
Suosi ledejä joulu- ja kausivalaistuksessa
12.11.2021
Talvi ja etenkin joulu on valojen aikaa. Valo piristää mukavasti pimeää vuodenaikaamme. Suosi jouluvalaistuksessa ledejä. Led-valosarjat kuluttavat vähän energiaa ja tuovat piristystä päivittäiseen elämäämme.
Uudet koriste- ja jouluvalot ovat useimmiten ledejä. Myynnissä voi yhä olla vanhempiakin malleja ja monella on vielä vanhoja valosarjoja kotona. Jos olet hankkimassa uusia valosarjoja, valitse led-valot, joiden kulutus on mahdollisimman pieni ja perinteisiä valosarjoja vähäisempi.
Led-valosarjoissa teho on useimmiten 0,5–6 wattia. Läheskään kaikissa paketeissa ei kuitenkaan kerrota valosarjan tehoa. Kaikkien led-sarjojen sähkönkulutuksesta ei ole tietoa saatavilla. Monissa paketeissa teho ilmoitetaan myös watteina lamppua kohti, esimerkiksi 80 lampun sarjassa 80 x 0,06 W, joten vaatii hieman laskemista selvittää valosarjan teho ja siitä kulutus.
Valosarjassa olevien lamppujen määrä kertookin usein sarjan tehosta. Kun lamppuja on vähemmän, kuluttaa sarja vähemmän sähköä.
Eri kokoisten valosarjojen tehot voivat olla esimerkiksi kahdeksan lampun sarjassa 0,5 wattia, 30 lampun sarjassa 2,4 wattia ja 80 lampun sarjassa 6 wattia. Sarjoja hankkiessa voi hyvin miettiä saako tunnelman aikaiseksi pienemmällä lamppumäärällä.
Sähkönkulutus ja käytön kustannukset
Ajastimen käyttö ei tuo suurta säästöä pienitehoisen led-valosarjan käyttöön. Jos jouluvalosarjan teho on yli 6 wattia, kannattaa valo jo kytkeä ajastimeen ja jos ajastimia on jo hankittu, voi niitä käyttää pienitehoisimmissa sarjoissakin.
Erityisen järkevää ajastimen käyttö on, mikäli haluaa käyttää yhä vanhoja koristevaloja. Jos ajastinta ei ole, on itse muistettava sammuttaa koristevalo yöksi ja kotoa poissaolon ajaksi. Perinteisten valosarjojen teho alkaa usein 21 watista, mutta saattaa olla jopa 100 wattia, joten niiden käyttö on huomattavasti kalliimpaa kuin uusien led-sarjojen.
Valosarja | 100 vrk koko ajan | 100 vrk ajastettuna 8h/vrk |
Led 8 lamppua/0,5 W | 0,20 € | 0,07 € |
Led 80 lamppua/6 W | 2,30 € | 0,80 € |
Vanha 216 lampun sarja/ 93,3 W | 34,60 € | 11,50 € |
Laskettu sähkön hinnalla 15,43 snt/kWh.
Kierrätä vanhat valosarjat oikein!
Kaikki jouluvalot kuuluvat sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräyspisteisiin. Jouluvalojen osalta kysymyksessä ei ole yksittäisen lampun vaan pikemminkin valaisimen kierrätyksestä. Tuotteet sisältävät elektroniikkaa, joka saadaan SER-keräyksessä talteen. Muista kierrättää myös sarjan muuntaja.
Kun kausivaloja ottaa pois käytöstä ja säilöö seuraavan talvikauden käyttöä varten, kannattaa sarja ja sen muuntaja pakata samaan pakettiin, koska muuntajat ovat yleensä sarjakohtaisia.
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuvat: Scanstockphoto
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona #lämmitys
Tarkasta ilmalämpöpumppu ennen jäähdytyskauden alkua
Ilmalämpöpumpun moitteeton ja energiatehokas toiminta varmistetaan säännöllisillä tarkastuksilla. Tarkastusten ja huoltojen laiminlyönti kostautuu helposti jäähdytyskyvyn ja energiatehokkuuden laskuna, jotka nostavat sähkönkulutusta.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Tutustu energiaremonttien rahoitusmahdollisuuksiin
Lähes kaikissa taloyhtiöissä ja pientaloissa löytyy energiaremontilla saavutettavaa säästöpotentiaalia. Kun energiaremontti kiinnostaa ja sitä ollaan suunnittelemassa, kannattaa tarkastaa myös energiaremonttikustannuksiin tarjolla olevat ra...

#energiatehokkuus #kotona #lämmitys #lämpö
Kesäkaudella varaudutaan seuraavaan lämmityskauteen
Lämmityskausi alkaa olla lopuillaan. Nyt on oikea aika kartoittaa lämmitysjärjestelmän korjaus- ja parannustarpeet. Huoltotyöt kannattaa varata kesäkaudelle ja hoitaa lämmitysjärjestelmä valmiiksi seuraavaa lämmityskautta varten.