Onko ohjauksesta apua?

Onko ohjauksesta apua?

18.11.2024

Kotitaloudet ovat innostuneet sähkönkäyttönsä ohjailusta eli kulutusjoustoista. Aiheesta on tehty selvityksiä oikein yliopistossa. Innostus näkyy siinä, että pörssisähkösopimusten määrä on kasvanut reippaasti. Jopa kolmannes kotitalouksista ostaa tällä hetkellä sähkönsä pörssisähkösopimuksilla.

Pörssisähkön hinta vaihtelee tunneittain – ja ensi vuonna vartin välein. Juuri tämä tekee ohjauksesta taloudellisesti kannattavaa. Jos kotitalous kykenee ohjaamaan sähkönkäyttöään kalliiden ja halpojen tuntien välillä, voi vuoden aikana syntyä merkittäviä säästöjä. Ohjaaminen tarkoittaa sitä, että vähennetään sähkönkäyttöä kalliiden tuntien aikana ja lämmitetään esimerkiksi sähkösauna vasta parin tunnin päästä.

Kuulostaa helpolta, mutta onko se sitä? Päätös sähkökiukaan käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä on helppo, mutta päätöstä varten tarvitaan tietoa tuntikohtaisesti sähkön hinnasta. Mistä tietoa on saatavilla ja onko tietoa helposti käsillä?

Sähkölämmityksen tai käyttövesivaraajan ohjaaminen on astetta haastavampaa. Tätä varten tarvitaan automatiikka ja jonkinlainen ohjausjärjestelmä. Ohjaaminen ei loputtomasti voi perustua siihen, että pidetään peukaloa jollain nappulalla tai käännetään nupista, kun siltä tuntuu.

Suoran sähkölämmityksen ohjaaminen on mahdollista, mutta ohjaamisella on rajansa. Esimerkiksi sähköpattereihin perustuva koti jäähtyy talvipakkasella nopeasti. Rahalliset säästöt voivat jäädä vaatimattomiksi ja vilu voi työntyä viltin alle.

Vesikiertoinen sähköllä toimiva lämmitys tarjoaa paremmat mahdollisuudet kerätä ohjauksesta taloudellisia hyötyjä. Jos lämmitysjärjestelmän kyljessä on suurehko hyvin eristetty vesivarasto, voidaan energiaa varastoida veteen silloin, kun sähkö on halpaa. Tästä pitävät huolen vesivarastoa lämmittävät sähkövastukset tai ilmasta veteen toimiva lämpöpumppu. Kylmän päivän yllättäessä järjestelmän automaattisesti toimiva ohjausventtiili päästää patteriverkkoon lämmintä vettä.

Voiko kotisi lämmitysjärjestelmää ohjata? Voisitko hyödyntää kulutusjoustoja? Asia kannattaa ehkä selvittää, mutta itsestään selvää ohjaaminen ei ole. Jos ohjausta varten on hankittava kallis järjestelmä, voivat taloudelliset hyödyt sulaa järjestelmän maksamiseen. Tosin aina ohjauksen tavoitteena eivät ole taloudelliset hyödyt, vaan tehokas energiankäyttö.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö
 

Kuva: Scanstockphoto
 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #lämmitys #lämpö  

Energiansäästäjän TOP 7 -lista

Talvi tulla tupsahti ja samalla nousee energiankulutus lähes kaikissa kodeissa. Pienillä, järkevillä muutoksilla kulutusta voi kuitenkin säästellä ilman sen järeämpiä tekoja.

#energiantuotanto #energiatehokkuus #sahkolasku #tulevaisuus  

Varttisähkö saapui – mitä muutos tarkoittaa ja miksi se tehdään?

Suomessa on totuttu siihen, että pörssisähkön hinta vaihtelee tunneittain. Moni onkin oppinut vilkaisemaan aamulla sähkön hinnat ja päättämään sen mukaan, milloin kannattaa pestä pyykit tai ladata sähköauto.

#energiatehokkuus #sahkolasku #sähkömittarit #sähköverkko  

Sähkömittarit vaihdetaan uusiin

Varttisähkön aikakausi tuo mukanaan muutoksen, jota ei näe päällepäin, mutta joka on koko järjestelmän kannalta välttämätön. Kun sähkön hinta alkaa määräytyä 15 minuutin välein, myös mittaamisen on pysyttävä mukana. Lähivuosina suomalaisiin...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #lämpö #astettaalemmas #hyvinvointi #vapaalla #lämmitys #valaistus #piha #sähkönsäästö #ilmastointi #sähkö #testi #sisustus #puutarha #energiantuotanto #kaukolämpö #sähköpula #aurinko #tulevaisuus #sähköpalo #sähköverkko #työ #pääsiäinen #osaaminen #aurinkopaneeli #kesämökki #kolumni #sahkolasku #sähköasennukset #kotivara #sähköhammasharja #sähkögrilli #moottorilämmitys #ilmastonmuutos #ympäristö #Laskiainen #sähkömittarit #sähköauto #verkkopalvelu #hiilijalanjälki #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #kinkkutemppu