Puunhoitajat suosivat akkukäyttöisiä

Puunhoitajat suosivat akkukäyttöisiä

19.02.2020

Puiden hoitaminen ja elinympäristön luonnosta huolehtiminen on nykypäivää, joka pitää puunhoitajat eli arboristit kiireisinä. Ammattityössä tarvitaan toimivat ja käyttäjäystävälliset työkalut, siksi arboristit ovat siirtyneet akkukäyttöisiin koneisiin sitä mukaan, kun valmistajat ovat vastanneet tarpeeseen päästöttömistä ja äänettömistä tehokkaista koneista.

Ehdottomasti akkukäyttöinen, vastaa arboristi Tuomo Toura, Touran Puuavusta, kun häneltä tiedustelee akku- ja polttomoottorikäyttöisen moottorisahan paremmuudesta ammattityöhön. Samaa mieltä on myös kollega Antti Erola Entti Oy:stä. Molemmat ovat käyttäneet Husqvarnan uusia puun- ja metsänhoidon ammattilaisille kehitettyjä akkukäyttöisiä moottorisahoja puoli vuotta.

Puunhoidolle on kysyntää. Rakennetussa ympäristössä puut nauttivat runsaasta tilasta ja valon määrästä kasvamalla voimakkaasti myös sivusuunnassa. Tämä tuo helposti oksien ja rungon repeämisvaaran, joka on hyvä tunnistaa ajoissa. Silloin selvitään pienillä leikkauksilla ja vältetään isot vahingot myöhemmin.

Rakenneleikkaukset ovat tärkeä osa puunhoitoa. Vaikka puunhoidon suurimpia tilaajia ovat kaupungit ja seurakunnat, on rakenneleikkauksille tarvetta myös yksityisillä piha-alueilla. Piha-, puisto- ja katupuut on hyvä tutkia ja rakenneleikata kahden–viiden vuoden välein. Näin vältytään isoilta leikkauksilta myöhemmin.

Arboristi Tuomo Toura.

 

Akkukäyttöiset sopivat ammattityöhön

– Jos puistoon tai piha-alueelle menee polttomoottorikäyttöisen sahan kanssa ja käynnistää sen, tulee ihmisille mielleyhtymä, että nyt puut katkaistaan kokonaan, vaikka me teemme puunhoitoa, jolla ympäristöstä saadaan turvallisempi ja siistimpi, sanoo Toura.

Ääni ei ole kuitenkaan ainoa tekijä, miksi ammattilaiset ovat alkaneet suosimaan akkusahoja ja muita akkukäyttöisiä työvälineitä. – Akkukäyttöisen koneen käyttäminen on nopeampaa, turvallisempaa ja lopulta myös edullisempaa kuin polttomoottorikäyttöisen. Työskentelemme usein vaikeissa olosuhteissa ylhäällä puussa tai nosturin korissa, moottorisaha kasvojen edessä.

Jokainen moottorisahan käynnistys ahtaassa tilassa sisältää riskin kyynärpään kolhimisesta, pakokaasuja päästelevä kone kasvojen edessä altistaa hengitysteitä ja melu kuuloa. Akkukäyttöisen koneen kanssa nämä ongelmat poistuvat. Esimerkiksi Husqvarnan uusissa yläkahvalla varustetussa T540i XP® ja takakahvallisessa 540i XP® malleissa on 30 prosenttia enemmän tehoa kuin aikaisemmissa akkusahoissa.

 

Tehossa ja nopeudessa omaa luokkaansa

– Valintani on ehdottomasti akkusaha. Uusi Husqvarnan yläkahvallinen akkusaha on jo tehokkaampi, kuin valmistajan ja markkinoiden tehokkain polttomoottorikäyttöinen moottorisaha. Jos sahataan esimerkiksi runkoa poikki, selviää akkusaha siitä nopeammin kuin perinteinen moottorisaha.

Vaikka tehot ovat lisääntyneet ei akkujen kestokaan tuo ongelmia. – Normaalista työpäivästä selviää yleensä kahdella akulla puunhoitotehtävissä. Yhdellä akulla työskentelee saman verran kuin tankillisella bensaa, kertoo Toura.

Käyttökulut ovat myös akkukäyttöisissä polttomoottorisia edullisemmat. Hankintavaiheessa akut nostavat akkukoneen hintaa, mutta käyttöiän aikana polttoaine ja huoltokustannukset kääntävät tilanteen päälaelleen. Akkusaha on myös käytössä nopeampi eli etuja löytyy sen hyväksi myös työajassa.

 

Akkukäyttöisten puutarhalaitteiden myynti kasvaa

Akkukäyttöisten koneiden myynti on vahvassa kasvussa myös muissa puutarhakoneissa kuin moottorisahoissa. Laitteet voidaan jakaa löyhästi pienempitehoisiin kotikäyttöön tarkoitettuihin laitteisiin sekä ammattilaitteisiin. Kasvu on vahvaa.

Esimerkiksi akkukäyttöisten ruohonleikkureiden myynti kasvoi viime vuonna yli kaksinkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna ja trimmereissä kasvu oli lähes 50 prosenttia. Pensasleikkureissa kasvua oli noin 15 prosenttia ja lehtipuhaltimissa nähtiin 50 prosentin kasvuluvut. Akkumoottorisahoissakin alan tilastot näyttävän noin 30 prosentin kasvulukuja. Myös raivaussahoissa löytyy hyviä vaihtoehtoja akkukäyttöisinä samoin kuin ruohonleikkuuroboteissa.

Piha- ja puistoalueet ovatkin hyvää vauhtia siirtymässä meluttomiksi työkoneiden osalta. Monet kaupungit ovat jo laittaneet töille päästörajat, jotka vaativat akkukoneiden käyttämistä niiden tilaamissa töissä.

 


Akkukäyttöiset moottorisahat ovat turvallisia, hajuttomia ja meluttomia.
 

Akkukäyttöisiin sahoihin 30 prosenttia enemmän tehoa

Husqvarnan uudet akkukäyttöiset moottorisahat ovat aiempia 30 prosenttia tehokkaampia.

Husqvarnan yläkahvallinen T540i XP® ja takakahvallinen 540i XP®-moottorisaha on suunniteltu alusta alkaen uudelleen ja ne on kehitetty erityisesti puun- ja metsänhoidon ammattilaisten tarpeisiin. Uusien akkujen BLi200X (T540i XP®) ja BLi300 (540i XP®) ansiosta sahojen teho vastaa ammattimaisten 40-kuutioisten bensiinimoottorisahojen tehoa. Siksi ne sopivat erinomaisesti karsintaan ja pienempien puiden kaatamiseen myös ammattilaisille ja maatiloille.

Uusien akkukäyttöisten moottorisahojen kehityksessä erityistä huomiota kiinnitettiin sahaustehoon ja käytännöllisyyteen. Sahoissa yhdistyvät akkuteho, käsiteltävyys, ergonomia sekä helppokäyttöiset ja nopeat hallintalaitteet.

Puunhoitajat käyttävät mieluummin akkukäyttöisiä puunhoitokoneita, kuten moottorisahoja. Keskellä asutusta toimittaessa parasta niissä on varmatoimisuus, nopeus, äänettömyys ja päästöttömyys.

Teksti, kuvat ja video: Ari J. Vesa


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

#sähköhammasharja #testi  

Kohti valkeaa hymyä

Hammasalan ammattilaiset suosittelevat sähköhammasharjaa. Sähköhammasharjaa suositellaan sen puhdistustehon vuoksi. Sähköhammasharjalla hampaat tulevat käsiharjalla harjaamista puhtaammiksi ja säännöllisellä sekä huolellisella harjaamisella...

#kesämökki #resepti  

Helppoa ja hyvää mökkiruokaa

Kesämökillä ruuanlaitosta voi tehdä mukavan ohjelmanumeron. Kokki Mika Rampa muistuttaa, että grillissä parhaat herkut syntyvät hitaasti ja maltillisella lämmöllä.

Katso myös nämä aihepiirit!

#verkkopalvelu #ilmastonmuutos #energiavinkki #vapaalla #työ #osaaminen #kolumni #puutarha #kesämökki #resepti #sähkö #testi #laiteuutuudet #tulevaisuus #kilpailut #energiatehokkuus #viihde-elektroniikka #sähköhammasharja #turvallisuus