
Ilmastonmuutos huolettaa yhä
12.02.2025
Ostin joulun jälkeen alennusmyynnistä lastenlapsilleni lumiliukurin. Siitä on kulunut jo reilusti yli kuukausi. Liukuri on yhä olohuoneeni nurkassa. Ihan turha ilahduttaa ipanoita lahjalla, jolla ei voi tehdä mitään. Vaikka on sydäntalvi, ovat lumet kadonneet ainakin täältä etelästä. Olisi villiä käyttää ruohonleikkuria tammikuussa, kun lämpötila on reilusti plussan puolella ja ruoho on vihreää.
Korona, poliittinen levottomuus ja energiatuotteiden hintojen karkaaminen pilviin veivät hetkeksi meidän kaikkien huomion pois siitä, mitä ilmastolle on tapahtumassa. Nyt monen huomio on taas ilmassa. Kansalaiskyselyjen perusteella huoli ilmastonmuutoksesta on ilmaantunut kahvipöytäkeskusteluihin.
Kun ilmasto lämpenee, katoavat lumiset talvet eteläisestä Suomesta, mutta muukin Suomi lämpenee. Talviurheilukulttuuri ja lumileikit sullotaan muistojen laatikoihin. Tulevien sukupolvien lapset eivät enää tunnista potkukelkkaa. Ryhdymmekö ehkä kasvattamaan banaaneita?
Kuluva talvi on esimerkki siitä, minkälainen tulevaisuuden talvi voi olla. Ilmastotieteilijät sanovat, että valtaviin mittasuhteisiin paisuneet maastopalot maailmalla ovat myös ilmastonmuutoksen syytä. Metsiä popsivien ötököiden ennustetaan selviävän entistä paremmin hengissä leudontuvien talvien syleilystä. Tästä ei hyvää seuraa metsäteollisuudesta elävälle Suomelle.
Ilmastoa lämmittävistä hiilidioksidipäästöistä pitäisi siis päästä eroon entistä ripeämmin. Tämä on kuitenkin entistä vaikeampaa – helpoimmat keinot on jo käytetty. Ainakin suomalainen sähkö on puhdistunut. Suomessa tuotetusta sähköstä 95 prosenttia on jo päästötöntä ja muutaman vuoden kuluttua myös kaukolämpö liittyy seuraan.
Suomessa hankalin ongelma on liikenteen hiilidioksidipäästöt. Vaikka sähköautot kehittyvät, ovat ne yhä monelle liian kallis hankinta. Helpotusta saattaa tulla siitä, kun Suomeen syntyy laajamittaiset käytettyjen sähköautojen markkinat. Ainakin puhdas sähkö tarjoaa hyvät edellytykset Suomen sähköistymiselle – ja ilmastopäästöjen vähentämiselle.
Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö
Kuva: Scanstockphoto
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #vapaalla
Energiatehokkaasti lomalla ja mökillä
Moni nauttii kesän rauhallisista lomapäivistä ja viikonlopuista mökillä. Kesälläkin on hyvä muistaa energiatehokkuus, on sitten omalla mökillä tai vieraan tiloissa.

#kodinkone #turvallisuus #viihde-elektroniikka
Kesän kuumuus voi koetella puhelinta ja muita sähkölaitteita
Kesäkauden helle ja kuumuus voivat koetella kodinkoneita, puhelimia ja jopa silmälaseja. Suoranainen helle kuormittaa ja voi ylikuumentaa myös isompia koneita.

Koko vartalon magneettikuvaus löytää sairauksia
Magneettikuvaus on monelle tuttu, kun selvitetään mistä tietyn kehoalueen vaivat johtuvat. Uudet, nykyaikaiset magneettikuvauslaitteet soveltuvat myös tiettyjen piilevien sairauksien etsimiseen. Koko kehon magneettikuvauksella voidaan löytä...