Sähköverkkojen säävarmuuteen panostetaan

21.02.2018, klo 13:39Kommentteja 0

Sääolot ovat usein arvaamattomia. Myrskyt, tuulet, tykkylumet ja muut sähkönjakeluunkin vaikuttavat ilmiöt ovat lisääntyneet. Onneksi sähkönjakelun varmuuteen on panostettu ja investoinnit säävarmoihin verkkoihin jatkuvat myös lähivuodet.


 

Aivan katkottomaksi sähkönjakelua ei saada, mutta varmuus paranee jatkuvasti.

Tänäkin vuonna on osissa Suomea jouduttu kokemaan tykkylumen aiheuttamia sähkökatkoja, joista on seurannut asiakkaille päänvaivaa. Sähköverkkoihin tehdään vuosittain miljoonainvestointeja, joilla asiakkaiden sähkönsaannin varmuutta parannetaan.

– Myös sähkömarkkinalaki velvoittaa yhtiöt laittamaan verkot kuntoon vuoteen 2028 mennessä. Tilanne paranee vuosi vuodelta, mutta vielä kaikki ei ole valmista. Verkkoihin investoidaan Energiaviraston laskelmien mukaan lähes 9 miljardia euroa 15 vuoden aikana, kertoo sähköverkkoasiantuntija Esa Niemelä Energiateollisuudesta.

Myös esimerkiksi hajautetun tuotannon yleistyminen ja älykkään energiajärjestelmän päälle kehittyvät uudet palvelut kuten kysyntäjousto, energiavarastot ja sähköautojen lataus tuovat sähköverkoille uusia vaatimuksia.

 

Investoinnit purevat toimitusvarmuuteen

– Toimitusvarmuusinvestoinnit purevat vähitellen. Toimitusvarman verkon piiriin kuuluvien asiakkaiden määrä kasvoi Energiateollisuuden selvityksessä vuosina 2014–2016 noin 300 000:lla.

Sähkönjakelu on tiukasti viranomaisten valvomaa. Jakeluyhtiöiden on laadittava ja ylläpidettävä varautumissuunnitelmaa häiriötilanteiden varalle. Lisäksi yhtiöiden on ylläpidettävä, kahden vuoden välein viranomaisille toimitettavaa jakeluverkon kehittämissuunnitelmaa.

 

Johdot metsistä teiden varsille?

Ratkaisuina lumikuormaongelmiin on mediassa pyöritelty johtokatujen leventämistä ja johtojen siirtämistä metsistä teiden varsille. Suomessa on keskijännitejohtoja 145 000 kilometriä. Ilmajohtoja näistä on lähes 120 000 kilometriä. Ilmajohdoista noin puolet kulkee metsissä. Johtokatujen leventäminen nykyisestään ei ole mahdollista ilman merkittävää haittaa metsänhoidolle.

– Johtojen siirtäminen pois metsistä teiden varsille olisi kestävä ratkaisu. Johtojen kunnossapito helpottuisi tien varressa. Maantiealueet ovat muutenkin hyvä paikka johdoille, koska siellä niistä aiheutuu maanomistajille vähiten haittaa, sanoo Niemelä.

Haasteena on kuitenkin se, että sijoitusluvan saamisen ehdot maantien reunaan ovat hyvin tiukat verrattuna muihin alueisiin. Olisi tärkeää, että parhaillaan uusittavana oleva maantielaki toisi tilanteeseen helpotusta.

Johtojen siirtämisen ohella toimitusvarmuutta parannetaan muun muassa maakaapeloinnilla, verkostoautomaatiolla sekä raivaamalla johtokatuja ja vierimetsiä.

 

Paikalliset olosuhteet huomioiden

Suomessa lähes 80 verkkoyhtiötä valitsevat keinot verkon uusimiseen ja parantamiseen paikallisissa olosuhteiden ja toimintaympäristön mukaan, asiakkaiden etuja korostaen.

– Sähkömarkkinalaki takaa kyllä sen, että yhtiöt kohdistavat resurssinsa verkkojen saneeraamiseen ja että urakka on valmis ensi vuosikymmenen aikana. Investointien kustannustehokkaan ja nopean läpiviennin kannalta on kuitenkin tarpeen sujuvoittaa luvitusta ja hyödyntää nykyistä enemmän yhteisrakentamista, korostaa Niemelä.

Teksti. Ari J.Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Hyvä pihasähköistys on nykyaikaa

Valoisat illat ja aurinkoiset ilmat houkuttelevat pihatöihin. Pihaa ja sen käyttöä suunnitellessa kannattaa muistaa sähköistys ja valaistus. Nykyaikaisella pihalla sähköllä on monta tehtävää, eikä yksi pistorasia ulkoseinässä ja jatkojohto ole enää riittävä ratkaisu. Lue lisää

Uutiset

Reilua matkailua Suomessa

Reilussa matkailussa maksimoidaan matkailun positiiviset vaikutukset ja minimoidaan negatiiviset. Lähiseutumatkailu on ympäristöteko. Lue lisää

Pääkirjoitus

Suomen energiantuotanto panostaa uusiutuviin

Suomessa sekä sähkön- että kaukolämmöntuotanto on saavuttanut vuodelle 2020 asetetut uusiutuvien energioiden käyttötavoitteet jo 2014. Suomessa uusiutuvien energioiden käytössä ollaan EU:ssa kärkisijoille, heti toisena Ruotsin jälkeen. Lue lisää

Energiatehokkuus

Energiatehokkuus on hyvä investointikohde

Energiatehokkuuden parantaminen on välttämätöntä kansainvälisiin haasteisiin vastaamiseksi ja se on kustannustehokas tapa parantaa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Energiatehokkuusinvestointeihin saa myös rahoitusta. Rahoitusvaihtoehtojen löytäminen saattaa olla haasteellista tiedon hajanaisuuden vuoksi. Lue lisää

Liikenne

Sähköisissä kulkuvälineissä on valinnanvaraa: kaikki eivät sovellu katukäyttöön

Sähköpyörien ja muiden sähköisten kulkuvälineiden odotetaan lisääntyvän pyöräteillä ja kaduilla. Kaikki myynnissä olevat laitteet eivät kuitenkaan ole laillisia yleisille teille. Lue lisää

Vertailut

Kiinnostaako uusi sähköauto – tutustu eri hankintatapoihin

Moni kuluttaja ei tunne autonsa todellisia kuluja. Jos laskee huolella autosta koituvat kaikki kulut, päädytään melko suuriin lukuihin. Lue lisää

Lämmitys

Lämpötilan nopea kohoaminen tuo riskin

Viimepäivien pakkaset ovat rasite vesikalusteille ja -putkille. Riski vesikalusteiden ja -putkien rikkoutumiselle kasvaa, kun kovat pakkaset jatkuvat useita päiviä. Sään lauhtuessa kannattaa tarkkailla putkien riskikohtia ja liitoksia tihkuvien vuotojen varalta. Ongelmia voi parhaiten ehkäistä ennakkoon, ihan kotikonstein. Lue lisää

Kodintekniikka

Kodin älykaiuttimet viitoittavat tulevaisuuteen

Älykaiutin vastaa kysymyksiin ja soittaa pyynnöstä musiikkia. Se osaa myös näyttää televisiossa Netflix-leffoja ja YouTube-videoita, ja tunnistaa jopa suomalaisen englannin aksentin. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvinautintoja kuin baristan tekemänä

Automaattinen kahvikone tekee sinusta parhaimmillaan baristan kotiisi. Parhaimmillaan laite jauhaa uutta tuoretta kahvia sekä annostelee oikean määrän vettä ja vaahdottaa maitovaahtoa. Juuri niin kuin sinä haluat. Lue lisää

Blogi

Puhumattomuuden kulttuuri

Soitin virastoon, ties mitä lie asiaa selvittääkseni. Homma tuli hoidettua ja mielestäni ihan kätevästi sekä säällisessä ajassa. Kun lopetin puhelun, niin perheen teini katsoi minua sillä tietyllä tavallaan. Ymmärsin heti, että olin tehnyt jotain peräti noloa. Lue lisää