Taloyhtiössäkin kannattaa varautua

Taloyhtiössäkin kannattaa varautua

28.10.2022

Myös taloyhtiöissä kannattaa varautua niin sähkön-, veden- kuin lämmönjakelun häiriöihin. Varautuminen on hyvä ulottaa myös taloustilanteen tiukkenemiseen inflaation nostaessa kustannuksia. Häiriöitä ja kustannusten nousua voi taklata karsimalla turhaa energiankulutusta ja pitämällä yhtiön kiinteistöt ja tekniikka kunnossa.

Kaukolämmitetyssä talossa sähkökatkon vaikutukset ovat ainakin lämmityksen osalta pienehköjä. Sähkökatkot eivät kaukolämmitetyissä taloissakaan ole uusia ja ne eivät muodosta vakavia haittoja asukkaille.

Sähkökatkon aikana talon lämmitys loppuu, koska lämmön kierrosta huolehtiva lämmitysjärjestelmän vesipumppu toimii sähköllä. Nyt paljon esillä olleet, mahdolliset kahden tunnin sähkökatkot ovat lyhyitä, eivätkä asunnot ja talot tule katkon aikana viilenemään merkittävästi. Katkon jälkeen lämmitys alkaa toimia jälleen normaalisti talon kiertovesipumpun käynnistyessä.

Hanoista voi sähkökatkon aikana edelleen tulla vettä, mutta lämmintä vettä tai suihkua ei suositella käytettäväksi. Vesi voi olla katkon aikana huomattavasti tavallista kuumempaa. Myös sähkökatkon jälkeen tulee olla varovainen lämpimän käyttöveden käytön kanssa, koska käyttövesi voi olla hetkellisesti tavallista lämpimämpää.

Jos lämmitys ei lähde sähkökatkon jälkeen toimimaan, on syytä olla yhteydessä isännöitsijään, huoltoyhtiöön tai kaukolämpöyhtiöön.

 

Ei merkittävää viilenemistä, mutta…

Parin tunnin sähkökatkon aikana kerrostaloasunnon sähkölaitteet, valaistus, hissit ja lämmitys eivät toimi. Valot pimenevät, mutta asunto ei kuitenkaan kylmene merkittävästi tai ruoka ei pilaannu.

Sähkökatkon aikana asukkaiden on hyvä sammuttaa päällä olleet sähkölaitteet, liedet, uunit ja esimerkiksi sauna, jotta niistä ei sähköjen palauduttua aiheudu palovaaraa.

Jääkaappi ja pakastin sammuvat ja niiden avaamista kannattaa välttää, jotta elintarvikkeet eivät ala pilaantua. Pakastimen eteen lattialle on hyvä levittää pyyhe mahdollisia sulamisvesiä varten. Pakastin ei kuitenkaan parissa tunnissa sula, jos sen ovi pidetään kiinni. Kannattaa tarkastaa pakasteet vasta kun sähköt ovat olleet jälleen päällä muutaman tunnin.

Vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen vettä jakavat pumput toimivat sähköllä. Tällöin tarvitaan kotivaraksi varattua vettä.

Asuinkerrostalojen sähköisissä lukitusjärjestelmissä sähkökatkot on huomioitu suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi yleiset sähköiset lukot eivät ole riippuvaisia verkkovirrasta. Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet toimivat varavoimalähteenä olevilla paristoilla.

Internetin ja kännyköiden toimivuudessa voi olla asunnoissa ongelmia sähkökatkon aikana, sillä kotien wlan-laitteet ja kerrostaloissa mahdollisesti olevat tukiasemat hiljenevät. Paristokäyttöinen radio on tällöin hyödyllinen uutisten seuraamiseen.

 

 

Mitä asioita on hyvä huomioida sähkökatkon jälkeen?

Kaukolämpölaitteiden toiminta on hyvä tarkastaa katkon jälkeen. Erityisesti elinkaarensa loppupuolella olevat kiertovesipumput saattavat jumittaa ja rakennuksen lämmitys ei ala toimimaan.

Myös kiertoilmakoneet olisi hyvä tarkistaa, koska katoilla ja tuulikaapeissa olevat laitteet saattavat jäätyä. Luonnollisesti aina kannattaa tarkastella lämmitys- ja käyttövesiverkkojen mahdollisia vuotoja.

On hyvä huomioida myös muiden sähköllä toimivien järjestelmien kunto sähkökatkon jälkeen.

 

Huolehdi näistä jo ennen lämmityskautta

Niin taloyhtiöissä kuin muissakin rakennuksissa on syytä ehkäistä lämpövuotoja ja huolehtia esimerkiksi ikkunoiden ja ovien tiivistyksistä. Ikkunoiden ja ovien tiivisteiden vaihto on helppo ja sammalla kannattaa tunnistaa myös muut mahdolliset lämpövuodot.

Mahdolliset ikkunoissa tai muualla olevat, säädettäviksi tarkoitetut tuuletusventtiilit on hyvä napsauttaa talviasentoon, jotta vedontunne ja lämpöhukka on mahdollisimman pientä. Tällaiset energiatehokkuutta parantavat toimet vaikuttavat myös yhtiön talouden pitoon pitkällä tähtäyksellä, kun lämmitysenergiaa kuluu vähemmän.

Koko taloyhtiön tekniikka on syytä pitää kunnossa ja ajan tasalla, jotta turhia yllätyksiä ei tule.

 

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Energiankäytön uusi aika

Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.

#kotona #sähkö #sähköverkko #turvallisuus  

Voiko kohteessa olla useampi sähköliittymä?

Energiavirasto on ohjeistanut sähkönjakeluyhtiöitä tarjoamaan jo sähköverkkoon liittyneelle kuluttajalle toista tai tarvittaessa useampiakin sähköliittymiä. Sinällään kyse ei ole jakeluyhtiöille uudesta asiasta, koska useamman liittymän tuo...

#kaukolämpö #kotona  

Kaukolämmön merkitys on noussut

Kaukolämpö on ollut jo vuosia maamme merkityksellisin lämmitysmuoto. Sen merkitys on vain kasvanut energiamurroksen myötä. Kaukolämpö jatkaa uudistuen maamme suurimpana lämmitysmuotona tarjoten asiakkaille mukavuutta, varmuutta ja vakautta.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #hyvinvointi #lämpö #piha #sähkönsäästö #vapaalla #testi #valaistus #sähkö #ilmastointi #lämmitys #puutarha #sisustus #kaukolämpö #aurinko #sähköpula #osaaminen #energiantuotanto #pääsiäinen #aurinkopaneeli #kesämökki #sähköverkko #sähköpalo #tulevaisuus #työ #sähköasennukset #kolumni #sähkögrilli #kinkkutemppu #ilmastonmuutos #ympäristö #sähkönsiirto #sähköauto #kotivara #verkkopalvelu #moottorilämmitys #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #hiilijalanjälki #sahkolasku