Sähkö puhdistaa

Sähkö puhdistaa

24.05.2021

Sähkö puhdistaa ilman tehokkaammin kuin siivouspartio. Suuri osa Suomessa tuotetusta sähköstä on jo nyt päästötöntä – siis puhdasta. Yli 85 prosenttia sähköstä ei aiheuta ilmastonmuutosta edistäviä hiilidioksidipäästöjä. Muutaman vuoden kuluessa 95 prosenttia suomalaisesta sähköstä on päästötöntä – ja lopulta kaikki.

Puhdas sähkö helpottaa kansakunnan ilmastoahdistusta. Sähköllä voidaan korvata monessa paikassa päästöjä aiheuttavia polttoaineita. Rautatieliikenteessä sähköjunat korvaavat dieselveturit, maanteillä polttomoottoriautojen määrä vähenee ja lähitulevaisuudessa jopa lentokoneet kulkevat sähköllä.

Kaikki sähköllä toimivat asiat eivät ole kovin näkyviä, vaikka sähkö tekee työtä jo nyt monessa sellaisessa paikassa, jossa sen ei kuvittelisi olevan läsnä. Yksi on kaukolämpö. Moni on tottunut siihen ajatukseen, että lämpökeskuksissa poltetaan jotain, jonka seurauksena lämmitysvesi virtaa kaukolämpöputkia pitkin koteja lämmittämään. Sähkö on saapunut tännekin ja tönii poltettavia aineita nurkkaan.

Kaukolämpöä voidaan valmistaa muullakin tavalla kuin polttamalla. Sähköllä toimivat suuret lämpöpumput keräävät jo nyt kaupunkien lämpimistä jätevesistä energiaa talteen maan uumenissa, josta arvokas lämpö siirretään kaukolämpöverkkoon. Jos tuulivoimalaitoksilla tuotettu sähkö sattuu olemaan halpaa, voidaan silläkin keittää kaukolämpövesiä – tai otetaan teollisuuslaitoksista hukkalämmöt talteen ja siirretään ne kaukolämpöverkkoon. Yksinkertaista ja helppoa.

Ilmalämpöpumput, maalämpöjärjestelmät tai kilometrien syvyyteen kallioperään poratut geotermiset lämpöreiät tarvitsevat nekin toimiakseen sähköä. Sähköä himoitsevat tietokoneet, älypuhelimet ja kaikki internet-avaruuteen pystytetyt järjestelmät, jotka helpottavat ihmisten arkea. Maailmassa ei ole enää montaa asiaa, joka toimisi ilman sähköä.

Entä kovasti intoiltu vetytalous? Siinä yhdistyy useampi puhdas asia, kun vedestä valmistetaan puhtaan sähkön avulla vetyä. Vedystä taas voidaan valmistaa puhdasta liikennepolttoainetta ja vedyn valmistuksessa syntyvä lämpöä syötetään kaukolämpöverkkoon.

Maailma sähköistyy, mutta samalla sähkö puhdistaa maailmaa. Melkoinen velikulta tuo puhdas sähkö.

Petri Sallinen

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona #lämmitys  

Tarkasta ilmalämpöpumppu ennen jäähdytyskauden alkua

Ilmalämpöpumpun moitteeton ja energiatehokas toiminta varmistetaan säännöllisillä tarkastuksilla. Tarkastusten ja huoltojen laiminlyönti kostautuu helposti jäähdytyskyvyn ja energiatehokkuuden laskuna, jotka nostavat sähkönkulutusta.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Tutustu energiaremonttien rahoitusmahdollisuuksiin

Lähes kaikissa taloyhtiöissä ja pientaloissa löytyy energiaremontilla saavutettavaa säästöpotentiaalia. Kun energiaremontti kiinnostaa ja sitä ollaan suunnittelemassa, kannattaa tarkastaa myös energiaremonttikustannuksiin tarjolla olevat ra...

#energiatehokkuus #kotona #lämmitys #lämpö  

Kesäkaudella varaudutaan seuraavaan lämmityskauteen

Lämmityskausi alkaa olla lopuillaan. Nyt on oikea aika kartoittaa lämmitysjärjestelmän korjaus- ja parannustarpeet. Huoltotyöt kannattaa varata kesäkaudelle ja hoitaa lämmitysjärjestelmä valmiiksi seuraavaa lämmityskautta varten.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #lämpö #hyvinvointi #lämmitys #valaistus #vapaalla #piha #sähkönsäästö #sähkö #ilmastointi #testi #sisustus #puutarha #kaukolämpö #aurinko #sähköpula #sähköpalo #osaaminen #energiantuotanto #pääsiäinen #aurinkopaneeli #kesämökki #sähköverkko #työ #tulevaisuus #kolumni #sähköhammasharja #sähköasennukset #sähkögrilli #kinkkutemppu #ilmastonmuutos #ympäristö #Laskiainen #sähkönsiirto #sähköauto #kotivara #verkkopalvelu #moottorilämmitys #sähköinen liikenne #hiilijalanjälki #sahkolasku