Sisukkuus ja apuvälineet pitävät aktiivisena vanhuusiässä

Sisukkuus ja apuvälineet pitävät aktiivisena vanhuusiässä

27.05.2020

Tutkimuksen mukaan aktiivinen elämäntyyli voi onnistua ikääntyessä liikkumisvaikeuksista huolimatta. Aktiiviseen elämäntyyliin tarvitaan vain riittävästi sisukkuutta. Tietenkin myös apuvälineistä on apua.

Psyykkinen resilienssi eli sisukkuus kuvaa ihmisen henkistä kykyä sopeutua haasteisiin ja palautua vastoinkäymisistä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa resilienssin merkitystä ikäihmisten arjen aktiivisuudelle ja havaittiin, että aktiivisena vanheneminen on sitä todennäköisempää, mitä enemmän resilienssiä tutkittavilta löytyy. Yhteys havaittiin sekä täysin liikkumiskykyisillä että kävelyvaikeuksia kokevilla henkilöillä.

– Aktiivisena vanhenemisella viitataan henkilön pyrkimykseen toimia omien tavoitteiden ja mieltymysten, mahdollisuuksien sekä kykyjen puitteissa. Aktiivisuus voi siis tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, eikä se useinkaan viittaa vain liikuntaan, kertoo tohtorikoulutettava Sini Siltanen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

 

Uusia tapoja toimintaan

– On hyvinvoinnin kannalta oleellista, että pystymme tekemään itsellemme mieluisia asioita arjessa. Valitettavan usein ikääntyessä heikentyvä toimintakyky kuitenkin rajoittaa mahdollisuuksia aktiivisuuteen. Esimerkiksi kävelyvaikeudet yleistyvät 75 ikävuodesta eteenpäin ja vaikeuttavat kotoa poistumista, Siltanen jatkaa.

Kun liikkumiskyky heikkenee, mielen sisukkuus ja joustavuus voivat auttaa keksimään vaihtoehtoisia tapoja pysyä aktiivisena. Aktiivisuus voi siis saada uusia muotoja haasteita kohdattaessa.

– Tutkimuksessamme havaittiin, että jos ulos lähteminen ja siellä liikkuminen on vaikeaa, resilienssiä omaavat henkilöt touhuavat vastaavasti enemmän kotona tai sen lähiympäristössä, ja näin ollen ylläpitävät toimeliaisuutta arjessa, Siltanen toteaa.

 

Myös poikkeusolosuhteissa voi pysyä aktiivisena

Näitä tuloksia voi soveltaa myös koronan aiheuttamiin poikkeusolosuhteisiin.

– Sen sijaan että lähtee tapaamaan ystäviä kahvilaan, voi yhteyttä pitää vaikkapa puhelimella tai verkossa. Kotijumppaakin on helppo harrastaa rajoituksista huolimatta, hän jatkaa.

Panostus tekniikan opettelemiseen, esimerkiksi tabletin tai tietokoneen hankkimiseen auttaa yhteydenpidossa. Kuvallinen yhteydenpito on usein kannustavampaa kuin pelkkä puhuminen. Myös omasta liikuntakyvystä voi pitää huolta hankkimalla esimerkiksi riittävän ajoissa kolmipyöräisen sähköpyörän, jonka kanssa pystyy liikkumaan lähiympäristössä.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että resilienssistä ei ollut enää aktiivisuuden kannalta hyötyä henkilöille, jotka eivät pystyneet kävelemään 2 kilometrin matkaa itsenäisesti. – Kun henkilö ei kykene liikkumaan paikasta toiseen ilman toisen apua, tai edes autettuna, hänen toimintakykynsä ja erityisesti autonomiansa ovat jo melko rajoittuneet.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #ilmastointi #kotona #lämmitys  

Ilmalämpöpumpun käytössä ja huollossa on omat niksinsä

Ilmalämpöpumppu lämmittää tehokkaasti ja auttaa pienentämään kodin energiakuluja. Edellytyksenä kuitenkin on, että laitetta käytetään sekä huolletaan oikein.

#kotona #viihde-elektroniikka  

Kunnon telkku leffamaratooneihin

Syksyn lähestyessä on aika katsastaa televisiotarjontaa ja miettiä olisiko aika hankkia uusi virtapihi 65-tuumainen televisio? Televisioiden virrankulutusta ollaan myös rajoittamassa.

#kotona #lämmitys #sisustus #valaistus  

Parvekkeen tai terassin käyttökausi pitenee lämmityksellä

Parvekkeen tai terassin käyttökausi pitenee panostamalla hyvään lattiaeristykseen, lasitukseen ja säteilylämmitykseen. Riittävän tehokas infrapunalämmitin on toimiva ja energiatehokas ratkaisu, jos parvekkeesta haluaa nauttia viileämmälläki...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #astettaalemmas #energiansäästö #hyvinvointi #lämpö #piha #sähkönsäästö #testi #valaistus #ilmastointi #vapaalla #puutarha #sisustus #sähkö #sähköpula #lämmitys #aurinko #aurinkopaneeli #pääsiäinen #kaukolämpö #sähköpalo #energiantuotanto #työ #tulevaisuus #sähköasennukset #sähkögrilli #osaaminen #sähkönsiirto #kesämökki #sähköinen liikenne #sähköverkko #hiilijalanjälki #sähköhammasharja #moottorilämmitys #verkkopalvelu #kotivara #sähköauto #kolumni #ilmastonmuutos #sahkolasku