Oman kulutuksen selvittäminen on pohja kulutuksen pienentämiseen

Oman kulutuksen selvittäminen on pohja kulutuksen pienentämiseen

06.09.2021

Suomalaisissa kodeissa energiaa kuluu kodin ja käyttöveden lämmittämiseen sekä sähkölaitteisiin. Sähkön-, lämmitysenergian- ja vedensäästö aloitetaan selvittämällä oma kulutus. Kulutustietojen perusteella haetaan energiasyöpöt ja valitaan tehostamistoimet. Pienempi kulutus vaikuttaa kukkaron lisäksi hiilijalanjälkeen. 

‒ Valtaosalle energian ja veden säästäminen tarkoittaa pieniä tekoja. Nyt on aika tutustua omaan kulutukseen ja etsiä tehokkaat keinot, joilla hillitä elämisen ilmastovaikutuksia, asiantuntija Päivi Suur-Uski valtion kestävän kehityksen yhtiöstä Motivasta toteaa. 

Arkisilla energiateoilla on suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kotien energian- ja vedenkäytössä on vielä paljon hyödyntämättömiä säästömahdollisuuksia. 

Näiden säästömahdollisuuksien hyödyntäminen vaikuttaa usein positiivisesti myös omaan asuinmukavuuteen ja ennen kaikkea omiin asumiskuluihin. Taloyhtiöissä yhteistä energian- ja vedenkäyttöä järkeistämällä vaikutetaan myös vastikkeiden ja vuokrien tasoon.

 

Kodin lämmitys on monen asian summa  

Lämmittämiseen kuluu suurin osa kodin energiasta ja lämmityslaskun yhteydessä yleensä maksetaan myös käyttöveden lämmityksestä. Lämmityksen energiankulutusta voi vähentää pienilläkin käyttötapamuutoksilla, mutta merkittävimmät teot tehdään lämmitysjärjestelmän oikeilla säädöillä, huolloilla ja tarvittaessa lämmitysjärjestelmän parannuksilla tai uudistuksilla. 

‒ Tarkka tieto omasta kulutuksesta ja kulutuksen vertaaminen vastaavanlaisten kotien kulutukseen on ensimmäinen askel kodin energiankäytön ja energiatehokkuuden arviointiin. Toteutunut lämmitysenergian kulutustieto on aina myös tärkeä suunnittelun lähtötieto, jos mietitään lämmitysjärjestelmän parannuksia tai uudistamista, Suur-Uski kertoo. 

Jokainen voi aloittaa lämmityskulujen alentamisen huonelämpötilojen tarkistamisella ja säätämisellä. Lisäksi ilmanvaihtoa käytetään vuodenaikojen mukaan. Ilmanvaihto pitää myös säätää vähintään kesä-/talviasetuksiin, jotta energiaa ei kuluteta turhaan.

Oman kodin lämmityksen ja ilmanvaihdon oikeat käyttötavat vaativat hieman selvittämistä ja käyttötottumusten muuttamista, mutta se kyllä kannattaa. Talo- ja huoneistokohtaisista ilmastointilaitteista pitäisi löytyä jokaisessa asunnossa ohje, jota noudattamalla itse tehtävät toimet hoidetaan. Isommat lämmityksen ja ilmastoinnin säätö- ja huoltotoimet kannattaa jättää ammattilaisille.

‒ Toimivalla, oikein säädetyllä ja tasapainoisella lämmityksellä ja ilmanvaihdolla varmistat sopivasti lämpimän kodin ja raikkaan sisäilman. Lisäksi lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien kunnosta on pidettävä huolta. Jos kotona on suunnitteilla isompi remontti, kannattaa samalla parantaa rakennuksen energiatehokkuutta, Suur-Uski vinkkaa.

 

Vedenkulutuksen seuraaminen tuo säästöjä 

Keskiverto suomalainen käyttää noin 12 sangollista vettä vuorokaudessa.Käyttövedestä noin 40 prosenttia on lämmintä vettä ja siitä suurin osa kuluu peseytymiseen.    

‒ Etenkin lämpimän veden kulutukseen kannattaa kiinnittää huomio energian- ja rahansäästön vuoksi. Lämmin käyttövesi on noin kolme kertaa kalliimpaa kuin kylmä vesi, Suur-Uski toteaa.  

Vedensäästövinkkejä on runsaasti, eli jokainen kotitalous voi varmasti tehdä jotain.   

– Myös vedensäästö kannattaa aloittaa tutustumalla oman kulutuksen määrään ja miettimällä, missä ovat tehostamisen paikat. Yleensä vedensäästöä voi saada lyhentämällä suihkuaikoja ja huolehtimalla vesikalusteiden kunnosta. Säätämällä lämminvesivaraajan tai lämminvesiverkoston arvot ja paineet kohdalleen, voi säästää vedenlämmitykseen kuluvaa energiaa, Suur-Uski vinkkaa.

 

Wattimaisteri on kotitalouksien apuna 

Energianeuvonnan valtakunnallinen Wattimaisteri-kampanja kokoaa yhteen paikkaan kotitalouden sähkön-, veden- ja lämmitysenergian käyttöön liittyvät faktat ja tehostamisvinkit. Motivan tuottama kampanjasivu on osoitteessa  www.wattimaisteri.fi

Myös sähkö-, sähkönjakelu- ja lämpöyhtiöt tarjoavat paljon tietoa ja vinkkejä energiansäästöön ja käyttöön. Kannattaa seurata aktiivisesti oman yhtiön viestintää. Omaa energian- ja vedenkulutusta kannattaa seurata ja etsiä omaan kotiin sopivimmat ja vaikuttavimmat teot.
 
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kaukolämpö #kotona  

Kaukolämmön merkitys on noussut

Kaukolämpö on ollut jo vuosia maamme merkityksellisin lämmitysmuoto. Sen merkitys on vain kasvanut energiamurroksen myötä. Kaukolämpö jatkaa uudistuen maamme suurimpana lämmitysmuotona tarjoten asiakkaille mukavuutta, varmuutta ja vakautta.

#kotona #lämmitys #lämpö  

Nyt on aika tarkastaa ja kunnostaa lämmitysjärjestelmä

Kaikkien lämmitykseen tai ilmastointiin liittyvien järjestelmien kunto on järkevää varmistaa jo nyt syksyllä. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä, kun lämmitystä toden teolla tarvitaan. Kunnossa olevat ja hyvin säädetyt järjestelmät säästä...

#kotona #puutarha #resepti  

Lumoudu lipstikasta

Nostalginen perinneyrtti lipstikka sopii keiton pääraaka-aineeksi tai mausteeksi ruokiin. Lipstikan maussa voi aistia persiljan, sellerin, purjon ja hiukan mintunkin aromeja. – Lipstikka on todellinen hyötykasvi, sillä melkoisesta puskasta ...