Alpakka lumoaa olemuksellaan

Alpakka lumoaa olemuksellaan

18.11.2021

Jos saat alpakan painamaan päänsä olkapäällesi tai syömään kädestäsi, olet tavoittanut jotain ainutlaatuista. Ystävälliset alpakat ihastuttavat tilalla, päivä- ja hoitokodeissa sekä vaikkapa agility-retkellä.

Klaukkalan laidalla sijaitsee vanha maatila. Jo kaukaa näkyy alpakoita, joiden väriskaala vaihtelee lähes valkoisesta ihan tumman ruskeaan, kirjavaan ja johonkin siltä väliltä. Alpakat viihtyvät laumassa – kaveria ei jätetä.

Ei olisi Ali-Ollin Klaukkalan kylän kantatilalla osattu aavistaa 1760-luvulla, että vuonna 2004 tilan kymmenes maanviljelijä ja emäntä Heidi Malkamäki ryhtyy heinänviljelyn ohella myös alpakkatilalliseksi. Tilalla on 37 alpakkaa, hevosia, aaseja, kaneja, deguja, marsuja ja kissoja.

Kokopäiväisenä maatilan yrittäjänä Malkamäki ei aiemmin toiminut, vaan hän ajoi myös Valion maitorekkaa.  

 
Alpakka on maailman laumasidonnaisimpia eläimiä. Kummialpakan voi hankkia kuka vaan eli yksityishenkilö tai yhteisö.

 

Joulua odotellessa

Villamaisen karvansa suojissa alpakat viihtyvät talvellakin ulkona ja pihatoissa sitten levätään, syödään ja nukutaan.

– Alpakat ovat kyllä melkoisia hienohelmoja. Lumihankeen niitä ei saa millään, mutta sen sijaan auratut polut kelpaavat hyvin ulkoiluun.

Ali-Ollin maatilalla eläinten joulu on ensin ja illan hämärtyessä on ihmisten vuoro.

 

Hienointa villaa tutusta alpakasta

– Alpakan villakeriin tulee myös kerityn alpakan nimi eli lapaset voi neuloa esimerkiksi Kaspian alpakan villasta.

Yhdestä alpakasta kehrätään keväällä villaa 2–4 kiloa ja 100 gramman lankakeriä valmistuu 10–20.  Alpakanvilla ei kutita ja sitä voivat käyttää useimmat villa-allergikot. Siinä ei ole ollenkaan lanoliinia ja se on yksi maailman hienoimmista villakuiduista. Villat toimitetaan alpakanvillakehräämö Ruukin Puoti ja Kehräämöön.

 

Koko perheen juttu

Heidin vanhin tytär Jessika Tarhonen on opiskellut maatalousyrittäjäksi ja jatkaa tilan pitoa muutaman vuoden päästä.

Heidin tyttäret Hilla ja Inka Tarhonen auttavat myös kaikessa, ohjaavat ryhmiä, leirejä ja hoitavat eläimiä. Nuorin 8-vuotias Viola Malkamäki harjoittelee eläintenhoitoa toisinaan muiden mukana. Heidin mies Ismo Malkamäki tekee töitä myös tilalla.

– Perhe on kaiken keskiössä ja antaa voimia. Tämä on meidän yhteinen juttumme.

 

Innostus lähti televisio-ohjelmasta

– Alpakkainnostukseni alkoi 2000-luvun alussa, kun näin ohjelman alpakoista ja halusin tutustua niihin tarkemmin Hämeenlinnassa.

Suomessa niitä oli tuolloin vain muutamia.  Loppuvuodesta 2003 Heidi tutustui alpakoita Chilestä tuovaan perheeseen ja pian Heidi Malkamäelläkin oli jo tilaus viidestä alpakkaemästä omalle tilalle.

– Suomeen alpakat saapuivat syksyllä 2004 ja viettivät talven karanteenissa Keuruulla 19 lajitoverinsa kanssa. Kesäkuussa 2005 tilalla syntyivät ensimmäiset vasat.

Alpakkatila työllistää Malkamäen perheen kokonaan, mutta välillä Heidi käy tuuraamassa rekkahommissa.

– Vapaa-ajalla neulon sukkia ja luen jännityskirjoja. Pari kertaa vuodessa saatamme tehdä pienen irtioton esimerkiksi mökille tai vaikkapa hotelliin. Näin tilan asiat ja työ eivät pyöri koko ajan mielessä.

 


Valkoinen alpakka Aliisa ja ruskea Cilla nauttivat kävelyretkestä. Kuvassa Heidin tyttäret Inka (vas.) ja Hilla (oik.). 

 

Alpakka on lahjomaton

Heidi kertoo, että alpakka on luonteeltaan varsin ystävällinen, kiltti eikä pure tai potki, joten se on sympaattisen olemuksensa lisäksi suosittu positiivisten tunteiden herättäjä esimerkiksi erityisryhmissä.

– Alpakka on kuitenkin lahjomaton eli alpakka ei ole samalla tavalla houkuteltavissa ja koulutettavissa kuin esimerkiksi koira tai hevonen.

Heidi Malkamäki sanoo, että kosketus, katse tai vaikkapa sormien upottaminen muhkeaan villaan voi olla aisteille tosi tärkeää ja voimauttavaa. Alpakat ovat suosittuja vierailijoita muun muassa palvelutaloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa yhteisöissä.

Entä liittyykö alpakkaan jotain myyttiä, uskomusta mitä olisi hyvä ottaa esille? Tähän Heidillä on selkeä vastaus.

– Alpakat eivät todellakaan ole mitään ihmisiä päin sylkijöitä eli tällainen vanha myytti on hyvä rikkoa näistä ystävällisistä eläimistä.

Ali-Ollin tilalla voi varata oman alpakkahetken, alpakkakävelyn, agilityn tai ihan muuten vaan tulla tutustumaan tilaan ”alpakkahengailun” merkeissä. Kesällä järjestetään muun muassa alpakkajoogaa.

 

Kohti jouluaattoa

Kun tilan eläimet on ruokittu, tilat siistitty ja ulkoilijat ulkoilutettu, on aika siirtyä ihmisten jouluun.

Heidi Malkamäen vanhempien luona on perinteistä jouluruokaa, mutta Ali-Ollin tilalla nautitaan mehevistä tacoista.

– Perhe kokoontuu yhteen, ellei joku ole juuri töissä. Myös tyttöjen isä Kari Tarhonen on joulun vietossa mukana ja alpakkatila hiljentyy aattoillan tunnelmaan.

Suomessa sijaitsevista alpakkatiloista ja alpakoista löytyy tietoja netistä.

 

FAKTAA

Alpakka on eteläamerikkalainen kamelieläin, joka on jalostettu vikunjasta arviolta 5 000 vuotta sitten. Aikuinen alpakka painaa noin 60–80 kiloa ja on säkäkorkeudeltaan alle metrin. Alpakka synnyttää vain poikasen kerrallaan, kantoaika on 11 kuukautta.

Ali-Ollin tilan eläimet syövät oman pellon antimia. Tilalla on viljelty heinää viimeiset 15 vuotta. Heidin tytär Jessika tekee pääasiassa kaikki peltotyöt yhdessä isänsä ja siskojensa avustuksella. 

Heinä on alpakoiden pääasiallinen rehu ja sitä myydään myös läheisille hevostiloille.

 

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Jessika Tarhonen, Ali-Ollin alpakkatila


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Energiankäytön uusi aika

Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.

#kotona #sähkö #sähköverkko #turvallisuus  

Voiko kohteessa olla useampi sähköliittymä?

Energiavirasto on ohjeistanut sähkönjakeluyhtiöitä tarjoamaan jo sähköverkkoon liittyneelle kuluttajalle toista tai tarvittaessa useampiakin sähköliittymiä. Sinällään kyse ei ole jakeluyhtiöille uudesta asiasta, koska useamman liittymän tuo...

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #vapaalla #energiatehokkuus #energiavinkki #turvallisuus #sähkö #kolumni #sähköverkko #verkkopalvelu #työ #viihde-elektroniikka #ilmastonmuutos #tulevaisuus #osaaminen #puutarha #kesämökki #laiteuutuudet #sähkönsiirto #sähköinen liikenne #hyvinvointi #piha #ympäristö #energiantuotanto #resepti #kodinkone #kaukolämpö #lämpö #hiilijalanjälki #aurinko #ilmastointi #energiapolitiikka #lämmitys #testi #tekoäly #aurinkopaneeli #sähköpula #energiansäästö #toimitusvarmuus #sähköauto #astettaalemmas #datahub #kilpailut #sähkönsäästö #sähköasennukset #sähkövero #pääsiäinen #sisustus #ystävänpäivä #Laskiainen #sähköuto #valaistus #sahkolasku