MÄMMI – terveellinen pääsiäisherkku

MÄMMI – terveellinen pääsiäisherkku

08.04.2020

Pääsiäisenä herkutellaan monessa kodissa mämmillä. Parasta mämmiä saa valmistamalla sen itse. Valmistaminen vaatii kuitenkin aikaa. Tämä pääsiäisherkku kannattaa tehdä ajoissa, koska mämmi on parhaimmillaan muutama päivä valmistamisen jälkeen.

Mämmiä valmistaessa kannattaa tehdä samalla myös muuta uunissa valmistettavaa ruokaa. Näin tulee hyödynnettyä uunin lämmittäminen ja pitkä valmistusaika muussakin ruuanlaitossa.

Mämmi on terveellistä syötävää, jonka voi valmistaa luomuraaka-aineista. Mämmi on käytännössä imellettyä ruispuuroa, joka valmistetaan ruismaltaasta ja ruisjauhosta.
 


 

Varaa aikaa

Mämmin valmistukseen kannattaa varata aikaa. Käytännössä valmistaminen on helppoa. Mämmin tekemisessä on neljä vaihetta.

Työ aloitetaan kuumentamalla 1 1/2 litraa vettä isossa kattilassa poreilevaksi. Samaan aikaan punnitaan valmiiksi 250 grammaa mämmimaltaita ja noin 450 grammaa ruisjauhoja, jotka sekoitetaan poreilevaan veteen.

Kun maltaat ja ruisjauhot on sekoitettu veteen, ripotellaan pinnalle hieman ruisjauhoja. Kattila peitetään kannella ja seoksen annetaan imeytyä runsaat 1 1/2 tuntia 50-asteisessa uunissa.

Ennen kuin imeytyminen on valmis, lämmitetään toisessa kattilassa kaksi litraa vettä poreilevaksi. Poreileva vesi lisätään imeytymässä olleen seoksen päälle ja siihen sekoitetaan 250 grammaa mämmimaltaita ja ruisjauhoja.

Sekoita seos hyvin ja ripottele päälle ruisjauhoja ja sulje kattila kannella. Laita kattila 50-asteiseen uuniin imeytymään kahdeksi tunniksi.



 

Mausta maukkaaksi

Imeytyneet seoksen pitäisi olla kahden tunnin kuluttua löysän puuron vahvuista. Lisää jauhoja, jos seos on liian löysää.

Mausta seos lisäämällä siihen 1,5 – 2 desilitraa siirappia, ruokalusikallinen appelsiininkuorta ja 1 – 2 ruokalusikallista jauhettua pomeranssinkuorta sekä ruokalusikallinen vaniljasokeria ja teelusikalliset suolaa ja sokeria.

Mausteiden lisäämisen jälkeen keitä seosta 10 minuuttia koko ajan hämmentäen. Varo pohjaanpalamista.

Jäähdytä seos haaleaksi ja jaa se foliovuokiin. Jätä vuokiin korkeussuunnassa 1/3 kuohumisvaraa. Lisää vuokiin noin kaksi ruokalusikallista kylmää sokerivettä estämään pinnan kuorettumista. Laita vuoat 170 asteisen uunin alatasolle noin 2,5 tunniksi.

Parasta mämmi on 4 – 5 päivän kuluttua, mutta voi sillä herkutella tosin aiemminkin.

Tarjoile mämmi kylmänä esimerkiksi kermamaidon kera.

Kokeile myös hieman erilaista jälkiruokaa sekoittamalla mämmiin kermavaahtoa ja rahkaa.

 

Teksti ja kuvat: Ari J. Vesa


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kodinkone #resepti  

Jäätelökesä on entistä persoonallisempi

Kotona voi valmistaa hyvää ja juuri omien makutottumusten mukaan tuunattua jäätelöä. Herkkuja syntyy kätevästi jopa ilman jäätelökonetta.

#kodinkone #laiteuutuudet  

Sauvasekoitimella myös vakuumipakkaus

Bosch ErgoMixx MS6CB61V1 on tehokas sauvasekoitin, joka pystyy käsittelemään entistä kovarakenteisempia raaka-aineita. Kokonaisuuteen kuuluu myös vakuumipumppu, ruokarasiat sekä uudelleen suljettavat pussit vakuumisäilytystä varten.

#viihde-elektroniikka  

Digikoti kullan kallis

Koronaviruksen myötä kodin viihtyvyys ja digipalvelut nousivat keskiöön. Epidemian lopulta hellittäessä olemmekin oppineet tärkeitä digitaitoja.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kodinkone #laiteuutuudet #kotona #resepti #energiavinkki #hyvinvointi #viihde-elektroniikka #testi #energiatehokkuus #piha #turvallisuus #sisustus #sähkögrili #puutarha #kolumni #hiilijalanjälki #valaistus #lämpö #sähköpalo #ilmastointi