Fiksua vaatehuoltoa

Fiksua vaatehuoltoa

28.05.2024

Vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyyn mukaan laitamme pesukoneeseen vaatteita, jotka eivät sinne kuulu. Pesukoneelle on hyviä vaihtoehtoja. Vaatehuollon voi tehdä myös energiapihisti ja ekologisilla menetelmillä.

Outi Pyy muistuttaa, että pesukone sopii vain tietyntyyppisille tekstiileille. Vaikka monet tekstiilikuidut kestävätkin hyvin vettä, ne joutuvat koville linkouksessa.

Usein vaate kannattaa vain tuulettaa, sen sijaan, että sen pestäisiin jokaisen käyttökerran jälkeen.

– Lisäksi, jos aikuisen vaatteessa on tahra, on järkevintä poistaa itse tahra, eikä pestä koko vaatetta.

Tahran poistaminen onnistuu parhaiten heti sen synnyttyä. Se on mahdollista tehdä myös varsin vähillä kemikaaleilla, jotka eivät juurikaan kuormita ympäristöä.

– Rasvatahrat irtoavat parhaiten saippualla, Pyy mainitsee. Hän lisää, että tahranpoisto-ohjeet vaihtelevat tahran ja tekstiilin mukaan, mutta pienellä opiskelulla saa juonesta nopeasti kiinni.

Pyy, joka tunnetaan myös taiteilijanimellään Outi Les Pyy on tekstiilien vastuullisuuteen, tekstiilikierrätykseen ja vaatehuoltoon erikoistunut somevaikuttaja, puhuja ja kouluttaja. Hän toimii myös IVALO.COM:in vastuullisuusjohtajana.

 

Outi Pyy, joka tunnetaan myös taiteilijanimellään
Outi Les Pyy on tekstiilien vastuullisuuteen,
tekstiilikierrätykseen ja vaatehuoltoon
erikoistunut somevaikuttaja, puhuja ja
kouluttaja.

Aluspaita kunniaan

Pyy muistuttaa, että etenkään neuleita ei ole tarkoitettu myllytettäviksi pesukoneissa.

– Neuleiden kanssa on hyvä käyttää pitkähihaisia aluspaitoja, mikä suojaa niitä hieltä, hajuilta ja dödötahroilta, hän vinkkaa.

Kotona käytettäviä puuvillaisia huppareiden ja college-housujen tapaisia käyttövaatteita ei kannata pestä kovin tiuhaan. Vaikka vaatteita käytettäisiin lähes päivittäin, hyvä pesuväli voisi olla kerran kuussa.

– Urheiluvaatteetkin kannattaa laittaa heti käytön jälkeen tuulettumaan ja kuivumaan, jolloin niitä voi yleensä käyttää sellaisenaan seuraavalla kerralla. Ainakaan niitä ei saisi heittää hikisenä ja kosteana pyykkikoriin tai unohtaa treenikassiin. Kostea tekokuituinen vaate alkaa haista mytyssä nopeasti.

Ahkeraa pesua vaativat lähinnä vain ihoa vasten tulevat alusvaatteet ja sukat. Niitä kannattaa hankkia kotitalouteen niin paljon, että puhtaiden varasto riittää vähintään viikoksi.

– Alusvaatteet ja sukat pesenkin sitten hygieniasyistä 60-asteessa. Minun mielestäni pesuohjeissa usein mainittu 30–40 astetta ei ole riittävä. Jos alusvaate ei todellakaan kestä pesua 60-asteessa, vaihtaisin toiseen brändiin.

Rumpukuivaajan käytössä kannattaa olla tarkkana.

– Kesällä vaatteet kannattaa tietenkin kuivata ulkona. Mikäli ulkokuivausmahdollisuutta ei ole, kuivuri sopii erityisesti pyyhkeille ja lakanoille, sillä ne pehmenevät siellä mukavasti ja niistä lähtee pois ylimääräinen pöly. Kuivuri sopii kohtuullisen hyvin myös sukille ja alusvaatteille. Kaikkien muiden vaatteiden kanssa olisin varovainen.

 

Neula ja lanka tutuiksi

Vaatehuollon tärkeisiin työkaluihin kuuluu esimerkiksi vaateharja, millä saa puhdistettua kuivat kuratahrat sekä pölyn. Nukkaan tepsii nukkaleikkuri tai nukkakampa ja tarraharjalla irtoavat eläinten karvat.

– Vaatteet kannattaa myös säilyttää kunnollisilla leveillä henkareilla, mikä auttaa niitä pitämään ryhtinsä.

Vaatehuoltoon kuuluvat tietenkin myös pienet korjaustyöt, vaikkapa napin kiinnitys ja silmukkapaon korjaaminen.

– Mikäli tällaiset perustyöt eivät ole tuttuja entuudestaan, niin Youtubesta löytyy aiheesta opastusta.

Jos vaate vaatii vaikkapa kavennusta tai uutta vetoketjua eikä kotoa löydy ompelukonetta tai tarvittavaa tietotaitoa, se kannattaa viedä ompelijalle.

– Älä muuten koskaan tinkaa hinnoista ompelijalla tai suutarilla, se ei ole fiksua. Harva tinkaa kai kampaajallakaan tai parturissa.

 

Hyvää itselle ja ympäristölle

Pyy korostaa, että kaikista vaatteista kannattaa pitää hyvää huolta. Ajattelutapa, että halvalla ostetusta vaatteesta ei ole niin väliä, on kestämätön.

– Väitän, että tyyppi, joka pitää kaikista vaatteistaan hyvää huolta, pääsee halvemmalla. Se on aina paras ratkaisu myös ympäristön kannalta.

Pyy muistuttaa myös, että hyväntekeväisyysjärjestöille ei saa lahjoittaa rikkinäisiä tai huonokuntoisia vaatteita.

– Kun pidät vaatteistasi hyvää huolta, autat osaltasi, että myös second hand -markkinoille tulee hyväkuntoisia tuotteita.

 

Youtubesta löytyy Outi Pyyn videosarja ekologisesta vaatehuollosta, jonka on tuottanut käsi- ja taideteollisuusliitto Taito. Videoissa perehdytään tekstiilien ympäristövaikutukseen, arkipyykin tyyppeihin, tahranpoistoon ja saippuoihin, ekologisiin pesuaineisiin sekä vaatehuoltovälineisiin.

 

Pidä huolta myös kengistä

Myös kenkien huolto kannattaa. Outi Pyy muistuttaa, että jo pienillä askeleilla pääsee pitkälle:

– Laita nahkakenkiin suoja-ainetta uutena ja aina, kun otat ne kauden alkaessa käyttöön. Kun pistät kengät säilöön, täytä ne sanomalehdillä, jotta ne pitävät muotonsa. Paperi imee tehokkaasti myös kosteutta.

– Kenkiin kuivunut kura kannattaa irrottaa vaateharjaa jäykemmällä harjalla; pieniin koloihin hyvä apuväline on vanha hammasharja. Puhdistuksessa voi käyttää apuna myös kosteata rättiä.

– Nahkakenkiä voi puhdistaa rasvaisen vihreän Marseille-saippuan avulla. Muille kengille sopii vähärasvaisempi valkoinen Marseille-saippua.

– Muovilenkkarit voi pestä pyykinpesukoneessa. Kolina vaimenee, kun sujauttaa kengät vanhan tyynyliinan sisälle. Mukaan voi laittaa myös siivouspyyhkeitä.

– Kenkiä kannattaa korjauttaa suutarilla, esimerkiksi koron vaihtamisella kengälle voi saada paljon lisää käyttövuosia.

– Outi Pyy muistuttaa, että myös halpislenkkarit kannattaa korjauttaa suutarilla, mikäli ne ovat itselle mieluisat ja hyvät jalassa.

 

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Scanstockphoto ja  Ari J. Vesa

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #kotona #vapaalla  

Vietä juhannus kestävästi

Lähestyvä juhannus on monille kesän kohokohta. Kesäkelit asettavat haasteita elintarvikkeiden kylmäketjulle. Myös jätehuollosta ja kierrätyksestä on huolehdittava juhannuksena. Tehdään juhannuksesta ekologinen ja iloinen juhla.

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Torju lämpö, säästä viilennyksessä

Helteet nostavat nopeasti asuntojen ja toimistojen lämpötiloja. Torjumalla lämpö mahdollisimman tehokkaasti, säästyy selvästi viilennysenergiaa ja sisätiloissa on miellyttävämpi oleskella. Kun jäähdytät koneellisesti jo muutaman asteen lämp...

#kodinkone #kotona #turvallisuus  

Ukkonen voi rikkoa kodinkoneita

Helteet päättyvät usein ukkoseen. Voimakkaat ukkosmyrskyt ja salamaniskut aiheuttavat riskin kodinkoneille. Vaikka sähköverkkoinvestoinnit ovat vähentäneet ukkosen aiheuttamia häiriöitä kuten sähkökatkoja ja jännitepiikkejä, niitä voi edell...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #hyvinvointi #lämpö #piha #sähkönsäästö #vapaalla #testi #ilmastointi #valaistus #sähkö #puutarha #lämmitys #sisustus #kaukolämpö #sähköpula #aurinko #energiantuotanto #aurinkopaneeli #pääsiäinen #osaaminen #tulevaisuus #sähköpalo #kesämökki #sähkögrilli #sähköasennukset #työ #sähköauto #kinkkutemppu #ilmastonmuutos #ympäristö #kolumni #kotivara #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #verkkopalvelu #moottorilämmitys #sähköhammasharja #hiilijalanjälki #sähköverkko #sahkolasku