Muurari taitaa perinteisen käsityön
24.09.2020
Sähkötakka on mainio takkakaipuun sammuttaja kerrostaloissa, mutta jos kaipaa perinteistä tulisijan tunnelmaa on syytä kutsua muurari apuun ja ajoissa, sillä heitä ei ole tungokseen asti tarjolla.
Muurari Jukka Mäkynen mietti aikoinaan, että hänestä tulee poliisi tai mielisairaanhoitaja. Näistä ei sitten toteutunut kumpikaan.
– Rakennusalalle tavallaan ajauduin kaverin suosituksesta, kun kuulin, että siellä olisi kohtuuhyvät tienestit. Siihen aikaan etenkin muurarin ammatti oli arvostettu ja palkka sen mukainen. Hakeuduin muurauskursseille ja opiskelin ja harjoittelin muurausta myös itsenäisesti. Kesti noin kolme vuotta ennen kuin koin osaavani muurauksen.
Työ itsessään on Mäkysen mukaan pysynyt samana, mutta olosuhteet ovat muuttuneet.
–Tuntuu, että ammattitaitoisista muurareista on pulaa etenkin pientalo- ja tulisija -kohteissa.
Yli sata vuotta vanhan leivinuunin kunnostus vaati työskentelyä ahtaassa tilassa uunin sisällä. Valmis uuni lämmittää taas.
Paloturvallisuus on tärkeää
Mäkynen toivoo, että kuluttajat olisivat tietoisia paloturvallisuusmääräyksistä ja paloetäisyyksistä.
Jos takka ei vedä kunnolla, eli savua työntyy huoneilmaan niin silloin on mahdollista, että savukaasukanavat on iän myötä vaurioituneet ja haurastuneet.
– Tällaisessa tapauksessa ammattilainen on hyvä pyytää paikalle tarkistamaan tilanne ja selvittämään onko se mahdollista korjata tai pitääkö rakentaa tilalle uusi. Riskejä ei kannata ottaa.
Toki joskus muurarin on Mäkysen mukaan annettava tietyt reunaehdot esimerkiksi takan kokoon liittyvissä asioissa. Tulisija on suunniteltava aina siihen tarkoitettuun paikkaan soveltuen.
– Savukaasukanavat tehdään aina tulitiilestä ja tulenkestävällä muurauslaastilla. Asiakas itse valitsee ulkopintaan tulevat tiilet sekä takkaluukun omien mieltymysten mukaisesti.
Takan ulkokuori voi olla esimerkiksi puhtaaksi muurattu tai pinnoitettu ja asiasta sovitaan aina erikseen suunnitteluvaiheessa asiakkaan kanssa. Hinta määräytyy tulisijan koon mukaan.
Säännöllinen työaika auttaa jaksamisessa
– Muurarin työ on fyysisesti raskasta. Rentoudun perheen parissa jotain mukavaa yhdessä tehden. Huolehdin säännöllisestä työajasta, työskentelen maanantaista perjantaihin ja viikonloput pidän pääosin vapaata. Säännöllinen työaika auttaa jaksamaan.
Jukka Mäkynen sanoo itsekin nauttivan takan loimusta.
– Mielestäni takan loimulla on yhtä rauhoittava psykologinen vaikutus kuin meren aalloilla.
Perinteinen leivinuuni ja puuhella, johon integroitiin kaasuliesi. Myös sähköliesi on mahdollista liittää uunikokonaisuuteen.
Vaatimustaso on noussut tällä vuosikymmenellä
Muurarimestari Petteri Stubb sanoo aikoinaan alavalinnan olleen ihmeellinen juttu – sattuman kauppaa ja rakkaus käsillä tekemiseen.
80-luvulla ammattikoulusta muurariksi valmistunut Stubb sanoo muurauksesta tulleen elämäntavan ja nykyään lasten ollessa jo aikuisia hän tekee kohteita ympäri Suomea.
– Työ on muuttunut haasteellisemmaksi kuin esimerkiksi 90-luvulla, jolloin suosittiin yksinkertaisempaa tyyliä. Takka tai leivinuuni on useimmiten kodin ”sydän” ja tulisijan muotokieli viestii esimerkiksi oman aikansa rakennustyyliä, sisustuksen trendejä tai tiettyä persoonallisuutta.
Petteri Stubb sanoo, että jokaisella aikakaudella on tietty leimansa. Vanhat kesämökkien takat ovat harvemmin olleet erityisen kauniita, vaan niillä oli lähinnä arkinen käyttötarkoitus. Ne olivat selkeitä ja konstailemattomia ja usein visuaalisesti synkkiäkin ilman tulen loimua.
– Nykyään on myös uskallusta tilata näyttäviä tulisijoja – ne ovat kauneimmillaan kuin tilataideteoksia käyttötarkoitusta unohtamatta.
Kaupunkialueilla niin sanottujen pönttöuunien ja kakluunien suosio on Stubbin mukaan myös noussut ja värimaailma on todella moni-ilmeinen. Myös leivinuunien kysyntä on tasaista. Leivinuunin hintahaarukka on 4500–10 000 euroa.
Uunihankkeen käynnistys
Petteri Stubb sanoo, että uunihankkeen ollessa ajankohtainen on hyvä miettiä ensin uunin käyttötarkoitus – haluaako uunilta tehokasta lämmitystä, tunnelmaa, leivontaa ja ruoanlaittoa tai kenties näitä kaikkia ominaisuuksia.
– Uunimuurari kannattaa kutsua suunnittelemaan jo uuden talon tai remontin suunnitteluvaiheessa. Uunille on varattava myös riittävästi tilaa ja pitää myös huomioida polttopuun kuljetus ja uunin huolto.
Petteri Stubb muistuttaa, että uunin tyyli- ja pintakäsittely kannattaa harkita huolella ja pidemmälle aikavälille ja katseenvangitseva uuni vaikuttaa myös sisustuksellisesti vuosikymmeniä.
Korjauskohteessa on varmistettava, että uunille on paikka ja hormi. Näiden puuttuessa on hankittava rakennuslupa.
– Uunit ovat kokonaan käsityötä, joten muurausaika kannattaa varata ajoissa. Meitä uunimuurareita ei ole ihan valtaisaa joukkoa.
Jälleen muodikkaita pönttöuuneja saa kaikissa väreissä.
Punaiseksi pinnoitettu hellaleivinuuni.
Kotitalousvähennystä uunimuurauksesta
Lämmitysjärjestelmien uusiminen, parantaminen ja korjaaminen aikaisemmin rakennetussa omakotitalossa ja vapaa-ajan asunnossa oikeuttavat kotitalousvähennykseen.
Kotitalousvähennys on v. 2020 alkaen 40 prosenttia ennakkorekisteriin merkitylle yrittäjälle maksetuista työkustannuksista maksimissaan 2250 € kummallekin puolisolle. Omavastuu on 100 €. Verottajan ohje on voimassa toistaiseksi. Lisätietoja vero.fi
Lisää tietoa muuratuista tulisijoista Suomalaiset Tulisijat ry.
Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Petteri Stubb
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Energiankäytön uusi aika
Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.
#kotona #sähkö #sähköverkko #turvallisuus
Voiko kohteessa olla useampi sähköliittymä?
Energiavirasto on ohjeistanut sähkönjakeluyhtiöitä tarjoamaan jo sähköverkkoon liittyneelle kuluttajalle toista tai tarvittaessa useampiakin sähköliittymiä. Sinällään kyse ei ole jakeluyhtiöille uudesta asiasta, koska useamman liittymän tuo...
Kaukolämmön merkitys on noussut
Kaukolämpö on ollut jo vuosia maamme merkityksellisin lämmitysmuoto. Sen merkitys on vain kasvanut energiamurroksen myötä. Kaukolämpö jatkaa uudistuen maamme suurimpana lämmitysmuotona tarjoten asiakkaille mukavuutta, varmuutta ja vakautta.