Suomen vanhin tuulipuisto päätyy kierrätykseen: Purku alkoi Korsnäsissä

07.09.2017, klo 16:54Kommentteja 1

Korsnäsin 26-vuotiaiden tuulivoimalaisten purkaminen on aloitettu. Aikaisemmin Suomessa ei ole purettu käytöstä poistuvia tuulivoimalaitoksia.

Korsnäsin tuulivoimalaitokset purkaa Delete Oy. Tuulivoimalaitosten purkaminen on uutta myös jätteiden ja kierrätysmateriaalin ammattilaisille.

— Opimme purkuprojektista paljon. Työturvallisuusasiat on pidettävä tiukasti mielessä, kun työskentelemme 30 metrin korkeudessa nosturilla. Joudumme punnitsemaan työmenetelmät tarkasti, kertoo purkutöistä vastaava Janne Salonen Delete Oy:stä.

Suurin osa purkutöistä kertyvästä kierrätysmateriaalista on rautaa. Tuulivoimalaitoksen purkujätteistä 85 prosenttia voidaan kierrättää teollisuuden raaka-aineiksi. Raudan lisäksi purkamisesta kertyy sähkömoottoreita, kaapelia, vaihteistoja ja vaihteistoöljyä. Purkuvaiheessa vaihteistot jätetään ehjäksi, jotta niiden sisällä olevan vaihteistoöljyn kierrättäminen olisi helpompaa.

— Vaihteistot toimitetaan öljyineen kierrätykseen, jolloin öljy erotellaan metallista vastaanottopaikassa, Salonen valottaa.

Loput 15 prosenttia kierrätykseen kelpaamattomasta materiaalista voidaan ainakin osittain käyttää energiajakeina.

Salosen mukaan nykyisin suurin osa purkutöissä syntyvästä materiaalista on kierrätyskelpoista. Ainoastaan asbesti on sellaista, jota ei voi kierrättää.

— Korsnäsin tuulivoimalaitosten purkutöissä syntyvästä materiaalista lasikuitu on haastavinta kierrätyksen näkökulmasta. Tosin sitäkin pystytään joiltakin osin käyttämään energiajakeina. Tässä kohteessa varsinaisia haitta-aineita, kuten asbestia, ei synny lainkaan.

Muuttuva tuuli ja korkeus haasteellisia

Korkealla tapahtuva nosturityöskentely ja yläilmoissa jatkuvasti muuttuva tuuli lisäävät purkutyön haasteellisuutta.

— Turvallisuus on kaikessa työskentelyssä tärkein kriteeri ja turvallisuusasioiden on oltava kunnossa joka hetki, Salonen toteaa.

— Voimakkaan tuulen vuoksi työskentelyajankohtia joudutaan silloin tällöin siirtämään. Tällaisessa tapauksessa ei auta muu kuin odottaa tuulen laantumista.

Salosen mukaan polttoleikkaaminen korkealla on vaativaa. Pelkästään tuuli ja työskentelykorkeus eivät tee työstä vaikeaa — myös tulipaloriskit on otettava huomioon.

— Palovaaran voivat aiheuttaa esimerkiksi rasvaiset osat ja vaihteistoöljyt.


Roottori irrotetaan ja lasketaan nosturilla maahan. Tämän jälkeen se pilkotaan polttoleikkaamalla.


Poikkeuksellinen kohde

Korkean rakennuksen purkamiseen verrattuna tuulivoimalaitos on purkumenetelmiltään poikkeuksellinen — jo pelkästään sen vuoksi, että laitos on polttoleikattava pienemmiksi osiksi yläilmoissa.

— Aluksi voimalaitoksen yläosasta leikataan irti roottori, joka lasketaan nosturilla alas. Maassa roottorista irrotetaan lavat polttoleikkaamalla. Tämän jälkeen tornista irrotetaan konehuone. Lopuksi pystyssä on pelkkä torni, jonka yläpäähään tehdään reikiä nosturin kiinnikkeitä varten. Tämän jälkeen torni leikataan juuresta poikki. Noin 30-metrinen torni saadaan tällä tavalla kaadettua hallitusti maahan nosturin avulla, Salonen kertoo.

Maassa torni pilkotaan viideksi noin kuuden metrin pituiseksi palaseksi, jotka vielä halkaistaan. Tämän jälkeen tornin kappaleet nostetaan kuorma-autoon ja kuljetetaan kierrätettäviksi.

Katso video Korsnäsin tuulipuiston purkutyöstä


Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


kirjoitti pe 8. syyskuuta 2017 14.05.26

Kari Koo

Ei mennyt kierrätysprosentit lähimainkaan oikein.
Olisiko oikea luku 10% - 20%

Suurin osa tuulimyllyn materiaaleista on perustuksissa.
Se jäi kierrättämättä eikä kelpaa suuremman myllyn perustaksi.

Uutiset

Kesäasunnossakin kaivataan sähköä: Tänä kesänä pihat saavat lisää valoa

Vapaa-ajan asunnossa ei kannata tyytyä pariin pistorasiaan ja lamppuun keskellä kattoa. Ajanmukaistettu ja riittävä sähköistys mahdollistaa monta asiaa, joita perhe ja ystävät arvostavat. Niin sisällä kuin ulkona joka säällä. Lue lisää

Uutiset

Kesäasunnossakin kaivataan sähköä: Tänä kesänä pihat saavat lisää valoa

Vapaa-ajan asunnossa ei kannata tyytyä pariin pistorasiaan ja lamppuun keskellä kattoa. Ajanmukaistettu ja riittävä sähköistys mahdollistaa monta asiaa, joita perhe ja ystävät arvostavat. Niin sisällä kuin ulkona joka säällä. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiateollisuus luo kestävää yhteiskuntaa

Energia on läsnä kaikkialla yhteiskunnassa. Tulevaisuus on sähköisempi, kun sähkö korvaa muita energiamuotoja. Myös lämpö on osa toimivaa yhteiskuntaa. Sähkö- ja lämpöyhtiöt elävät muutoksessa, jossa keskiössä ovat asiakkaat ja energian tuottaminen ympäristöystävällisesti, tavoitteena ilmastoneutraali Suomi. Lue lisää

Energiatehokkuus

Energiatehokkuus on hyvä investointikohde

Energiatehokkuuden parantaminen on välttämätöntä kansainvälisiin haasteisiin vastaamiseksi ja se on kustannustehokas tapa parantaa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Energiatehokkuusinvestointeihin saa myös rahoitusta. Rahoitusvaihtoehtojen löytäminen saattaa olla haasteellista tiedon hajanaisuuden vuoksi. Lue lisää

Liikenne

Sähköautojen kauppa kiihtyy – Liikenteessä jo yli 3 miljoonaa sähköautoa

Viime vuonna myytiin maailmanlaajuisesti yli miljoona sähköautoa. Samalla rikottiin sähköautojen vuosimyyntiennätys. Maailman kaduilla ja teillä kulkee jo yli kolme miljoonaa sähköautoa. Nopeinta kasvu on Kiinassa, jossa myytiin viime vuonna lähes 580.000 sähköautoa. Lue lisää

Vertailut

Kiinnostaako uusi sähköauto – tutustu eri hankintatapoihin

Moni kuluttaja ei tunne autonsa todellisia kuluja. Jos laskee huolella autosta koituvat kaikki kulut, päädytään melko suuriin lukuihin. Lue lisää

Lämmitys

Lämpötilan nopea kohoaminen tuo riskin

Viimepäivien pakkaset ovat rasite vesikalusteille ja -putkille. Riski vesikalusteiden ja -putkien rikkoutumiselle kasvaa, kun kovat pakkaset jatkuvat useita päiviä. Sään lauhtuessa kannattaa tarkkailla putkien riskikohtia ja liitoksia tihkuvien vuotojen varalta. Ongelmia voi parhaiten ehkäistä ennakkoon, ihan kotikonstein. Lue lisää

Kodintekniikka

Kodin älykaiuttimet viitoittavat tulevaisuuteen

Älykaiutin vastaa kysymyksiin ja soittaa pyynnöstä musiikkia. Se osaa myös näyttää televisiossa Netflix-leffoja ja YouTube-videoita, ja tunnistaa jopa suomalaisen englannin aksentin. Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvinautintoja kuin baristan tekemänä

Automaattinen kahvikone tekee sinusta parhaimmillaan baristan kotiisi. Parhaimmillaan laite jauhaa uutta tuoretta kahvia sekä annostelee oikean määrän vettä ja vaahdottaa maitovaahtoa. Juuri niin kuin sinä haluat. Lue lisää

Blogi

Puhumattomuuden kulttuuri

Soitin virastoon, ties mitä lie asiaa selvittääkseni. Homma tuli hoidettua ja mielestäni ihan kätevästi sekä säällisessä ajassa. Kun lopetin puhelun, niin perheen teini katsoi minua sillä tietyllä tavallaan. Ymmärsin heti, että olin tehnyt jotain peräti noloa. Lue lisää