Älypuhelimella perheen tarinat talteen
21.11.2023
Älypuhelinta voi käyttää isovanhempien muistelujen videoimiseen tai äänittämiseen. Juttutuokiot tarjoavat antoisaa yhteistä tekemistä ja samalla tärkeät tarinat tallentuvat myös tuleville sukupolville.
Tulevana jouluna voi olla hyvä tilaisuus kysyä mummolta tai papalta, miten joulua vietettiin hänen lapsuudessaan. Isovanhemman muistelut voi videoida tai tallentaa puhelimelle äänitiedostona.
Eikä asiaa kannata jättää tietenkään tähän. Arkena voidaan jatkaa esimerkiksi siitä, minkälaisia olivat isovanhemman omat vanhemmat tai isovanhemmat, minkälaista oli koulussa, mitä leikkejä leikittiin pihalla, miten vietettiin lauantai-iltaa, missä mummo ja pappa tapasivat tai minkälaista oli mummon tai papan työpaikalla.
Jos vaikkapa pappa osaa soittaa haitaria, niin ei kun musiikkivideota tekemään. Mikäli mummo on kuuluisa korvapuusteistaan, hänet voi taltioida pullia leipomassa, ehkäpä samalla selviää se salainen reseptikin. Tällaisilla taltioinneilla voi osoittaa myös jälkipolvien arvostusta isovanhempaa ja hänen taitojaan kohtaan.
Paljon mielenkiintoista tarinaa voi syntyä myös vaikkapa valokuva-albumin äärellä. Samalla albumiin kannattaa tietenkin kirjoittaa, keitä kuvissa on.
Isovanhemmat eivät tule olemaan täällä aina
Useimmista ikäihmisistä muistelu on tietenkin hyvin mieluista ja aktivoivaa. Vaikka taltioiva älylaite tai haastattelutilanne saattaa haastateltavaa aluksi vähän jännittää, tavallisesti hän tottuu niihin nopeasti. Kuvaamiseen tarvitaan toki aina kuvattavan suostumus.
Haastatteleminen on myös haastattelijalle antoisaa, se tarjoaa mukavaa yhteistä tekemistä. Samalla isovanhemman muistot siirtyvät tuleville sukupolville ja suvun yhteinen tarina saa lisää merkityksiä, syvyyttä ja sävyjä.
Isovanhemmat eivät tule olemaan aina täällä, joten asiaa on fiksua ennakoida.
Monessa suomalaisperheessä saatetaan harmitella, ”että miksei tuotakaan asiaa tullut kysyttyä silloin, kun siihen oli tilaisuus.” Nykyään, kun jokaisella on vielä taltiointivälinekin taskussaan, kysymys on entistä traagisempi.
Haastattelut talteen pilvipalveluun
Isovanhemman tarinoiden taltiointi voi olla mieluisa tehtävä vaikkapa perheen junioreille, älylaitteiden suvereeneille käyttäjille. Samalla heille voi tarjoutua hyvä tilaisuus tehdä älypuhelimen käyttöä tutuksi ikäihmiselle, jos se on hänelle hieman outo asia.
Kerralla voi olla järkevää taltioida melko lyhyitä pätkiä – mutta mikäli haastattelutilanteita on tarjolla harvoin ja tarinaa riittää, niin hyvää juttua ei kannata katkaista.
Tallenteet kannattaa joka tapauksessa siirtää puhelimelta pilvipalveluun, jonne on pääsy perheen kaikilla jäsenillä.
Myös omaa arkea kannattaisi dokumentoida
Ikäihmisistä voi aloittaa. Mutta oikeastaan videoille kannattaisi taltioida yleisemminkin arkeamme.
Nykyisin, kun valokuvia ja videoita otetaan lähinnä someen, niihin päätyy vain pieni osa elämästämme, ja juuri sellaisena kuin haluamme sen muille esittää.
Mitäpä jos videoita otettaisiinkin myös perheen omiin kokoelmiin dokumentoimaan sitä, minkälaista elämämme sen eri vaiheissa oikeasti on ja mitä ajattelemme ja koemme?
Mitä jos älypuhelin tallentaisi vaikkapa tavallisen arkipäivän keskustelun ruokapöydässä? Tai perheen pientä koululaista jututettaisiin hänen koulupäivästään?
Kaikki kunnia juhlille, mutta myös arki on täynnä merkityksellisiä hetkiä. Voimme palauttaa niitä myös tulevaisuudessa helpommin mieleemme, jos niistä on tallenteita.
Juttuun on haastateltu vastaava suunnittelija Suvi Hiltusta Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n ikäteknologiakeskuksesta.
Älylaite ikäihmiselle tutuksiVastaava suunnittelija Suvi Hiltunen Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n ikäteknologiakeskuksesta toivoo, että omaiset auttaisivat ikäihmistä käyttämään älylaitteita, jos ne eivät ole hänelle vielä tuttuja. Teknologia voi auttaa osaltaan esimerkiksi yhteydenpidossa ja tuoda vanhuksen elämään paljon uutta sisältöä. – Mikäli vanhus asuu vaikkapa eri paikkakunnalla, videopuhelut ovat hyvä tapa pitää yhteyttä. Ikäihmiselle voi lähettää myös perheen arjesta kertovia pieniä videoklippejä. Ne auttavat häntä osaltaan pysymään perillä perheen tapahtumista ja seuraamaan vaikkapa lasten kasvua. Tämä on oiva välittämisen teko. Hiltunen huomauttaa, että usein ikäihmisen haluttomuuteen tarttua älylaiteeseen liittyy pelko siitä, ettei kuitenkaan osaa ja ”vempeleellä on sitten tehtävä kaikki mahdollinen, maksettava myös laskut.” – Jos vanhuksen toimintakyky on rajoittunut, kannattaa miettiä yhdessä, mitkä olisivat juuri hänelle sopivat tavat käyttää älylaitetta. Jos perheen mummo on ollut aikoinaan kiinnostunut vaikkapa puutarhanhoidosta, hänen kanssaan voisi katsoa tabletilta YouTubesta löytyviä puutarhavideoita ja näyttää, miten homma toimii, Hiltunen vinkkaa. |
Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Scanstockphoto
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Energiankäytön uusi aika
Energiankäytön uusi aika on uudenlaista energiankäyttöä, jossa panostetaan oikea-aikaiseen sähkönkäyttöön ja kulutuksen siirtämiseen. Oikea-aikaisuus on myös 7.–13.10. vietettävän energiansäästöviikon aihe.
#kotona #sähkö #sähköverkko #turvallisuus
Voiko kohteessa olla useampi sähköliittymä?
Energiavirasto on ohjeistanut sähkönjakeluyhtiöitä tarjoamaan jo sähköverkkoon liittyneelle kuluttajalle toista tai tarvittaessa useampiakin sähköliittymiä. Sinällään kyse ei ole jakeluyhtiöille uudesta asiasta, koska useamman liittymän tuo...
Pelaa ja voita
Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.