Suurin osa rekisteröidyistä linja-autoista sähkökäyttöisiä

Suurin osa rekisteröidyistä linja-autoista sähkökäyttöisiä

02.09.2021

Teillämme kulkee jo reilusti yli 80.000 ladattavaa autoa. Henkilöautoissa sähköautojen, täyssähköautojen sekä ladattavien hybridien osuus oli elokuussa 28 prosenttia ja niiden osuus on kasvamassa yli 30 prosentin tänä vuonna. Tänä vuonna rekisteröidyistä linja-autoista on jo suurin osa sähkökäyttöisiä.

Elokuussa rekisteröitiin 118 uutta linja-autoa. Näistä 74 oli sähköbusseja ja 44 dieselbusseja.  Tänä vuonna on ensirekisteröity yhteensä 327 uutta linja-autoa. Määrä on lähes puolet enemmän kuin viime vuonna, jolloin koronatilanne jäädytti uusien linja-autojen kysynnän.

Sähkökäyttöisten linja-autojen vahva kasvu on näkynyt koko tämän vuoden. Sähkökäyttöisiä rekisteröidyistä linja-autoista on ollut tänä vuonna 179, dieselkäyttöisiä 144 ja kaasua käyttäviä neljä. Linja-autojen alkuvuoden rekisteröinnit ovat noin 16 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella.

 

 

Ladattavien autojen osuus nousee 30 prosenttiin

Noin 28 prosenttia elokuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia – ladattavien hybridien osuus oli 18 prosenttia ja täyssähköautojen 10 prosenttia. Osuudet ovat lähes samat kuin heinäkuussa.

Ladattavien eli sähköautojen osuus on tänä vuonna kasvamassa noin 30 prosenttiin rekisteröinneistä, kun viime vuonna osuus oli noin 18 prosenttia ja niiden osuus tulee kasvamaan myös jatkossa.

Autokannassa oli heinäkuun lopussa noin 81 100 ladattavaa henkilöautoa, joista noin 15 700 on täyssähköautoja ja 65 400 ladattavia hybridejä.

 

Henkilö- ja pakettiautojen rekisteröinnit jäljessä keskiarvostaan

Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 72 124, joka on 11 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Elokuussa rekisteröitiin yhteensä 7 904 uutta henkilöautoa, joka jää kuitenkin 6,9 prosenttia viime vuoden elokuun lukemasta.

Elokuun ensirekisteröinnit jäävät noin 20 prosenttia pitkän aikavälin elokuun keskiarvosta. Uusien autojen tilauksissa koronatilanne on jo hellittänyt, mutta syksyn ja talven aikana notkahtaneet asiakastilaukset sekä koronapandemian käynnistämä komponenttipula ja toimitusviiveet leikkaavat vielä rekisteröintejä.

 

 

Ladattavat autot yleistyvät Euroopassa ennätystahtiin

Autokannan sähköistyminen on viime vuosina lähtenyt ripeään kasvuun koko Euroopassa. Tammi-kesäkuussa EU:ssa rekisteröidyistä henkilöautoista 6,7 prosenttia oli täyssähköautoja ja 8,3 prosenttia ladattavia hybridejä. Bensiiniautojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä on ollut EU:ssa alkuvuonna 42 prosenttia, dieselautojen 22 prosenttia ja ei-ladattavien hybridien 19 prosenttia.

Erot eri maiden välillä sähköistymisessä ovat suuria. Norjassa ladattavien autojen osuus ylittää jo 80 prosenttia ensirekisteröinneistä. Islannissa ja Ruotsissa ladattavien autojen osuus on jo noin 40 prosenttia.

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut tänä vuonna erityisesti Itävallassa, Saksassa ja Ruotsissa, joissa täyssähköautojen osuus on ylittänyt jo 10 prosentin rajan. Näissä maissa täyssähköautojen hankintatukien tasoa on viime vuosina nostettu. Ladattavien hybridien kysyntä on kasvanut eniten Tanskassa, Saksassa ja Belgiassa.

 

Ladattavat hybridit kiinnostavat Suomessa

– Sähköistyminen etenee Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa erityisesti ladattavien hybridien rekisteröinteinä. Täyssähköautojen ensirekisteröintiosuudessa Suomi on hieman Länsi-Euroopan keskikastin alapuolella, ladattavissa hybrideissä sen sijaan Suomi on EU-maista heti toisena Ruotsin jälkeen, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. 

Taloyhtiöissä ja parkkihalleissa onkin viimeistään nyt aika varautua sähköautojen kasvavaan määrään, huolehtimalla autojen latausmahdollisuuksista. Suomalainen sähkönjakelu ei tuota ongelmia sähköautojen lisääntymiselle. Suomessa jakeluverkot ovat hyvässä kunnossa ja niihin investoidaan jatkuvasti.

 

Teksti ja kuvat: Ari J. Vesa, Adato viestintä


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#sähköauto #sähköinen liikenne  

Kotona sähköauto ladataan hidas- tai peruslatauksella

Kotilataus on osa sähköautoilun mukavuutta. Kotona, työpaikalla ja muissa paikoissa, joissa auto seisoo pitkään, riittää hidaslataus tai peruslataus. Nyt myös kiinteistöihin asennettavia latauslaitteita on alettu tilastoimaan ja tänä vuonna...

#sähköauto #sähköinen liikenne #vapaalla  

Sähköautoilua pääteiden ulkopuolella

Kokemuksen puutteessa monia askarruttaa sähköauton hankinnassa liikkuminen taajamien ja pääteiden ulkopuolella. Aivan turhaan! Kesällä yli 4000 kilometrin lomamatkan Länsi-, Pohjois- ja Itä-Suomen pikkuteillä tehnyt Marko Saarenketo ei kaip...

#sähköinen liikenne #sähköpotkulauta  

Sähköiset liikkumisvälineet huolettavat koululaisten vanhempia

Koululaiset ovat jälleen liikkeellä. Tarkkaavaisuus liikenteessä on tärkeää. Noin 40:tä prosenttia pienten koululaisten vanhemmista pelottaa päästää lapsi koulumatkalle. Joka toinen vanhemmista arvioi, että nopeasti lisääntyneet sähköiset l...

Katso myös nämä aihepiirit!

#sähköauto #sähköinen liikenne #laiteuutuudet #moottorilämmitys #sähköpotkulauta #turvallisuus #vapaalla #sähköpyörä #sähkölentokone #energiavinkki