Luonnonsuojelulain valmistelussa asiantuntijoiden ääni ei kuulu tasapuolisesti

Luonnonsuojelulain valmistelussa asiantuntijoiden ääni ei kuulu tasapuolisesti

06.07.2021

Kestävät energiaratkaisut edellyttävät ennakoitavaa toimintaympäristöä. Energia-alan kannalta lain tärkein ulottuvuus liittyy maankäyttöä tarvitsevien investointihankkeiden toteuttamismahdollisuuksiin ja hyväksyttävyyteen, on sitten kysymys energiantuotannosta, sähkön ja lämmön varastoinnista tai energiaverkoista.

Lausunnoille tullut luonnonsuojelulain lakiesitys voi kyseenalaistaa välttämättömät investoinnit. Energia-alan kannalta tärkein osa laista liittyy maankäyttöä tarvitsevien investointihankkeiden toteuttamismahdollisuuksiin ja hyväksyttävyyteen. 

Hankkeet liittyvät energiantuotantoon, esimerkiksi tuulivoimaan ja aurinkopaneelikenttiin, sähkön ja lämmön varastointiin sekä energiaverkkoihin. Näitä hankkeita tarvitaan muun muassa energiajärjestelmän uudistamiseen, vähähiilisyystavoitteiden toteuttamiseen ja kiertotalouden tavoitteiden toteuttamiseen, joissa energiateollisuus on ratkaisevassa roolissa.

Kyse ei ole vain energiantuotannosta. Sähkön- ja lämmönjakelulta vaaditaan paljon ja niiden toimivuus, investointimahdollisuudet sekä maankäytölliset edellytykset pitää taata, jotta vähähiilisyystavoitteet voidaan saavuttaa. Tulevaisuudessa myös sähkön ja lämmön varastoinnilla tulee olemaan nykyistä suurempi tarve, jotta energiajärjestelmämme toimii luotettavasti kaikissa oloissa.

 

Pyrkii pysäyttämään luonnon köyhtymisen

Uusi valmisteilla oleva luonnonsuojelulaki pyrkii pysäyttämään luonnon   köyhtymisen.  Uudistuksen taustalla on se, että voimassa oleva luonnonsuojelulaki ei ole yksin eikä yhdessä muun lainsäädännön kanssa kyennyt estämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä.  

–  Uudistuksen tavoitteet ovat oikeat, mutta ympäristöministeriön esitys on riittämätön tehokkaan, toimivan ja ennakoitavan lainsäädännön perusteeksi. Lausuntomateriaalissa ei ole valmistelutyöryhmän näkemyksiä, mitä pidän hyvin valitettavana, sanoo Energiateollisuus ry:n ympäristöasiantuntija Heidi Lettojärvi

Energiateollisuus pitää tärkeänä, että luonnonsuojelulaki säilyisi ennakoitavana hankekehittäjän kannalta. Pitkäaikaisten investointien suunnittelu ja toteuttaminen ei ole mahdollista, jos näkymä ei ole ennustettavissa. 

 

Energiansiirron infran rakentaminen avoin kysymys

– Avoin kysymys on se, että millaisilla edellytyksillä luonnonsuojelulaki mahdollistaa jatkossa päästöttömän energiantuotannon ja energiansiirtoon tarvittavan infran lisärakentamisen, toteaa Heidi Lettojärvi.

–  Tuulivoimaan, aurinkovoimaan ja vesivoimaan sekä energiansiirron rakentamiseen liittyy aina omat ympäristöhaasteensa, mutta ilman niitä meillä ei ole päästötöntä energiantuotantoa, Lettojärvi jatkaa. 

 

Heikentää kaava- ja lupamenettelyjen ennakoitavuutta

Ympäristöministeriö ehdottaa lakiin uusia keinoja lajien ja luontotyyppien suojelun vahvistamiseksi. Osa luontotyypeistä olisi suojeltuja ilman erillistä suojelupäätöstä ja viranomaisille säädettäisiin uusi velvollisuus ottaa huomioon uhanalaiset lajit ja luontotyypit kaavoituksessa ja luparatkaisuissa.  

Ympäristöministeriön lakihankkeen myötä kaavoituksen ja luvituksen edellytykset muuttuvat. Luontoarvot korostuvat siten, että kaava- ja lupamenettelyiden ennakoitavuus heikentyy ja muu maankäyttö voi joutua ennakoimattomasti väistymään suojelun tieltä. Esitykseen sisältyy myös velvollisuus kompensoida luontohaitat hankealueen ulkopuolella, kun hankkeeseen tarvitaan poikkeus suojelusta. 

–  Energiateollisuus katsoo, että laissa esitetyn kompensaation tulee olla vapaaehtoinen, jotta se voi tarjota mahdollisuuden luontoarvoja heikentävienkin hankkeiden toteuttamiseen kustannustehokkaasti, Lettojärvi toteaa.

–  Ekologinen kompensaatio tulisi siis nähdä mahdollisuutena hankkeen hyväksyttävyyden lisäämiseksi, ei ainoastaan pakollisena ja lisäisenä velvollisuutena. ET näkee suurena epävarmuutena kompensaatiorekisterin kehittymisen toimivaksi markkinapaikaksi. 

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #energiansäästö #viihde-elektroniikka #astettaalemmas #hyvinvointi #lämpö #sähkönsäästö #piha #testi #vapaalla #valaistus #ilmastointi #sähkö #sisustus #lämmitys #puutarha #sähköpula #kaukolämpö #aurinkopaneeli #pääsiäinen #aurinko #energiantuotanto #osaaminen #sähköpalo #tulevaisuus #sähkögrilli #työ #sähköasennukset #sähkönsiirto #kinkkutemppu #kesämökki #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #sähköverkko #hiilijalanjälki #moottorilämmitys #verkkopalvelu #kotivara #sähköauto #kolumni #ilmastonmuutos #sahkolasku