitu autoveron osuus on 4.726,87 euroa, Peugeot 41.088,26, josta arvioitu autoveron osuus 4.738,26 ja Citroen 40.997,84 josta arvioitu autoveron osuus 4.727,84 euroa. Tavalliseen pikkuautoon verrattuna hinta on korkea, mutta saahan sillä uusinta tekniikkaa ja päästöttömän ajopelin.

Sähköauto on valmis kaupunkiliikenteeseen ja lyhyeen maantieliikenteeseen. Se on tulevaisuuden ratkaisu, joka on täällä jo nyt.

Teksti ja kuvat: Ari J. Vesa

Tulosta

Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Raparperi on kirpeä herkku

Raparperi on jokaiselle suomalaiselle tuttu kirpeän hapan kasvi. Raparperi tuottaa satoa jo aikaisin keväällä, kun muut kasvit vasta ihmettelevät tulevan kesän haasteita. Lisäksi raparperi viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla kaikkialla Suomessa. Siksi raparperista valmistetut herkut ovat suomalaisen keittiön kestosuosikkeja. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiaverojärjestelmä vaatii kokonaisremontin

Sitran Kestävän verotuksen raportissa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä asteittain työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää