Millainen on hyvä ukkosenjohdatin?

Millainen on hyvä ukkosenjohdatin?

07.07.2023

Ukkoselta voi myös suojautua. Monet rakennukset suojataan ukkoselta niin sanotulla ukkosenjohdattimelle. Mikä se on ja miten se toimii?

Rakennusten ukkossuojaus perustuu siihen, ettei iskun kohteeksi joutumista voida estää, mutta iskun osuessa salamavirta pyritään johtamaan mahdollisimman turvallisesti maahan.

Salamavirran ohjaamiseen maahan tarvitaan rakennuksen katolle niin sanottu salamasieppari, esimerkiksi televisioantenni tai vastaava metallipiikki, joka houkuttelee lähelle iskevän salaman.

Siepparista viedään johtimet vastakkaisia räystäitä ja nurkkia pitkin maahan. Lisäksi talon ympärillä maan alla tulisi olla rengasmainen johdin, johon katolta tulevat johtimet sekä sähkömaadoitus yhdistetään. Tämä järjestely toimii erittäin hyvänä maadoituksena salamalle.

Jos salama iskee esim. rakennuksen kattoon, jota ei ole maadoitettu, kulkeutuu salamavirta rakenteiden läpi. Tällöin seurauksena voi olla tulipalo tai ihmisten loukkaantuminen rakennuksen sisällä.

Salamavirta saattaa kulkeutua myös sähkö- tai puhelinjohtoja pitkin hyvin etäältä. Tämä ylijännite saattaa hajottaa sähkölaitteita tai pahimmassa tapauksessa sytyttää tulipalon. Sähköjärjestelmään on saatavissa ylijännitesuojia, jotka ehkäisevät ainakin hieman tätä riskiä.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #kotona #vapaalla  

Vietä juhannus kestävästi

Lähestyvä juhannus on monille kesän kohokohta. Kesäkelit asettavat haasteita elintarvikkeiden kylmäketjulle. Myös jätehuollosta ja kierrätyksestä on huolehdittava juhannuksena. Tehdään juhannuksesta ekologinen ja iloinen juhla.

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Torju lämpö, säästä viilennyksessä

Helteet nostavat nopeasti asuntojen ja toimistojen lämpötiloja. Torjumalla lämpö mahdollisimman tehokkaasti, säästyy selvästi viilennysenergiaa ja sisätiloissa on miellyttävämpi oleskella. Kun jäähdytät koneellisesti jo muutaman asteen lämp...

#kodinkone #kotona #turvallisuus  

Ukkonen voi rikkoa kodinkoneita

Helteet päättyvät usein ukkoseen. Voimakkaat ukkosmyrskyt ja salamaniskut aiheuttavat riskin kodinkoneille. Vaikka sähköverkkoinvestoinnit ovat vähentäneet ukkosen aiheuttamia häiriöitä kuten sähkökatkoja ja jännitepiikkejä, niitä voi edell...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #hyvinvointi #lämpö #piha #sähkönsäästö #vapaalla #testi #ilmastointi #valaistus #sähkö #puutarha #lämmitys #sisustus #kaukolämpö #sähköpula #aurinko #energiantuotanto #aurinkopaneeli #pääsiäinen #osaaminen #tulevaisuus #sähköpalo #kesämökki #sähkögrilli #sähköasennukset #työ #sähköauto #kinkkutemppu #ilmastonmuutos #ympäristö #kolumni #kotivara #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #verkkopalvelu #moottorilämmitys #sähköhammasharja #hiilijalanjälki #sähköverkko #sahkolasku