Monien kodin sähkölaitteiden asentamiseen tarvitaan ammattilainen

Monien kodin sähkölaitteiden asentamiseen tarvitaan ammattilainen

09.03.2020

Kodin sähkölaitteiden virheellinen asentaminen saattaa aiheuttaa todellisia vaaratilanteita ja jopa korvaamatonta vahinkoa. Siksi on tärkeää, että esimerkiksi liesien, pesukoneiden, astianpesukoneiden ja kiukaiden asentaminen jätetään ammattilaisille. Kannattaa tarkastaa, että esimerkiksi kuljetusliikkeen edustajalla on vaadittu pätevyys asennustöihin, jos kodinkoneliikkeessä on sovittu ostetun laiteen asentamisesta kuljetuksen yhteydessä paikoilleen.

Sähköasennustavat ja sähköjohtimia koskevat värisäännöt ovat vuosien varrella muuttuneet. Muutokset aiheuttavat toistuvasti vaaratilanteita esimerkiksi liesien ja kiukaiden vaihdon yhteydessä. Näitä latteita ei saa vaihtaa itse, se on jätettävä ammattilaisille.

Sähköalan ammattilaiset ovat havainneet eri puolilta maatamme virheellisesti asennettuja kodin laitteita. Laiteita ovat tällaisissa tapauksissa asentaneet usein laitteita toimittavien kuljetusyritysten edustajat, joilla ei aina ole sähköasennuksissa vaadittavaa osaamista ja pätevyyttä, kertoo STULin tekninen asiantuntija Henrik Rousku.

Esimerkiksi sähkölieden kytkeminen sähköverkkoon on sähkötyötä, jonka tekijällä on sähköturvallisuuslain mukaisesti oltava kyseiseen työhön riittävä ammattitaito. Työhön liittyy useita riskejä erityisesti asennettaessa uusi liesi vanhan tilalle.

 

Johdinten värit ovat muuttuneet

Vanhojen sähköasennusten johdinvärit eivät useinkaan vastaa nykypäivänä käytössä olevia liitoskaapelien värejä. Samoin mahdollisuus kytkeä liesi joko 1- tai 3-vaiheisesti riippuen huoneiston sähköverkosta voi aiheuttaa vaaratilanteita, jos kytkentätyön suorittaja ei ole asiaan perehtynyt ammattilainen.

– Vanhoissa asennuksissa yleinen niin sanottu nollauksen käyttäminen vikasuojauksena voi aiheuttaa hengenvaaran käyttäjälle, jos asennustyön tekijä ei tunne asiaa. On tullut vastaan tilanteita, joissa uuden lieden suojajohdin on jopa kytketty jännitteiseen johtimeen, jolloin laitteen runko on jännitteinen ja esim. yhtäaikainen laitteen rungon ja vieressä olevan metallisen tiskipöydän koskettaminen voi aiheuttaa tappavan sähköiskun, muistuttaa Rousku.

Valmistajan ohjeissa edellytetään yleensä, että asennustyön suorittaa valtuutettu sähköasennusliike. Kannattaa huomioida, ettei valmistajan antama takuu korvaa virheellisestä asennuksesta johtuvia laitteiden rikkoontumisia.

 

Ajokortti ei ole sähköasennuslupa

Laitekytkentävirheet eivät koske vain liesiä. Virheelliset kytkennät aiheuttavat ongelmia myös muun muassa pesukone- ja astianpesukoneasennuksissa. Ammattitaitoiset sähköasentajat ovat tehneet asiakaskohteissaan useita ”löytöjä” virheellisistä asennuksista, jotka asiakkaiden kertomusten mukaan on useimmiten tehty laitteet toimittaneiden kuljetusliikkeiden henkilöstön toimesta.

– Kodinkoneita toimittavien kuljetusliikkeiden edustajat ovat harvoin ammatillisesti päteviä sähköasentajia, vaikka voivat sellaista vaikutelmaa antaakin. Valmistajat, maahantuojat ja myyjäliikkeet käyttävät heitä laitteiden asennukseen kustannussyistä, valitettavasti, näpäyttää Pohjois-Suomen Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Juha Lounatvuori.

– Kokemuksesta voimme kertoa myös useamman vesivahingon johtuneen ei-ammattilaisen tekemistä liitännöistä. Näiden seurauksena on jouduttu pitkäkestoisiin ja kalliisiin remontteihin. Siksi on myös tärkeää, että kytkennät talon vesijohtoverkkoon tehdään lvi-alan ammattilaisten toimesta. Sähköasennuksissa virheet ovat jopa hengenvaarallisia ja seuraukset sellaisia, joita ei rahalla voi korvata, korostaa Lounatvuori.

 

Laitteen haltija vastaa sähköturvallisuudesta

Sähköturvallisuuslain mukaan sähkölaitteiston haltijalla on vastuu laitteiston turvallisuudesta. Haltija huolehtii vastuustaan teettämällä sähköalan ammattitaitoa vaativat työt riittävät oikeudet omaavalla asennusliikkeellä.

– Lieden asennus on sähkötyötä. Ostaja voi kysyä, onko asennustyön suorittajalla työhön oikeuttava sähköpätevyystodistus tai yrityksellä, jonka palveluksessa asennustyön tekijä on, riittävän pätevyyden omaava sähkötöiden johtaja, joka vastaa siitä, että asennus on tehty turvallisesti, ohjeistaa Henrik Rousku.

 

Pätevyydet ja urakointioikeudet omaavien sähköasennusyritysten yhteystietoja voi hakea valtakunnallisesta www.löydäsähkömies.fi -palvelusta. Palvelussa mukana olevat sähköurakoitsijat ovat kaikki Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäseniä.

 


Tämänkin virheellisen kytkennän korjasi sähköalan ammattilainen. Kuva: Pohjois-Suomen Sähkö Oy

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kaukolämpö #lämmitys  

Kaukolämmön päästöt romahtivat

Kaukolämmön sähköistyminen ja muut investoinnit ovat romahduttaneet lämmöntuotannon päästöt ja polttamalla tuotetun lämpöenergian osuus on kääntynyt laskuun. Kaukolämmön puhdistuminen jatkuu, esimerkiksi kivihiilen käyttö putoaa nollaan par...

#kaukolämpö #lämpö  

Bioenergian kasvutarve vähenee kaukolämmön sähköistyessä

Keskustelu metsäperäisen biomassan käytöstä sähkön ja etenkin lämmöntuotannossa nostaa aina välillä päätään. On jopa epäilty metsäteollisuuden jalostettavaksi sopivan runkopuun palavan energialaitosten pesissä. Tässä ei ole kuitenkaan syytä...

#kaukolämpö #lämpö  

Kaukolämmön sähköistyminen tasaa sähkönkäytön vaihteluita

Lämpötilojen lasku lokakuussa näkyy sähkönkäytön lisääntymisenä. Osa sähköstä menee sähköistyvään kaukolämmöntuotantoon. Sähkötilastoja tulkitsevat ammattilaiset eivät ole löytäneet muuta syytä lokakuiselle sähkönkäytön kasvulle.