Energiansäästöviikkoa vietetään tekemällä energiatekoja

Energiansäästöviikkoa vietetään tekemällä energiatekoja

01.10.2021

Energiansäästöviikkoa vietetään jälleen viikolla 41, 11.–17.10.2021. Viikolla viestitään meitä kaikkia koskettavista asioista: kuinka energiaa järkevästi käyttämällä hillitsemme ilmastonmuutosta ja vähennämme muita ympäristövaikutuksia.

Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin.

Tänä vuonna Energiansäästöviikkoa vietetään jo 25:ttä kertaa. Juhlavuoden kunniaksi kampanjaviikolla kannustetaan erityisesti kaupunkeja ja kuntia energiansäästötekoihin, jotka auttavat ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

Olipa kyseessä sitten kuntapäättäjä, kuntajohtaja, virkamies tai kuka tahansa kuntalainen, kannustamme kaikkia kertomaan, mikä on oma maininnan arvoinen #energiateko, jonka aikoo toteuttaa. Tärkeää on muistuttaa, että pienistäkin teoista syntyy suuria säästöjä!

 

Kerro omista energiateoista

Omista energiateoista voi kertoa lisäämällä omaan sosiaalisen median päivitykseen #energiateko-hästägin.

Suomessa on tavoitteena olla hiilineutraali vuonna 2035. Energia-ala on vahvasti sitoutunut tavoitteeseen ja sitä kohti on menty tavoitteita nopeammin. Kohti hiilineutraalisuutta mentäessä energiankulutus siirtyy yhä enemmän poltosta sähköön.

Muutoksen edellytys on toimivat verkkopalvelut. Sähköverkkojen siirtokyky ja parempi toimintavarmuus ovat muutoksen pohja. Investoinnit verkkopalveluihin ovat välttämättömiä tulevaisuuden energiaratkaisujen toteutumiselle ja meidän jokaisen mahdollisuudelle tehdä osamme muutoksessa.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #vapaalla  

Kesäviileyttä ilman sähkönsyöppöjä

Kesällä mökin sisälämpötila voi nousta huomaamatta hyvinkin korkealle, erityisesti helteisinä päivinä. Ensimmäinen reaktio voi olla viilennyslaitteen tai tuulettimen napsauttaminen päälle, mutta usein tehokkaimmat ja energiatehokkaimmat kei...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #vapaalla  

Energiatehokkaasti lomalla ja mökillä

Moni nauttii kesän rauhallisista lomapäivistä ja viikonlopuista mökillä. Kesälläkin on hyvä muistaa energiatehokkuus, on sitten omalla mökillä tai vieraan tiloissa.

#kodinkone #turvallisuus #viihde-elektroniikka  

Kesän kuumuus voi koetella puhelinta ja muita sähkölaitteita

Kesäkauden helle ja kuumuus voivat koetella kodinkoneita, puhelimia ja jopa silmälaseja. Suoranainen helle kuormittaa ja voi ylikuumentaa myös isompia koneita.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #vapaalla #energiavinkki #turvallisuus #sähkö #kolumni #viihde-elektroniikka #sähköverkko #työ #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #kesämökki #laiteuutuudet #tulevaisuus #resepti #kodinkone #sähköinen liikenne #energiantuotanto #osaaminen #hyvinvointi #lämpö #puutarha #sähkönsiirto #ympäristö #piha #lämmitys #kaukolämpö #energiapolitiikka #ilmastointi #aurinko #sähköauto #valaistus #toimitusvarmuus #hiilijalanjälki #aurinkopaneeli #sähköpula #Laskiainen #energiansäästö #sisustus #testi #tekoäly #astettaalemmas #sähkövero #datahub #sähköuto #sähköasennukset #ystävänpäivä #kilpailut #sähköhammasharja #sähkögrilli #pääsiäinen #sähkönsäästö #sahkolasku