Saisiko olla lämmin voileipä?

21.02.2018, klo 16:26Kommentteja 0

Pikkunälkään, evääksi tai vaikkapa illanistujaisiin sopii hyvin lämmin voileipä eli kotoisammin sanottuna tuttu toast. Perinteinen, pulleahkoksi täytetty pieni kolmioleipä saa rinnalleen myös pariloituja panineja, wrappeja tai vaikkapa makeita ja suolaisia vohveleita, riippuu siitä, että millaisen laitteen valitsee.

Perinteinen kinkku-juusto toast on varma klassikko, mutta ehkäpä ainakin illanistujaisiin tai ainaisena vaihtoehtona hiukan tylsäkin.

Kylmä pakkaspäivä houkutteli kokeilemaan vähän erilaista makua ja haastamaan perinteisen kolmioleivän.

Kanan minuuttipihvit paistettiin ensin pannulla cajun- ja currymaustettuna. Pannulle nosteltiin myös vuohenjuustorenkaita hiukan pehmenemään ja myös sipulirenkaat saivat kauniin värin.

Samalla paahtoleivät voideltiin yrttijuustolla ja leipien päälle aseteltiin hiukan tomaattia ja tuoretta basilikaa ja ripaus minttuakin.

 

Täyttöalustoissa eroja

Koska voileipägrillien täyttöalustat olivat hyvinkin erikokoisia ja syvyisiä, niin koekeittiössä otettiin varman päälle ja tehtiin suhteellisen ohuita kanapihvisuikaleita, jotta leipien korkeus vastasi suunnilleen klassikko kolmioleipiä.

Suuri pieni jätti Sage otettiin heti tositoimiin ja nopeasti kuumenevalla parilla-alustalla kypsyivät kanan minuuttipihvit todellakin hetkessä. Samassa myös tomaatit saivat väriä pintaan ja iso pinta-ala olisi mahdollistanut isommallekin seurueelle kätevän kokkauksen.

On mukava huomata, että perinteiset voileipägrillit ovat saaneet rinnalleen myös uutta ajattelua ja muotoilua ja esimerkiksi supersuosittujen paninienkin valmistus onnistuu monella laitteella.


 

Oma käyttötarve ratkaisee

Kaikki laitteet ajavat hyvin asiansa. Pari voileipägrilliä edustaa selkeästi kolmioleipäklassikkoja ja ovat selkeästi vaatimattomampia, mutta sopivat hyvin peruskäyttöön.

On hyvä muistaa, että paahtoleipien maailmassakin on tapahtunut kehitystä, joten Iso Paahto tai vastaava on myös hyvä saada painettua kivutta toastiksi.

Kaikissa laitteissa on yksi yhtäläisyys. Virtajohto ei ole järin pitkä missään laitteessa ja ainakaan keittiöön ei toivoisi jatkojohtoa.

Kaikissa laitteissa on paistotulos ja rapeus hyvä ja täytteet pysyivät sisällä napakasti. Puhdistus on myös helppoa. Ja suojatussa jousituksessa ei löytynyt moitittavaa.

 

Käyttö ratkaisee valinnan

Edullisimmissa laitteissa ei ole juuri mahdollisuuksia toastin ”kasvattamiselle” erilaisin täyttein. Ainoat monitoimi-ihmeetkin ovat päässeet koekäyttöön mukaan eli Logik ja Sage, joka edustaa monipuolista kotikeittiön kuninkuusluokkaa.

Voileipägrillien hintahaarukka vaihtelee runsaasta kympistä satoihin euroihin ja oma käyttö ratkaisee valinnan. Jos laite on vähänkin kovemmalla käytöllä, monipuolisuuteen kannattaa tutustua ja ei ole hullumpaa, jos laitteessa hoituvat wrapit, paninit ja vaikkapa hampurilaiset.

Ehdottomasti suositeltava hankinta koteihin.







Teksti: Mirkka Kortelainen

Kuvat: Scanstockphoto, Jyrki Kortelainen ja valmistajat

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Uutiset

Kotipihasta perhosten paratiisi

Haluaisitko, että pihallasi lentelisi paljon kauniita päiväperhosia? Tämä on usein vain järjestelykysymys. Lue lisää

Uutiset

Raparperi on kirpeä herkku

Raparperi on jokaiselle suomalaiselle tuttu kirpeän hapan kasvi. Raparperi tuottaa satoa jo aikaisin keväällä, kun muut kasvit vasta ihmettelevät tulevan kesän haasteita. Lisäksi raparperi viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla kaikkialla Suomessa. Siksi raparperista valmistetut herkut ovat suomalaisen keittiön kestosuosikkeja. Lue lisää

Pääkirjoitus

Energiaverojärjestelmä vaatii kokonaisremontin

Sitran Kestävän verotuksen raportissa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä asteittain työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verottamiseen. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Liikenne

Sähköauto ladataan useimmiten kotona

Sähköauton lataaminen on kotona helppoa. Omakotitalossa päätöksen omasta latauspisteestä voi tehdä itse, taloyhtiöissä tarvitaan taloyhtiön päätös sähköautojen latauspisteiden toteuttamisesta. Ennen lataamista tai latauspisteen hankintaa on selvitettävä kiinteistön sähköjärjestelmän mitoitus ja pistorasioiden soveltuvuus jatkuvaan lataamiseen. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Blogi

Suomelle euroviisuvoitto!

Savu ei hälvene vuoden 2002 Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestettyjen lintujen euroviisujen ympäriltä. Lue lisää